perjantai 30. syyskuuta 2011

Paavo Lipponen tuhosi Kalevi Sorsan poliittista perintöä?

Kalevi Sorsan (1931-2004) poliittisesti selvästi vaikuttavimmat ajat osuivat Suomen historiassa 1970-luvulle ja 1980-luvulle, jolloin Sorsa oli neljän eri hallituksen pääministerinä ja muutenkin poliittisen elämän aivan keskiössä. Paavo Lipposen mahtiajat lienevät olleen puolestaan vuosituhannen vaihteessa kahden peräkkäisen kauden pääministerinä vuosien 1995-2003 välisen ajan. Lipponen on vieläkin seiskakymppisenä varsin vetreässä kunnossa julkisuuskuvan perusteella ja hän on ehkä edelleen monen päättävissä elimissä olevien sosiaalidemokraattien taustavoima.

Väitän, että sen minkä Kalevi Sorsan ja muiden aikalaisten politiikalla Suomeen luotiin, niin se vähin elein Sorsaa seuranneiden valtakunnan tason päättäjien toimesta ainakin osittain on tuhottu. Keskustalaisen Esko Ahon pääministerikauteen, jonka hän aloitti omin sanoin "veret seisauttaneen vaalivoiton" jälkeen vuonna 1991, osui pahin lamavuosi, jolloin BKT tuli volyymissa alas 6,0 prosenttia jatkaen putoamista vielä 1992 ja 1993 (http://www.stat.fi/til/vtp/2010/vtp_2010_2011-07-14_tau_001_fi.html). Ahon porvarihallitus leikkasi ja verotti silloisen valtiovarainministeri Iiro Viinasen (kok) johdolla sellaisella tavalla, johon ei oltu lähihistoriassa totuttu. Heti Ahon hallituksen alkumetrit olivat vaikeat ja ne huipentuivat varmaankin yleislakon uhkaan syksyllä 1992, kun Ahon hallitus julkisti säästölistat 15.10.1992 (MMM 1994 s.40). Eikä helppoa ollut jatkokaan, kun työttömyysprosentti huiteli päälle kahdenkympin ollen esimerkiksi 31.12.1993 olleen uutisen mukaan työttömiä oli 536800 eli 21,8% työvoimasta. Ahon hallituksen leikkauksien luvattiin monilta osin silloin jäävän väliaikaisiksi lamalääkkeiksi, mutta toisin taisi käydä vuosituhannen vaihteen kovasta taloudellisesta nousukaudesta huolimatta.

Paavo Lipposen johtama SDP onnistui kääntäämään maailmanmullistuksista syntyneen laman niin hyvin eduksi, että SDP sai eduskuntavaaleissa 1995 28,3 prosentin kannatuksen ja 785637 ääntä (MMM 1996 s. 196). Lipposen sateenkaarihallituksen ohjelma oli kunnianhimoinen ja se piti sisällään tavoitteen työttömyyden puolittamisesta, matalan inflaation ja valtionvelan kasvun katkaisemisen. Lipposen sateenkaarihallitus onnistui kääntämään talouden kasvuun ehkä paljolti jo Viinasen ja Ahon tekemän pohjatyön ja ennenkaikkea maailmantalouden virkoamisen vuoksi. Talouskasvu oli niin nopeaa, että vuositasolla tapahtui edelliseen vuoteen verrattuna vuonna 1997 6,2 prosentin muutos BKT:n volyymiin. Inflaatio ei päässyt Lipposen ensimmäisellä hallituskaudella vuositasolla juurikaan 1 prosentista poikkeamaan (http://www.stat.fi/tup/suoluk/suoluk_hinnat.html). Lipposen toinen hallitus, joka rakentui niinkään pitkälle sinipuna-pohjaan jatkoi vallassa, vaikka SDP:n laskusuhdanne kannatusprosenteissa olikin alkanut. SDP sai eduskuntavaaleissa 1999 22,9 prosenttia äänistä ja 612963 ääntä (MMM 2000 s.208). Sama sateenkaarihallituspohja siis jatkoi Lipposen toisessa hallituksessa, joka oli siinä vaiheessa maamme historiassa ainutkertaista.

Lipposen toisen hallituksen ensimmäisinä vuosina inflaatio nousi vuositasolla suurimmaksi vuonna 2000 ollen silloin 3,4 prosenttia. Matalan inflaation siis lähes nolla-inflaatio oli kumminkin varmaan koko ajan tavoitteena. Työttömyystilastoja on ilmeisesti rukattu siten, etteivät ne ole enää vertailukelpoisia Ahon hallituksen ajan suurimpiin työttömyysasteisiin 21,8% verrattuna, joten en voi vielä tästä kirjoittaa enempää, koska en tiedä mitä muutoksia työttömyysasteluvun laskemiseen on tehty. Edelliseen viitaten tämän ajan Tilastokeskus väittää ettei työttömiä ole ollut Suomessa sen tilastohistorian aikana yli 20 prosentin (http://www.findikaattori.fi/34/). Muistelen kyllä, että on joskus puhuttu sekä työministeriön että Tilastokeskuksen työttömyysasteluvusta, mutta nykyään ei ole enää kuin tuo pienempi jostain syystä jäljellä eli Tilastokeskuksen luku. Käytäntö voi olla EU-alueella sama, joten vertailupohja on parempi jos lukujen laskentaperiaate on sama eri maissa.

Palaan sitten Kalevi Sorsaan, jonka johdolla kaiketi suomalainen hyvinvointivaltio paljolti rakennettiin huipentuen 1980-luvulle. Ahon ja Viinasen leikkauslistoille laman myötä Sorsan luoma hyvinvointi muutettiin taloudelliseksi pahoinvoinniksi merkittävälle osalle kansaa. Lipposen hallitukset, jossa mukana olivat myös vihreät ja vasemmistoliitto eivät palauttaneet Ahon hallituksen tekemiä leikkauksia köyhille kansalaisille, josta osoituksena on köyhien määrän kasvu, jos käytetään mittarina suhteellisen köyhyysrajan alla eläviä (http://www.stakes.fi/FI/ajankohtaista/Tiedotteet/2006/60_2006.htm). Toisin sanoen Ahon ja Viinasen hallituspolitiikalle on luotu jatkuvuus aina tähän päivään asti asettemalla yleensä poliittisesti vähän aktiiviset köyhät vastakkain kansankuntamme äänestävän (äänestysprosentti eduskuntavaaleissa viime aikoina ollut 70 % paikkeilla) ja yleensä parempiosaisen kansanosan kanssa. Köyhä ei välttämättä mitään pyydä, mutta antakaa silti jotain, jotta voimme puhua oikeasti maailman parhaasta maasta!

Sosialidemokraattinen puolue tarvitsee nykyään köyhiä, joiden asemaa näennäisesti parannettaan eikä selvillä visioilla kuten silloin jolloin Kalevi Sorsa suunnilleen sanoi kaapin paikkaa. Näennäisillä parannuksilla ei varmastikaan saavuteta ikinä enää yli 20 prosentin kannastusosuutta eduskuntavaaleissa. Kansa hylkää politiikan, jos poliitikot hylkäävät kansan. Helppoja ratkaisuja ei ole, mutta humaanimpaa arvopolitiikkaa soisi järkevien ihmisten yleensä harjoittavan!

Tippa kävi linssissä kun luin Sorsan kuolemasta, sama tuskin toistuu monenkaan nyky-päättäjän kohdalla.

keskiviikko 28. syyskuuta 2011

Suomi nosti Euroopan vakausvälineen tukemisoikeuden 14.000.000.000 euroon!

http://www.hs.fi/politiikka/Eduskunta+hyv%C3%A4ksyi+Suomen+takausten+kasvattamisen+/a1305546065144

Tajuavatko poliitikot yleensä noin suuria lukuja? Minun laskimen näyttöön ei 14 miljardia edes sovi muuta kuin kymmenpotenssimuodossa 1,4*10^10.

Lukua voi suhteuttaa ehkä parhaiten Suomen valtion budjettiin tai valtionvelkaan, mutta kansantajuisesti Euroopan vakausvälineen luomiseen mahdollisesti käytettävä rahasumma on suhteellistettava työvuosiksi. Jos oletetaan, että työaika on keskimäärin 162 tuntia kuukaudessa ja vuosilomaa olisi 6 viikkoa, niin kuinka monta henkilötyövuotta kestää ennen kuin Euroopan vakausvälineessä on Suomen osalta rahat kasassa 10 euron tuntipalkalla, joka siis menisi tässä teoreettisessa tapauksessa suoraan Suomen valtion kassaan.

