lauantai 8. joulukuuta 2018

Romantiikan suhde seksiin?

Minulla on ehkä poikkeava käsitys romantiikasta, koska en liitä siihen välttämättä seksuaalisuutta. Tietenkin seksi on usein ihmisen perustarve, jota halutaan tyydyttää. Intiimiin seksiin kuuluu toki romanttisessa mielessä toisen haurauden ymmärrys romanttisesti toista tuntien. Seksissä ihminen on silti fyysisesti herkimmillään ja jos siinä tilanteessa on myös henkistä herkkyyttä, niin toki kyseessä on varsin romanttinen kokemus ja siksihän kyseistä tilannetta nimitetään rakasteluksi.

Minulle romantiikka merkitsee silti paljon enemmän ajatuksissani kuin seksiä. Ajattelen romantiikan olevan toisen ihmisen kohtaamista ja elämäntilanteiden vastavuoroista myötäelämistä. Joskus romanttinen ajattelu käynnistyy jopa ilman dialogia ainakin yksipuolisena. Romanttisen ajattelun voi hyvin todennäköisesti poissulkea keskustellen tai omalla toiminnalla kuten esimerkiksi hikiliikunnalla, jolloin ajatukset eivät jää vellomaan yhden henkilön ympärille.

Haluan ajatella silti romanttisesti jopa höperöllä tavalla, koska se on minulle antoisaa vaikkakin tavallaan myös rasittavaa. Ehkä myötäelämiseni kyky on juuri sen takia omasta mielestäni vahva, koska haluan kuulla ja nähdä muita ihmisiä sekä ottaa heidät kokonaisina huomioon. Omissa romanttisissa ajatuksissani pidän hellyyttä, hellimistä sekä sanallisesti että fyysisesti tärkeämpänä kuin limakalvojen yhteensovittamista.

Mitä itse ajattelet romantiikasta ja yhtyykö se aina tosiaan lopulta seksissä?

torstai 6. joulukuuta 2018

Sotaveteraanien rinnallakulkijat eli puolisot ja lesket ansaitsevat tunnustuksen!

Kunniavelkaa tunnen sotaveteraanin poikana isääni ja myös hänen ainoata vaimoa eli äitiäni kohtaan. Äitini nähdäkseni hoivasi Parkinsonin tautiin ennen 1980-luvun puoliväliä sairastunutta isääni ihan hyvin ennen hänen kuolemaansa vuonna 1989.

Äitini asuu itsenäisesti kotihoidon ja omaisten tukemana nykyaikaisessa mummonmökissä Pirkkalassa. Silti ajattelen, että yhteiskunta on rintamamiesveteraanien leskille ja elossa olevien sotaveteraanien puolisoille kunniavelkaa kollektiivisesti. Yhteiskunnan pitää mielestäni kohottaa sotaveteraanien arvostus sille tasolle jolle se kuuluu, kun yhä harvempi 2. maailmansodan aikainen sotaveteraani on elossa. Muistakaamme, että yhteiskunnassa laajasti vallinneen halveksunnan aikana monille sotaveteraaneille tärkein tuki ja hoiva oli oma vaimo.

Sotaveteraanien arvostus nousi etenkin 1990-luvun vaihteen jälkeen jalkaväen kenraali Adolf Ehrnroothin mediaesiintymisten myötä tasolle, jolla se on nähdäkseni pysynyt ehkä vähitellen hieman hiipuen, samalla kun elossa olevien sotaveteraanien joukko pienenee koko ajan.

Eikä pidä unohtaa, että kaksinkertainen Mannerheim ristin ritari hävittäjälentäjä Hans "Hasse" Wind innosti monia pikkupoikia 1980-luvulla ainakin, jolloin hänen legendasta puhuttiin. Samalla ihailtiin 2. maailmansodan aikaisia hävittäjälentokoneita.  Ja ellen väärin muista saattoi Hans Wind käydä jopa koulullamme jossain veteraanitilaisuudessa Pirkkalassa, mutta muistikuvani on niin hämärä etten ole aivan varma tästä. Varmasti muistan sen, että lentosotahullutus meidän luokalla oli 1990-luvun vaihteessa Naistenmatkan ala-asteella.

Sotaveteraanien leskiä voisi hyvin muistaa pienesti tai suuremmin ainakin heistä huono-osaisempia, sillä niin suuren työn he ovat todellakin tehneet isänmaamme hyväksi seistessään ja ollessaan rinnallakulkijoita sotiemme todellisille sankareille!

Leskien muistamisena voisi olla perinteiset sotaveteraaneille tarjotut kuntoutuspalvelut tai myös joku pieni lahja voisi olla paikallaan ennen kuin tämäkin asia käy myöhäiseksi toteuttaa.

Sotaveteraaneja ja heidän rinnallakulkijoita muistaen itsenäisyyspäivänä 2018!

Kimmo Hoikkala, Oulu

tiistai 4. joulukuuta 2018

Altruismia ilman ei ole hyvää yhteiskuntaa!

Itsenäisyyspäivän kohta koittaessa ajattelin eilen Suomen itsenäisyyttä, kun soitin Yle Puhe radiokanavan Akti ohjelmaan, vaikka aiheena olikin lähinnä moraali, mutta erään edellisen soittajan puheesta sain sivujuonteen maanpuolustahtoon. Ajattelen yhä vahvemmin ja olen aina ajatellut, että hyvää yhteiskuntaa kannattaa ja sitä pitää puolustaa kaikin mahdollisin keinoin, mikäli minkäänlaisia uhkakuvia nousee esille.

Uskon, että ihmisen altruistinen luonne on kaivettavissa esille kaikista ihmisistä ja etenkin suomalaisista! Kansalle pitäisi opettaa yhteiskunnallista elämänoppia, joka inspiroi meitä ajattelemaan asioita siltä kantilta, että voimme auttaa toinen toistamme ja koko yhteiskuntaamme jo pienillä teoilla. Kun huomaamme olevamme avuksi muille, ajaudumme vähitellen myönteiseen kehään, jossa muiden auttamisesta ja ystävällisyydestä rakentuu koko elämän perusta. Kukin voi tehdä aina jotain hyvää, vaikka olemme taipuvaisia vähintäänkin vaikenemaan epäkohdista tai olemme tehneet jopa pahoja tekoja, joiden seurauksena niin sanotusti omatunto kolkuttaa, joten tehkäämme hyvää ja yritetään saada sovinto menneisyytemme kanssa.

Yhteiskunnallisen merkityksen sisällistäminen on mielestäni eräs jaloimpia ajattelumalleja, jolloin tunnemme yhteiskuntavastuumme ja yhteiskunnalliset velvollisuudentunteen vahvana eli käyttäydymme individualistista minäkuvaamme vasten ja asetamme jaloina suomalaisina yhteiskuntamme ensisijaiseksi. Kun asetamme yhteiskunnan ensisijaiseksi, vaalimme yhteiskunnamme hyviä tapoja ja suojelemme silloin etenkin lapsiamme erityisen tarkkaavaisesti. Tärkeää altruismia on asettaa joku itsensä edelle ja me kaikki voimme asettaa halutessamme huono-osaisemmat suomalaiset etusijalle mahdollistaen heidän hoivansa, koska saatamme joskus vielä itsekin hyvästä päivän kunnosta huolimatta olla hoivan tarpeessa olevia vanhuksia, jolloin todellakin ansaitsemme hyvinä suomalaisina kunnioittavan hoidon loppuun saakka!