Henkilötyövuosi olisi edellä olevilla tiedoilla 162*12-6*40=1704 tuntia, jonka tuntimäärän työntekijä on siis tuottavassa työssä. Vuositasolla henkilö tekisi siten 17040 euron edestä tuottavaa työtä, jolla henkilö muiden kanssa yrittäisi maksaa vakausvälineen 14 miljardia euroa. Montako henkilöä työtä tarvittaisiin vuosi tekemään, jotta vakausväline olisi maksettu?

(1,4*10^10) / 17040 = 821597 henkilötyövuotta edellä olevin tiedoin.

Työlliset vai työttömät?

Miksi yhä uutissoinnissa puhutaan näkyvästi työttömyysasteesta, kun paljon parempi ja myös luotettavampi mittari olisi työllisyysaste, joka kuvaa Tilastokeskuksen tilaston mukaan työllisten osuutta 15–64-vuotiaista (lähde: http://www.findikaattori.fi/41/).

Mielestäni kansantaloudellisesti ovat aivan keskeisessä asemassa ne työlliset, jotka eivät ole julkisen sektorin leivissä, vaikka Tilastokeskuksen mukaan: "julkisyhteisöjen kokonaismenojen suhde bruttokansantuotteeseen (BKT) oli 56,3 prosenttia vuonna 2009".

Etenkin vientiteollisuus tuo kiistatta kansantalouteemme lähes kokonaan laskennallisesti sen jakovaran, joka meillä on käytettävissä kaikenlaisen julkisen sektorin kuluihin. Siksi olikin ilo lukea Aamulehdestä (28.9.2011), että Tampereelle tulee Cargotec Oy:n osaamiskeskus, vaikka palkoista tietysti maristaankin. Onko siinäkään sitten mieltä, että maksetaan virkamiehille vielä enemmän palkkaa kuin Cargoteg Oy:n hallituksen puheenjohtajan Ilkka Herlinin osittain omistavansa yrityksen palkkalistoilla oleville suomalaisille insinööreille?

Nälkäpalkalla ei suomalainen insinöörikään elä enää, koska elinkustannukset ovat nousseet Tilastokeskuksen mukaan vuodesta 2005 tähän aikaan saakka 13,4 prosenttia (lähde: http://tilastokeskus.fi/til/khi/2011/08/khi_2011_08_2011-09-14_tie_001_fi.html). Tosiasia lienee sekin, että yhteiskuntamme pitäisi tukea vientielinkeinon mahdollisuuksia enemmän sekä koulutuksellisesti että puhtaasti rahoituksellisesti, koska panostus vientiin tuo eurot todennäköisesti takaisin. Talkoilla tai yhteiskunnan rahoilla ei tosin vientiteollisuudessa ole mahdollista saada ketään insinöörejä töihin Suomessa ainakaan.

Suomen päättäjien pitäisi miettiä kyllä myös tuota työllisten kokonaismäärääkin, jotta se olisi selkeästi enemmän kuin puolet kokonaisväkiluvusta. Suomi elää viennistä ja kansa leivästä, joten antakaa sitä leipää ahkerille insinööreillekin, jotta loputkin kansasta saavat osan leipää.

Noin puolet kansasta elättää toisenkin puolen

Lähde: http://www.findikaattori.fi/41/

Parempi olisikin alkaa uutisoida vallan työllisyysastetta kuin työttömyysastetta. Työllisten määrä elokuussa vuonna 2011 oli 2522000 kansalaista.

Lisäksi pitäisi huomioida työllisyysasteesta pois julkinen sektori, niin päästään lähelle todellista kansantalouden pyörittäjien osuutta väestöstä.

tiistai 27. syyskuuta 2011

Sosiaalinen innovaatio?

Niitä ei ole professori Kari Enqvistin mukaan muita kuin demokratia, jonka kannanoton hän teki televisiosarjassa 5 kulmaa vuonna 2007. Muutenkin Enqvistin ihmiskäsitys on perin erikoinen vai mitä mieltä olet, että ihminen alkaisi kehittää perusominaisuuksiaan koneellisesti?

Sosiaalinen innovaatio lienee hiukan vaikea näin maallikon määrittää, mutta tässä linkissä on jotain tietoa niistä http://innovaatio.stakes.fi/FI/esittely/index.htm.

Itse odotan sosiaalista innovaatiota, jossa hyödynnettäisiin internettiä tavalla, jota ei ole vielä keksitty.

maanantai 26. syyskuuta 2011

"Ihminen on kvarkkien tanssia"

Näin sanoi televisiokeskustelusarjassa 5 kulmaa jaksossa 2/5 Esko Valtaoja, joka sanoi niillä sanoin yhtyvänsä kosmologi Kari Enqvistin näkemykseen ihmisen materialistisesta luonteesta. Esko Valtaoja on itse keskustelun vetäjä 5 kulmaa ohjelmasarjassa, ja ihan hyvin hän on keskustelua mielestäni vetänytkin. Onko ihminen sitten vain kvarkkien tanssia? Ainakin professori Valtaoja näytti kuvan välityksellä ihan hykertelevän ohjelmassaan Enqvistin ajatuksella, että ihminen tosiaan on kvarkkien tanssia.

Materialistisessa mielessä modernin fysiikan atomimallin pienin rakenneosa eli alkeishiukkanen on juuri kvarkkitaso (http://fi.wikipedia.org/wiki/Kvarkki). Jos sanoo ihmisen olevan pelkkää kvarkkien tanssia, niin ehkä kukin voi helposti miettiä kysymyksiä tuohon liittyen. Mielestäni ihminen ei ole myöskään biologinen robottikaan, josta on ollut myös puhetta Valtaojan ohjelmassa. Vain konemaiseen ajatteluun taipuvainen ihminen voi ajatella, ettei ihminen ole muuta kuin möykky atomeja, jotka puolestaan muodostavat biologisia koneenosia ja apukoneita, joista ihminen muodostuu elinvoimaiseksi kokonaisuudeksi.

Somaattisen lääketieteen puolella siis elimellisellä puolella ajatellen voi olla joskus helppoakin yksinkertaistaa ihminen biologiseksi koneeksi, jonka vuorovaikutussuhteet ympäristön kanssa vaikuttavat esimerkiksi aina solutasolle asti tiettyjen fysiikan lakien mukaisesti. Kuitenkaan ihmisen kannalta pienin merkittävä rakenneosa ei ole kyllä mielestäni kvarkkien tanssi.

Ihminen näyttäytyy psykiatrian ja psykologian valossa vielä paljon monimutkaisemmalta kuin pelkkänä biologisena robottina. Siksi en ymmärrä miksi psykiatriaa lääketieteen alana edelleen yleisesti vähätellään ja sama pätee ihmisten käyttäytymistä tutkivaan psykologiaan. Valtaojakin voisi hieman ajatella sielunoppia, vaikka siinä mielessä, että mitkä hänen motiivinsa ovat saarnata materialista oppia televisiossa jopa jossain määrin idioottimaisella kaavalla vai onko kyseessä vain käyttäytymismalli, jonka tarkoitus on lokeroida ihmisiä joko kvarkkeina tanssiviin ihmisiin tai henkisempiin ihmismieliin?

Ihminen taas harvoin jos ollenkaan kangistuu kaavoihin, jos ajatellaan ihmisen yksilöllisyyttä alkaen perintötekijöistä, joita muovaavat lähinnä ympäristötekijät mutta myös kulttuurisidonnaiset tekijät. Ihminen on tosiaankin motivoituva kuten Valtaojakin eikä pelkkä missiotaan elämäntyönään tekevä biologinen robotti. Motivaatiorakennekin on niin erilainen eri ihmisillä, mutta keskeisimmät motivaatiotekijät akateemisilla henkilöilläkin liittynevät haluun oppia uutta, tiedonjakaminen, helppo elämä, sosiaalisen statuksen nostaminen, taloudellinen pärjääminen ja kunnianhimo. Voiko biologinen kone sitten olla motivoitunut? Ehkä oman motivaatiorakenteen mallintaminen voi olla jopa kvarkkitasolla Esko Valtaojalle liian vaikeaa?

Kvarkit eivät siis pysty kumoamaan ihmisen mielen olemusta, eikä ihmisen mieltä tulla tuskin ikinä täysin mallintamaan koneellisesti, koska ihmismielihän käyttäytyy hyvinkin kaoottisesti, jonka jokainen ajattelevainen ihminen takuulla tiedostaa.

Nimesin tämän kategorian huuhaaksi sen vuoksi, ettei vaan kukaan vakamielinen skeptikko vedä vääränlaisen kategorialuokituksen vuoksi aivan silmittömiä impulssiraivareita.

Lopuksi vielä skepsis-vitsi. Uuskristitty kirjoittaa skepsis ry:n keskusteluihin: "Minä olen löytänyt Jumalan!" skepsis ry:n virallinen automaattivastaaja vastaa: "Todista se ja osallistu keskusteluun omalla nimelläsi!" Uuskristitty jatkaa: "Olen N.N. ja Jumala on sisälläin." Automaattivastaaja vastaa: "Ehkä on - ehkä ei, mutta todista se!" Automaattivastaaja tulee lopulta parin päivän päästä itse vitsailemaan kun Uuskristitty katosi: "En ole turhaan väitellyt tohtoriksi!"


sunnuntai 25. syyskuuta 2011

Puola on Suomen kilpailija?

Suomalaisen teollisuusduunarin keskituntiansio lienee kaikkine lisineen 15 euron paikkeilla, kun taas Puolassa ovat asiat vielä toisin. Konepajaosaaminen valuu ainakin Tampereelta lähinnä Puolaan ekonomivetoisessa insinööriteollisuudessa. Puolassakin suuret teollisuushallit voivat kyllä jäädä vielä tyhjiksi, jos ei tule uusia innovaatioita, koska pelkkä koneistaminen ja kokoonpano ei auta, jos lopputuotteilla ei ole kysyntää.

Miksi EU ei voi sitten olla yhtenäisempi? EU ei voi olla yhtenäinen, koska EU:n jäsenvaltiot ovat yhä toistensa kilpailijoita. EU on itseasiassa suuri teollisen ja taloudellisen vaurauden siirto-operaatio vanhalle itäblokin alueelle. Puolalainen on kyllä hetken onnellinen, mutta tuskin loppuun saakka?

Pääministeri Jyrki Katainen kaipaa teollisuuteen tehokkuutta?

Lainaus Yleisradion sivulta: " - Kilpailukykyhän tarkoittaa suomennettuna sitä, että suomalaisen yrityksen kustannusrakenne on sellainen, että se kykenee voittamaan maailmanmarkkinoilla tarjouskilpailuja. Sitä nyt etsitään. Jos tulee kakkoseksi, ei saa tarjousta, ei tule työpaikkoja eikä tule verotuloja, Katainen selvitti."

http://yle.fi/uutiset/talous_ja_politiikka/2011/09/katainen_politiikassa_vallitsee_ehdottomuuksien_ilmapiiri_2899244.html

Pääministeri Kataisen ajatuksessa lienee suuri logiikkavirhe, koska Suomi ei korkean elintason ja siten myös korkeiden elinkustannusten maana voi alkaa kilpailla ainakaan työvoimakustannuksilla, vaan Suomen mahdollisuudet globaalissa markkinataloudessa perustuvat jatkossakin innovatiiviseen tuotekehitykseen.

Milloin politiikassa koittaisi uusi aikakausi, jolloin taloudellisessa laskusuhdanteessa ei viedä elinmahdollisuuksia niiltä, joilla ei juuri mitään edes ole. Miksi vain taloudellinen pahoinvointi jaetaan?

Herra Vladimir Putin ja demokratia?

En tunne kovin hyvin Venäjän nykyistä tilannetta, mutta suomalaisesta mediasta lähinnä siis Erkko-vetoisesta Hesari uutisoinnista saa käsityksen helposti, että Venäjä on antidemokraattinen ja kauttaaltaan korruptoitunut maa.

Demokraattisen valtion perusedellytys on mielestäni hyvä kriittinen koulutuspolitiikka eikä mikään muu, vaikka itsekseenkin valaistuneita epäilijöitä voi jokunen aina aika ajoin syntyä. Toivon Venäjän toteuttavan laadukasta ja kriittistä koulutuspolitiikka, sillä onhan venäläisen tieteen ja kulttuurin saavutukset kiistattomia. Demokratiavaje täydentyy mielestäni vain sivistyksellä.

Voisiko olla, että Putin pelkää kotimaansa puolesta niin paljon, ettei luota vastuutehtäviin ketään muita kuin itsensä ja itselleen sopivia henkilöitä? Tuskin Putin juurikaan pelkää ketään, vaan hän ei ole oppinut luottamaan muihin. Mielestäni Putinin uudelleenvalinta presidentiksi olisikin osoitus siitä, että kansaan ei jakseta vieläkään uskoa itärajan takana.

lauantai 24. syyskuuta 2011

Suur-Tampere

Tampereen vetovoima on ollut kaikkoamassa ympäristökuntiin alkaen jo 1990-luvun laman jälkeen hyvien veronmaksajien keskuudessa.

Tampereen välittömät kylkikunnat, jotka pitävät ehkä jossain määrin pientä omaa kisaa pystyssä hyvien veronmaksajien tavoittelussa lähinnä aina silloin tällöin kaavoittamalla moderneja asuinalueitta ja niissä joitakin postimerkkien kokoisia omakotitalotontteja. Omakotitalotonttien keskineliöhinta huitelee Tampereen välittömässä tuntumassa yli 100 euron neliöhinnoissa, joista voinee laskea, että 200 neliömetrin omakotitalon tontin tehokkuusluvulla 0,20 vaatii vähintään 100000 euroa panostusta jo pelkkään maapohjaan. Toisin sanoen rahaa saa olla melko paljon, mikäli Tampereen kehyskuntiin haluaa noille moderneille asuinalueille muuttaa.

Tampere jää tosiaan nuolemaan kaavoituksellisista syistä näppejään, koska Tampereen maantieteellinen rakenne on laaja kahden suurehkon järven (Pyhäjärvi etelässä ja Näsijärvi pohjoisessa) rajaamana. City-asuminen sellaisenaan ei ole monenkaan suomalaisen ihanne, vaikka palvelut sijaitsisivatkin suunnilleen samassa korttelissa. Kaavoitus on pidetty Tampereella mielestäni kumminkin hyvin asukasystävällisenä, josta osoituksena suhteellisen laajat metsä- ja puistoalueet keskustan välittömässä läheisyydessä.

Naapurikunnissa Tampereen ongelma suhteessa suomalaiseen ideaaliasuinympäristöön on tiedostettu varmaan jo vuosikymmeniä sitten. Edellisen johdosta seutukunnalla on tarjolla aika ajoin omakotitalotontteja, mutta Tampere ei niitä kykene enää juurikaan tarjoamaan muuta kuin ehkä jostain Teiskon takametsistä. Hinnat on vedetty kyllä ehkä osittain maltillisella kaavoituspolitiikalla ylös, mutta tähän kaavoitupolitiikkaan vaikuttaa myös Tampereen kehyskuntien halu hillitä holtitonta kasvua, josta pahimmillaan seurauksena voisi olla vaikeus tuottaa palveluita kaikille kuntalaisille lakien mukaisesti.

Tampere on kaikesta kehyskuntiensa välisestä asukaskilpailusta huolimatta kiistatta koko Pirkanmaan vetonaula. On vaikea kuvitella, että maapinta-alaltaan 81,4 neliökilometrin Pirkkalassa asuisi liki 18000 asukasta, ellei naapurikaupunki olisi juuri Tampere. Toisaalta Pirkkala on Pirkanmaan historiallisesti perinteikkäimpiä pitäjiä, jonka maine on kiirinnyt tiettävästi Lappiin asti. Pirkkala on edelleen tavallaan suuri, vaikka pinta-ala onkin kutistunut sen mahtiajoista huomattavasti.

Ei tarvitse olla muinaisten pirkkalaisten verotusintoa, mutta jotain sen tapaista ehkä Pirkanmaalla tarvittaisiin, jotta kaikki kantavat kortensa kekoon seutukunnan hyväksi, eikä poimita vaan niitä makupaloja, joita koko seutukunta kiistatta tuottaa. Siksi ehdotankin seutukunnallista verotusmallia Pirkanmaalle, jota voidaan kyllä kritisoida, mutta kritiikki olisi hyvä perustella myös. Pirkkala ja ehkä moni muukin Tampereen kehyskunta on nyt makupalojen syöjiä ja Tampereella tätä kaikkea katsotaan ehkä jossain määrin voimattomina.

Kuntien itsenäisyys on hyvä säilyttää ainoastaan lähidemokratian toteutumisen kannalta, mikä on kyllä sen verran hyvä syy, että kunnat säilykööt seutukunnallisesta verotuksesta huolimatta. Ei saman seutukunnan kunnat saa olla kilpailijoita, vaan rakentavia ystäviä, jotka voivat kritiikillään auttaa toinen toista kehittymään.

Hyvä elämäkerta aina hyvän muistelmateoksen voittaa!

Jos olettaa, että muistelmateokset ovat pääsääntöisesti miehillä oman kilven kiillottamista ja naisilla ehkä jonkinasteista puuterointia, niin mieluiten lukisin jonkun mielenkiintoisen vaikuttajan elämäkerran, joka pyrkisi realistiseen kuvaukseen jopa äärikielteisistäkin asioista. Hyvän maun mukaista olisikin tehdä elämäkerta tuolla menetelmällä sellaisesta henkilöstä joka vielä elää ja kykenee puolustamaan itseään.

Esimerkkinä tulee mieleeni Wikileaks perustaja Assangesta kirjoitettu elämäkerta. Toisaalta hän on mielestäni vielä liian nuori sellaisen elämäkerran päähenkilöksi, jonka elämää itse jaksaisin lukea.

Lähinnä itselleni tulee mieleeni suomalaisesta näkökulmasta, että olisi mielenkiintoista lukea ensi vuoden tammikuun presidentinvaalien ehdokkaiden elämäkertoja juurikin kriittisesti laadittuna.

Lisäksi EK:n ja ay-liikkeen esirippuakin olisi hyvä hieman raottaa, jotta kyseisissä organisaatioissa johtopaikoilla olevat henkilöt tiputetaan tavallisten kuolevaisten tasolle - juurikin sillä realismilla.

Presidentin keinot ovat vallassakin rajalliset

Olen käsittänyt että tyhmä kansa luulee vieläkin presidentin määräävän kaapin paikan, mutta näin ei ole kai ollut enää sitten presidentti Mauno Koiviston ja Holkerin hallituksen, jossa Kalevi Sorsa käsittääkseni syrjäytettiin pääministerin paikalta.

viitteeksi: http://fi.wikipedia.org/wiki/Holkerin_hallitus

Toki presidentti voi kannanotoillaan ottaa juuri niitä asioita mediassa puheeksi, jotka ovat hyvin tai hyvin huonosti presidentin mukaan. Presidentin kannanotto on ehkä edelleen kansalle se tärkein näkökulma Suomessa.

Työhakemus

Kuka palkkaisi minut töihin noin 600 euron kuukausipalkalla sisältäen lomarahat? Voisin tehdä töitä tuolla liksalla ehkä noin 60 tuntia kuukaudessa ja mahdollisesti voisin harkita jaksamisen sen salliessa kokopäivästäkin työntekoa, mutta en alle 10 euron tuntipalkan.

Taustastani sen verran, että olen toistaiseksi voimassa olevalla työkyvyttömyyseläkkeellä, mutta en ole täysin invalidi kumminkaan. Asun Tampereella, ja olen 33-vuotias perheellinen mies. Aikaisemmat työkokemukset minulla rajoittuvat lähinnä teollisuuden tuotantolinjatöihin, joissa viimeksi kävin kokeilemassa jaksamistani vuonna 2008. Kielitaitoni rajoittuu tyydyttävään englantiin ja äidinkieleeni suomi.

Täydennän tätä hakemusta vielä lähiaikoina.

Yhteydenotot: kimmo.hoikkala(at)gmail.com

Timo Soini ehdokkaaksi

Timo Soinin mahdollisuus lienee mahdollinen toinen kierros. Lisäksi Soinin pitää pystyä haastamaan Sauli Niinistö uskottavasti argumentoiden. Niinistö vaikuttaa ehkä monen kansalaisen mukaan uskottavimmalta ehdokkaalta presidentiksi, mutta asetelma voi vielä muuttua.

Toisaalta mistä kummasta Soini voi repiä uskottavuustasonsa nousuun? Ei ainakaan Hymyn kolumnistina.

torstai 22. syyskuuta 2011

Kekä kiusaa ketä?

Eikö kansalaiset pysy enää toimittajien sanelemassa ruodussa, vaan vallalle on noussut kapinahenki mediaa vastaan, jota lietsoo erityisesti perussuomalaisten joukko. Kiusaako perussuomalaiset mediaa vai päinvastoin? Ainakin yksi selvä asia on, että perussuomalaisten piirissä koetaan median kohtelevan heikäläisiä kaltoin. Voisi ajatella perussuomalaisten kiusaksi kokemien toimittajien kykenevän parempaankin kritiikkiin perussuomalaisia kohtaan kuin irvimiseen ja mustamaalamiseen, mikä puolestaan itse asiassa näyttää vaan vakiinnuttavan perussuomalaisten kannatustason äänestäjien keskuudessa.

Mielenkiintoista väriä perussuomalaiset tuovat poliittiseen keskusteluun, koska he taitavat oikeastikin olla sitä mieltä mitä puhuvat tai kirjoittavat, vaikka selittelyynkin on monet perussuomalaisten johtohahmot mielestäni täysin turhaan ruvenneet. Onhan se kumma kun demokraattisin vaalein valitut päättäjät ottavat kielikuvallisesti toimittajan niskaperseotteeseen ja viskaavat mäelle päätöksentekoprosessista. Tulisiko tosiaan vihdoinkin aikakausi, jolloin toimittajapitoisen median vaikutus päätöksentekoprosessiin alkaisi heikentyä? Olisiko edellinen sitten hyvä asia? Kyllä se voisi olla hyvä asia, koska päätoimittajat ja heidän assarinsa käyttävät suhteellisen suurta äänitorvea demokratiamallia vastaan, jossa jokaisella kansalaisella on tunnetusti vain yksi äänestyskuponki per vaalit.

Viitteeksi: http://aamulehti.flockler.com/topic/isannan-aani/onko-media-valehteleva-roskajoukko

Foorumikirjoittajat ovat katoamassa?

Eivätkö kaikki yhteisöt vaadi uusia tulokkaita, jotta yhteisö säilyy elinvoimaisena. Miten on asia foorumikirjoittajien suhteen, tuleeko sivustoille uusia aktiivikirjoittajia vai pelkästään ihmettelijöitä, joilla ei ole halua, kykyä tai tarvetta ilmaista internettiin itseään edes nimimerkillä?

Mielenkiintoinen kysymys on myös se, että voiko aktiivikirjoittajaksi oppia vai onko kyseessä valtaväestöstä poikkeava persoonallisuuden rakenne?

Voiko aktiivikirjoittaja päästä sitten ikinä foorumeilta eroon? Mielestäni ei ehkä täysin, jos ei tule muuta elämänsisältöä tilalle. Voi olla, että motivaatio kirjoittamiseen selittyy eri tekijöillä, mutta kullekin aktiiviselle foorumikirjoittajalle on olemassa motivaatiorakenteensa, joka puolestaan ylläpitää ehkä addiktioltakin muistuttavaa pakkomiellettä vuodesta toiseen.

WorldWideWeb and Information War

Can www be used in manipulation? I think, yes it can. Nothing is true without good critics. If something sounds too good to be true, there is possibility that you have been fooled.

Peaceful way is not the short cut, if there are fundamenthalist's and some religions on the way to peace, as I undertand the speech of Barack Obama. http://www.bbc.co.uk/news/world-middle-east-14997936

But why Obama says that the Middle East problem would have been solved allready, if there were the easy solution to it. There is not war on terror but there is war on peaceful information, because world leaders think that there are no choice to war.

Human is good, but if you see only war between humans then you have told enough about yourself. Peace can come to the Middle East if population in the Middle East really want it to happen. So, shall peaceful manipulation war on terror begin!

keskiviikko 21. syyskuuta 2011

Toimittajat (päivitetty 18.12.2011)

Toimittajien ote kansaan on kylläkin mielestäni internetin myötä hieman heikentynyt, varsinkin kun ajattelee juuri niitä toimittajia, jotka juoksevat sensaatioiden tai paremminkin potentiaalisten sensaatioiden perässä. Voi olla, että useat toimittajat usein aliarvioivat kansalaisten kyvyn medialukutaitoon, josta osoituksena median kielteisistä vaikutteista huolimatta perussuomalaisen puolueen nousu kolmanneksi suurimmaksi puolueeksi. Samaa mädännäisyyttä eli tässä tapauksessa oikeudenmukaisuus, solidaarisuus, tasa-arvo -ajattelun laiminlyötiä esiintyy kaikissa puolueissa, eikä syntilista ole sen lyhyempi tai pitempi perussuomalaisillakaan. Lisäys, taitaa se olla sittenkin.

Viitteeksi: Tässä oli hovioikeudessa tuomitun kansanedustaja James Hirvisaaren blogilinkki.

http://yle.fi/alueet/lahti/2011/12/kansanedustaja_james_hirvisaarelle_tuomio_vihapuheista_3097050.html

Päivitetty blogimerkintä 12.12.2011

Päivitetty 18.12.2011 - Hovioikeustasolla juttu jo olikin.

Lääkärit

Voiko kusipäisyys olla tarttuvaa? Kyllä voi olla ajatuksella seura tekee kaltaisekseen. Tekee koulutus lääkiksessä ihmisestä kykenemättömän humanistiseen ajatteluun? Ehkä tekee jos kusi nousee liikaa päähän. Voiko sairaan ihmisen hoitovastuussa oleva lääkäri tehdä virheitä? Kyllä voi tehdä, mutta harvemmin he niitä tunnustavat tai jo tunnistaminenkin olisi hieno asia.

Ehdotankin edellisen vuoksi ammattiin soveltuvuustestausta kaikille lääkäreiksi haluaville, kuten on jo asian laita käsittääkseni lähihoitajiksi haluavilla. Miten on mahdollista, että vinksahtanut persoonallisuus korjaantuisi lääketieteellisessä tiedekunnassa? Ei kai mitenkään.

Tappava ideologia?

Onko olemassa tappavaa ideologia eli oppia, joka vielä yhdistää erilaisia ihmisiä?

Hitlerin oppi voidaan nostaa tässä esiin, mutta liekö tappamisvimmaisen Hitlerin ja hänen taustajoukkojensa kylmäverisen toiminnan syy ollut ennemminkin nimenomaan psykopaattinen ihmisviha?

Vaarallista on suhtautua mielestäni nykyään vähättetelevästi mihinkään ääriliikkeisiin, vaan laittaa nämä ehdottoman kritiikin alle, jotta kansaa ei viedä mihin tahansa hulluuteen mukaan. Manipulatiiviset keinot kuuluvat Suomessakin politiikkaan, sikäli kun ei puntaroida kriittisesti eri vaihtoehtoja.

Psykopatiaan voi mielestäni lähteä kansakunnat mukaan vieläkin, jos kriittisiä vaihtoehtoja ei kuunnella tai niille ei anneta näkyvyyttä. On varsin hyvä, että on olemassa EU ja YK, jotta valtiot lopulta valvovat toisiaan, jolloin ihmisille haitallisiin oppeihin ei laajassa mittakaavassa ehkä helposti sorruta ainakaan yksittäisissä EU-jäsenvaltioissa.

Isolaatio, eristäytyminen muista valtioista puolestaan johtaa lopulta näkemyksettömään politiikkaan, jossa saattaa ihmisarvon itsestäänselvyyskin vääristyä joidenkin psykopaattisten henkilöiden julistusten pohjalta.

Väittämiä maahanmuuttoa vastaan

Kaikkien maahanmuuttajien kotouttaminen ei ole onnistunut, joten sitä pitäisi yhä kehittää.

Kilpailu työmarkkinoilla kiristyy yhä EU-työvoiman vapaan liikkuvuuden seurauksena.

Suomi on unohtanut omat syntyperäiset kansalaiset maahanmuuttajien kustannuksella, josta puolestaan seuraa piilevänä ilmiönä laajasti esiintyvä rasismi.

Kulttuurien pakkoyhteyttäminen ja törmäys synnyttää enemmän haitallisia kuin hyviä vaikutuksia.

Argumentteja maahanmuuton puolesta

Suomi kantaa kortensa kekoon ottamalla vastaan osan maailman valtavasta pakolaismäärästä.

Maahanmuuttajat rikastuttavat Suomen yhteiskunnallista kulttuuria.

Suomella ei ole varaa jäädä sivuun globaalissa kilpailussa, joka koskee myös työperäistä maahanmuuttoa. Jos Suomi vaikuttaa hyvältä paikalta elää työperäisen maahanmuuttajan näkökulmasta, niin oletettavasti hän valitsee Suomen.

Luomalla hyvät puitteet maahanmuutolle Suomi pärjää jatkossakin globaalissa markkinataloudessa.

tiistai 20. syyskuuta 2011

Sota on uskontojen voimavara?

"Voiko olla suurempaa rakkautta kuin antaa henkensä ystävänsä puolesta" lukee erään sotiemme sankarihaudan muistokivessä.

Miten sota voisi olla uskontojen voimavara? Eihän tuo voi olla mitenkään mahdollista? Kyllä se voi olla, jos otetaan esimerkiksi tuomionpäiväprofeetat, jotka saarnaavat ja pelottelevat ihmisiä lopun aikojen sodilla ja muulla kurjuudella.

Ääriolosuhteissa ihminen nähdäkseni turvautuu helposti korkeampaan voimaan - Jumalaan, vaikka voisikin olla näennäisesti Jumalan kieltäjä. Vetoan omaan kokemukseeni psykoosissa, jossa mieleeni tuli yllättäen myös Jeesus, vaikka olen ollut jo ala-asteelta lähtien Jumalan olemassaoloa epäilevä. Mietin painostavassa harhatilassa Jeesuksen ristikuoleman kärsimystä, jolla yritin psyykata itseäni itsemurhaan, koska ajattelin Jeesuksen kärsineen vielä paljon enemmän. Siksi ajattelin itsemurhan olevan helppo pako sen ajan helvetistä Jeesuksen kuolemaan verrattuna. Nähdäkseni Jeesuksen ilmestyminen psykoosissa ajatuksiini kertoi lapsuuden koulumaailman manipulatiivisesta kasvatuksesta, jonka vuoksi en osannut hakea kärsimykselleni mitään muuta vertausta kuin Jeesuksen.

Sota voi olla rauhan aikana psykoosiin verrattava kokemus, vaikka usein psykoosi on oikeasti helvetti pään sisällä, niin silti psykoosipotilas kokee koko maailman helvetiksi oman virheellisen tulkintansa vuoksi. Sodassa helvetti on todellinen, joten miksi ei myös silloin haettaisi turvaa yliluonnollisista jumalista ja kaikesta niihin liittyvistä asioista?

Väitän, että uskonnot tarvitsevat kriisejä pysyäkseen voimissaan ja tällöin ääripäässä on sota. Sotaretoriikka on aina ollut kai kovin uskonnollista lähtien ajatuksesta hyvän ja pahan taistelu. Islam, kristinusko ja juutaisuus ovat ehkä valtauskonnoista maailmalla tällä hetkellä sotaisimmat uskonnot. Miten on mahdollista, että uskonto siis oppi eri ihmisten välisestä rauhaisasta kanssakäymisestä käsitetään valtauskonnoissa omien intressien vaalimisena ja sodan alkuna? Mielestäni kaikki uskontoja voi muokata noudattamaan jotain tiettyä toimintamallia, ja näin olisi haettu oikeutus sodalle myös kaikkien muiden uskontojen toimesta. Uskontojen pitäisi olla oppi rauhasta, mutta todellisuus ja historia osoittavat paljon muuta. Uskonnot ovat keino lähteä uusiin sotiin ja toisaalta sota on uskontojen voimavara, kun ihmiset sodan helvetissä turvautuvat jumaliin. Toisaalta uskon olevan aina myös niitä ihmisiä, jotka vilpittömästi uskovat oman uskontonsa opetusta sodasta tai rauhasta huolimatta.

Muokattu: 1.7.2015

maanantai 19. syyskuuta 2011

THL:n uutissivulla pääjohtaja Pekka Puska palaa Pohjois-Karjalaan

http://www.thl.fi/fi_FI/web/fi/uutinen?id=26577

Milloin nostatte pääjohtaja Pekka Puska esille myös kuolemantapauksia välittömästi ja välillisesti aiheuttavat mielenterveyden häiriöt? Eikä todellakaan pidä unohtaa suurta inhimillistä tuskaa, jota mielenterveyden häiriö aina potilaalle ja myös potilaan lähisuhdeverkostoon aiheuttaa.

Ei vielä ainakaan nosta, vaan Puska palaa aina bravuurialalleen Pohjois-Karjala tutkimuksen alkusijoille, vaikka ihminen kuolee oletettavasti aina johonkin ja melko suurella todennäköisyydellä elintasomaassa elintasosairauteen. Mielenterveysongelmat eivät kai sitten krakaporukkaa kosketa, joten Puskakin ne jättää siksi ehkä huomiotta?

Kaikki eivät lue kaikkea, mutta aina joku lukee jotakin

Kekkasin juuri tänään, että vaikka kaikki eivät luekaan internetin keskustelupalstalla kaikkia viestejä, niin aina joku lukee jotain.

Kirjoittajia yhdistääkin halu tulla huomatuksi. Selventävästi totean vielä, että emmehän me vain itsemme vuoksi kirjoita, vaan lähinnä olemme jakamassa tietojamme, kokemuksiamme ja miksi ei myös mielipiteitämme.

Sanan painon määrittää sitten edelleen media ja sen taustajoukot, vaikka hakukoneet ovatkin olemassa.

Presidentiksi on noustu keskimäärin 60-vuotiaana

Käytän seuraavassa Suomen tasavallan presidenttien virkaanastumisikänä pyöristäen presidenttien iän aina siihen ikävuoteen, joka on tullut tai tulisi täyteen virkaanastujaisvuonna.

K. J. Ståhlberg presidentin virassa 1919-1925, presidentiksi 54-vuotiaana.

Lauri Kristian Relander presidentin virassa 1925-1931, presidentiksi 42-vuotiaan.

P. E. Svinhufvud presidentin virassa 1931-1937, presidentiksi 70-vuotiaana.

Kyösti Kallio presidentin virassa 1937-1940, presidentiksi 64-vuotiaana.

Risto Ryti presidentin virassa 1940-1944, presidentiksi 51-vuotiaana.

C. G. E. Mannerheim presidentin virassa 1944-1946, presidentiksi 77-vuotiaana.

Juho Kusti Paasikivi presidentin virassa 1946-1956, presidentiksi 76-vuotiaana.

Urho Kaleva Kekkonen presidentin virassa 1956-1982, presidentiksi 56-vuotiaana.

Mauno Koivisto presidentin virassa 1982-1994, presidentiksi 59-vuotiaana.

Martti Ahtisaari presidentin virassa 1994-2000, presidentiksi 57-vuotiaana.

Tasavaltamme istuva presidentti Tarja Halonen 2000-2012, presidentiksi 57-vuotiaana.

Presidenttien virkaanastujaisiän keskiarvo on 60 vuotta.

Siispä syntymävuotena 1952 voi olla hyvä seuraavissa presidentinvaaleissa.

Lähteenä käytin Wikipediaa (http://fi.wikipedia.org/wiki/Suomen_tasavallan_presidentti).

sunnuntai 18. syyskuuta 2011

Huolestuttavaa, kun ei ole jatkuvuutta

Onko Paavo Lipponen jo tosiaan seiskakymppinen ukko? Näköjään on http://fi.wikipedia.org/wiki/Paavo_Lipponen.

Ollaanko sosialidemokraattista puoluetta todellakin ajamassa alas Suomessa vai mikä oli ajatus, että politiikan ikämiehet taistelevat presidentiydestä?

No eihän tuo Sauli Niinistökään ihan nuori enää ole http://fi.wikipedia.org/wiki/Sauli_Niinist%C3%B6.

Lipponen voittaa iässä yli 70 vuotta Niinistön 63 vuotta!

Globaali markkinatalous perustuu vedätykseen ja impulsiivisuuteen

Perusteluja seuraavaksi yllä olevalle otsikolle ovat muun muassa seuraavat asiat:

1. Miten muuten on selitettävissä Nasdaq-kurssin katteeton arvonnousu, joka kupla tosin osin pamahti jo vuosituhannen vaihteessa?

2. Länsimaisia kuluttajia vedetään höplästä, koska insinöörejä johtavat taloushallinnon kaverit haluavat sen enempää ymmärtämättä asioita insinöörien suunnittelevan ja toteuttavan tusinatuotteita, mikä taas ajatuksena on sidoksissa vahvasti maapallomme riistoon. Tusinatuote on siis elinkaarensa puolesta huomavattavasti lyhytikäisempi kuin tuote, jonka kehitykseen on todellakin panostettu, mutta tuotekehitys maksaa ja kuluttaja haluaa valita kumminkin halvan tusinatuotteen.

3. Ihmisten impulsiivisuus juontaa varmaankin paljon ajan hengestä joka nimenomaan hallitsee globaalia markkinataloutta. Kvarttaalikapitalismi on hyvä sana, josta impulsiivisuus kuvastuu hyvin helposti kenelle vaan. Pörssikurssit eivät enää korosta pitkäaikaista voittoa vaan lyhyellä aikavälillä kotiutettavaa maksimaalista voittoa.

Lopulta kuitenkin pitkäjänteinen puurtaja kuittaa lyhytpinnaisen yrittäjän eron kiinni ja menee ohi, mitä tuotekehitykseen tulee. Pitäkää siis kiinni erilaisista tuotekehityshaaroista, koska kukaan ei voi ennustaa varmasti tulevaa. Ei kukaan voi hallita loputtomasti - edes Microsoft, Google, Intel saati Apple. Globaalissa markkinataloudessa muutokset tulevat mielestäni entistäkin enemmän mahdollisiksi, koska nähdäkseni olemassa oleva jähmeä pakkomarkkinointi länsimaissa saattaa ruokkia vielä eloon vastavoiman, mikä tulee ja kumoaa hallitsevat voimat, jos nämä lopulta putoavat tai pudotetaan markkinointikanavien luukkumiesten asemasta pois.

Kuinka suuri on kyseinen muurahaispesä?

SDP:n presidenttiehdokas Paavo Lipponen ojensi tänään Demarin mukaan (http://www.demari.fi/uutispaiva-demari/uutiset/uusimmat/3220-lipponen-eduskunnan-johtopaikoilla-olevat-halveksivat-demokratiaa) perussuomalaista puoluetta.

Voisiko sanoa, että Lipponen sohaisi kusiaispesään jonka suurutta kukaan ei kai täsmälleen tällä hetkellä tiedä, vaikka viitteet antavatkin luvan olettaa, että kyseessä on Suomen toiseksi suurin poliittinen voima.

Kemppistä kommentoin pakinoista ja huumorintajusta

Linkki Kemppisen kirjoitukseen:
http://kemppinen.blogspot.com/2011/09/epatieto.html

Huumorintaju on ensinnäkin hyvin yksilökohtainen asia.

Toiseksi, olisiko pakinoiden tyylilaji ainoastaan muuttunut kohti ilkeilevämpää kirjoittelua? Ihmiset halutaan kai saada reagoimaan, koska median tarkoituskin on herättää eikä nukuttaa ihmisiä.

Emme me lukijat toisaalta enää kaikki olla passiivisia ihmettelijöitä vaan aktiivisia osallistujia. Julistajille eli tässä tapauksessa virallisen huumorin ystäville tämä ja tuleva aikakausi voikin olla myrkkyä, koska median luonteen voisi helposti kuvitella muuttuvan kohti interaktiivisuutta yhä enemmän.

Eiköhän kaikille löydy tulevaisuudessakin kanavansa, mutta suureen kansansuosioon pääseminen vaatii jo kirjoittajalta aika paljon ja myös suurehkoa mediatukea.

lauantai 17. syyskuuta 2011

Kuvakikkailu

Mitähän kuvatoimittajien ja lehtikuvaajien päässä mahtaa liikkua? Onko median kuvilla tarkoitus ohjata uutistenlukijoiden mielikuvaa itse uutisesta johonkin suuntaan? Mieleeni tulee etenkin ilmeikkäät kuvat, joista voi tulkita esimerkiksi iloa, hämmennystä, poissaolevuutta tai nöyryytystä. Entä jos lehtikuvan tulkinta onkin väärä? Lukijoita tai ainakin joitakin lukijoita voi kuvakikkailulla ohjata tiettyyn mielipiteeseen kyseisestä mediapersoonasta, ja tämä asia lienee yleisesti median tiedossa.

Toki toimittajan kirjoituskin voi olla monesti ainakin kolumniasteella hyvinkin tulkinnallista, mutta kuvien pettävyys on mielestäni paljon suurempi kuin kirjoituksen.

Kuvissa loistavat keskimäärin aina näyttelijät, ja kirjoituksessa ja puheissa loistavat asiaosaajat!

Raamatullinen Jussi Halla-aho?

Viittaan seuraavaan kolumniin:
http://www.hs.fi/paakirjoitus/artikkeli/Siis+m%C3%A4+kuolen/1135269409235

Voisiko kansanedustaja Jussi Halla-aho pikkuhiljaa opetella ilmaisemaan itseään kirjallisesti siten, ettei jää ainakaan kovin paljon varaa tulkinnoille? Lähes Raamatullinen Halla-aho on mielestäni bloginsakin valossa jokseenkin idiotismiin taipuvainen, jos edellisellä tarkoitetaan ihmisarvon mitätöintiä. Kaikenlaisia tohtoreita sitä on, mutta argumentit ja ilmaisu voisi tosiaan olla hieman yksiselitteisempää.

Ville Blåfield, emme me kuole, joten älä pelkää! :)

perjantai 16. syyskuuta 2011

Työn kannattavuus?

Onko kannattavaa, että Suomeen laitetaan pystyyn sotilasjunttahallitus, joka pakottaa kansalaiset kantamaan vettä järvestä toiseen tai vielä parempaa eli keräämään risuja metsistä?

Tuo yllä on idiotismista ajattelua, koska kansantaloudellinen työn merkittävyys on nolla, jos ei lasketa mukaan kansanterveydellistä edistävää työperusteista liikuntaa, mutta ajan kuluessa saattaa veden kantamisestakin tulla vain nivelten kulumia ja muita vaurioita, varsinkin jos innokkaat vedenkantajat unohtavat työergonomian.

keskiviikko 14. syyskuuta 2011

Työn merkitys

Keynesiläisittäin ja Pohjoismaisen hyvinvoinvaltiomallin mukaan työ on kansalaisten ensisijainen keino rahoittaa elinkustannukset. Miten toimia sitten, jos työtä ei olekaan? Miten ajatella työn taloudellisesta merkityksestä? Miten motivoida itsensä paremmin työhön? Miten löytää työpaikka ja mitä siinä on huomioitava?

Vailla työpaikkaa on moni aikuinen Suomen kansalainen vastoin tahtoaan, mutta on myös pieni joukko ihmisiä, jotka eivät näe itsensä elättämistä työllä ensisijaisen tärkeänä kysymyksenä. Työttömänä ei kai voi kuin toivoa parempaa elintasoa, jos ei ole sitten sopeutunut liiankin hyvin peruspäivärahaelämään. On olemassa myös muita rajoitteita kuin työttömän ja työnantajan kohtaamisongelma, jos puhutaan kurjista työllisyysnäkymistä. Alakohtaisia eroja työmarkkinoilla on varmasti, sillä joillakin aloilla vastavalmistuneet ammattilaiset melkein revitään töihin kun taas jollakin toisella alalla koetetaan kai päästä viimeisistäkin työntekijöistä eroon. On olemassa myös kansantaloudellinen näkökulma globaalissa markkinataloudessa, koska Suomen talousalueeseen vaikuttaa paljon myös globaali markkinatalous ja sen lait.

Työn taloudellinen merkitys on suuri, mutta jos olet oikealla alalla, niin keskiluokan ansiotasosta suurempi ansio kertoo mielestäni jo jostain muusta kuin motivoituneesta työntekijästä. Alalleen omistautuvia työntekijöitä kai suurin osa työnantajista haluaa ja silloin ei voi painottaa liiaksi työnantajan palkanmaksukykyä, koska silloin on jo avattu tie kohti loputonta ahneutta. Tietenkään ei pidä hinnoitella itseään mielellään alakanttiin, koska silloinhan kaatuisi muiden menetellessä samoin koko työsopimusjärjestelmä, mikä taas on pitkän ay-politiikan tulosta. Palkka on tärkeä osa, mutta saatat olla sitä motivoituneempi työntekijä mitä pienempi merkitys palkalla on keskiansiotason jälkeen. Eräs näkemys palkkaa kohtaan on, että se on keino rahoittaa vapaa-aika, joka on kieltämättä ihan kiva ajatus, mutta se kertoo myös sen, että kyseisen ajatuslogiikan tyyppi ei ole työlleen täysin omistautuva tyyppi. Tosin luulen että merkittävästi suurin osa suomalaisista ei tule ikinä löytymään sellaista työpaikkaa, jossa tuntee olonsa kotoisaksi vuosikymmenten ajan, jos työnantaja ylipäätään jaksaa seurata edes työlleen omistautuvaakaan työntekijää vuosikymmeniä.

Motivaatiossa keskeistä on mielestäni se, että hakeutuu sellaisiin töihin tai ensiksi koulutukseen, joka tuntuu realistisen tiedon valossa omimmalta alalta. Palkka on tosiaan huono motivointikeino monille keskitason ansioiden jälkeen, mutta töitä jaksat painaa ja pitkään, mikäli työyhteisö on toimiva ja tehtävänkuvasi sopiva unohtamatta mahdollisuutta kehittyä työelämässä.

Viimeinen alussa esittämäni kysymys on ehkä vaikein kaikille työtä vailla oleville: miten löytää työpaikka ja mitä siinä on huomioitavaa? Avoimen työpaikan kohtalon ratkaisee melkein aina pärstäkerroin, joka tarkoittaa siis tässä yhteydessä lähinnä henkilön vuorovaikutustaitoja, jos työpaikka ei ole sitten todellakin rautaista asiantuntijuutta kysyvä. Veikkaan, että jotkut rekrytoijat karsastavat näennäisesti ylipäteviä työnhakijoita, vaikka he pääsääntöisesti ovatkin kovia puurtajia. Jotkut työantajat taas tuntevat rekrytoinnin merkityksen ilmeisesti siinä, että he haluavat palkata taloon kehityskykyisiä ja -haluisia työntekijöitä. Voisikin kysyä työnantajalta tai rekrytoijalta, että mikä on ylipätään heidän tarkoituksensa, jos rekrytoinnissa syrjitään parhaita tyyppejä painottamalla valintakriteerit täysin fiktiivisiin oletuksiin eli lähinnä tuohon pärstäkertoimeen. Tosin ihmisten välisiä vuorovaikutussuhteita ei tule milloinkaan työhaastattelutilanteessakaan väheksyä.

Annetaan kaikenlaisille kansalaisille mahdollisuus yrittää, jota voisi edesauttaa pätevämpi työllisyyspolitiikka ja koulutuspolitiikka, joten huomio työministeri Lauri Ihalainen (SDP) ja opetusministeri Jukka Gustafsson (SDP); näyttäkää mistä demarit on tehty!


Halla-aho ei usko demokratiaan?

Viittaan seuraavaan Nettihesarin uutiseen:
http://www.hs.fi/politiikka/artikkeli/Halla-aho+Kreikkaan+tarvittaisiin+sotilasjuntta/1135269341764/?cmp=tm_etu_uusimmat_uutiset

Kaiketi on hyvä asia, että poliittisen päättäjän todellinen ajatusmaailma tulee vähitellen julki.

Ihmisarvo on toissijainen asia, kun työ Halla-ahon mukaan vapauttaa myös veloista. Vähä-älyisissä sanelupuheenvuoroissa ihminen rinnastetaan robottiin unohtamalla samalla kansantalous, maailmantalous ja kaikki muut ihmistieteet. Oksettaa!

Lumevaikutus (lue: plasebo)

Alustukseksi: http://www.skepsis.fi/ihmeellinen/plasebo.html

Johtuuko lumevaikutus yksinomaan ihmismielen toiminnasta? Vai johtuuko lumevaikutuksen parantava voima diagnostiikan epäselvyydestä? Lumevaikutuksella monet lyövät käsittääkseni rahoiksi, koska lääketiede ei ole kyennyt osoittamaan plasebon luonnetta täsmällisesti.

Voisi ajatella, että itsesuggestion avulla moni voi lisätä toiveikkuutta toipumistaan kohtaan, jonka vaikutuksen voisi olettaa olevan kumuloituva etenkin psykiatrisissa sairauksissa. Jo lääkärisuhteella saattaa olla merkitystä lääkkeen tehon vaikutukseen unohtamatta muuta hoitohenkilökuntaa. Akuuttien sairaustapauksien ollessa kyseessä voisi ajatella, että plasebo ei ole niin merkittävä ilmiö kuin kroonisemmissa sairaustiloissa. Esimerkiksi akuutti infarktipotilas ei varmaan koe minkään sortin plaseboa ainakaan infarktin hoidossa.

Mikä on sitten epätäsmällisen diagnostiikan merkitys, kun puhutaan plasebo-parantumisesta? Helposti voisi ajatella, että juuri diagnostiikan haasteellisuus mahdollistaa plasebon. Oletetaan esimerkiksi, että on kaksi potilasta, jotka saavat saman diagnoosin, mutta toinen onkin jo pohjavireeltään paremmassa kunnossa toista. Pieni rohkaisupilleri voi tällöin auttaa lievemmin sairaan potilaan helpommin takaisin terveiden kirjoihin kuin vaikeammin sairaan potilaan.

Olen samaa mieltä, kuten Skepsiksen sivuilla siteerattu lääkäri, että lumevaikutus saattaa olla vahvasti kaikissa rohtolääkinnöissä kyseessä. Lääketieteen piirissä olisi mielestäni tärkeää määrittää plasebon merkitys tarkemmin, jotta voidaan jakaa tarkempaa tietoa miten lumevaikutus syntyy? Uskomisessa ja itsepsyykkauksessa saattaa olla suuri voima, mutta tuo ei varmaankaan koske kaikkia ihmisiä. Halu elää on varmaan keskeinen asia plasebossa, mutta vahvistavia tekijöitä voivat olla jotkut pillerit, lääkärisuhde ja muu hoitoväki.

tiistai 13. syyskuuta 2011

Abstraktinen

Mitä on abstrakkinen asia? Onko se vastakohta konkretialle? Ehkä on jos ajattelee abstraktin asian tai asiakokonaisuuden olevan monitulkinnaista. Esimerkiksi tulee mieleen psykologisen testauksen musteläiskätesti, jotka ovat ehkä konkretian ja abstraktioiden välisessä välimaastossa, koska musteläiskätestauksessa on olemassa niin sanotut oikeat vastaukset. Entä jos vastaan, että tuo kuva ei tosiaankaan esitä mitään! Psykologi voisi sitä ihmetellä ja kirjata ylös, että testatulta henkilöltä puuttui mielikuvitus.

maanantai 12. syyskuuta 2011

Insinööritieteiden perusta on fysiikka ja matematiikka

Tarvitseeko tuota edes kirjoittaa, mutta kirjoitan silti, että insinööritieteiden perusta on matematiikan ja fysiikan hallinta. Jos edellistä ei tajua, niin voinee olla melko vaikeaa olla tai motivoitua insinööritieteiden opiskelijaksi. Konkretia on todellista, jos asia on matemaattisesti mallinnettu fysiikan lakien mukaisesti. Toki insinööritieteissäkin on paljon tulkinnan varaan jääviä aihekokonaisuuksia, jotka tosin lähestyvät ihmistieteitä kuten esimerkiksi tuotantotekniset sovellukset, joissa on myös ihmisiä mukana koneiden lisäksi.

Käytännön sovellukset tekevät insinööritieteistä ymmärrettävämpää ja kansantajuisempaa, jos ajatellaan vaikka nelitahtimoottorin toimintaa. Toisaalta nelitahtimoottorin toiminnan matemaattinen mallintaminen fysiikan avulla ei varmaankaan kerro monellekaan mitään. Sanoin on helpompi kuvata nelitahtimoottori, jonka vaiheet ovat imu-puristus-sytytys-poisto. Jokaisessa sylinterissä on eri vaihe, joten siksi puhummekin nelitahtimoottorista. Kuitenkin kaiken perusta kohti tehokkaampia siis lähinnä hyötysuhteeltaan tehokkaampia moottoreita on polttoaineen paloprosessin optimointi laskennallisesti mahdollisimman optimaaliseksi, vaikka rajat tulevatkin esimerkiksi bensiinimoottorilla joskus vastaan. Siksi olisikin hyvä vaihtaa polttoaineen koostumus, koska se lienee lopulta helpoin keino lisätä moottorien hyötysuhdetta ja siten myös pienentää hiilijalanjälkeä.

sunnuntai 11. syyskuuta 2011

Ihmisen haluttomuus kohdata todellisuus - kieltäminen

Emme ole kaikki niin hyviä kukkahattutätejä tai -setiä, jonka tietänee melko hyvin hakukonepalvelu Google, jonka yritysslogan saattoi olla don't be evil eli älä ole paha. Googlen on mielestäni myös itse tultava enemmän julkisuuteen, jotta ihmisten luottamus Googlea kohtaan säilyy puolueettoman informaation välityspalvelimena. Miten olisi, jos Google räväyttäisi kaikki kokoamansa tiedon pöytään? En tietenkään tarkoita sitä koska epäspesifisiä tietoja Googlellakin on suurin osa. Ei Google lue ajatuksiasi, mutta se voi lukea päällimmäiset mielenkiintosi kohteet.

Toisaalta jos olisin buddhalainen munkki, niin kieltäisin elämästä kaiken niin sanoakseni virheellisen elämän. Onko jatkuva taistelu itsensä kanssa kumminkaan kovin rakentavaa kuten ajattelen munkkien elämän olevan. Miten määrittää ja tajuta hyvä, jos ei tiedä pahuudesta omissa ajatusprosesseissa mitään.

Olen edelleen sitä mieltä, että kaikissa meissä asuu sekä hyvä että paha, mutta kaikki eivät tätä tiedosta.

Hesarin keskustelut rajoittaa ilmaisunvapautta vailla perusteita?

Viittaan seuraavaan keskusteluun:  http://www.hs.fi/keskustelu/aihealue/El%C3%A4m%C3%A4/ketju/6163176/

Vain harvat ja valitut saavat lainata Raamattua täällä?
Ihmetyttää, kun en saanut julkaistuksi kommenttia, jossa viittasin evankeliumiin Matteuksen mukaan, jossa sanotaan, että et voi palvoa samanaikaisesti mammonaa ja Jumalaa. Arkkipiispan palkastakaan ei saa vihjaista mitään - ihmeellistä!

Herrakööri

Ennen puhuttiin pilkallisesti juoruilevista akkakööreistä, mutta olisiko aikakausi kypsynyt muutokseen, että alettaisiin puhua kriittisesti hallitsevasta herrakööristä.

Herraköörit ovat usein keskittäneet päätöksenteon pohjan vailla kritiikkiä ääritapauksessa yksille aivoille, vaikka kyse onkin muodollisesti demokraattisesta päätöksenteosta ja tiimityöstä. Virheitä sattuu, mutta jos organisaatio ei kuuntele jäseniään niin metsään mennään. Edellinen pätee yhteiskuntasolle asti pikkukööreistä alkaen.

Eikö Kekkosten aika pitäisi olla jo ohi?

Google tarvitsisi oman tiedeneuvoston, jos sellaista ei ole?

Google voisi mielestäni hyvin laatia esittämäni oman tiedeneuvostonsa avulla sellaisen hakusanapisteytyksen, joka pyrkisi realistisen maailmankuvan mukaisen ajattelun vallankumoukseen. Se joka taas väittää, ettei Googlen pisteytyksillä ole merkitystä, ei todellisuudessa tunne koko internetin luonnetta. Voi olla kylläkin, että pisteytettäviä sivustoja on niin paljon, mutta edes jotkut viralliset tahot ja virallisia tahoja kohtaan esitetty vakuuttava kritiikki voisi olla Google tiedeneuvoston hakusanarankkauksen ensimmäisiä hakutuloksen ehdotusvastauksia. Googlella on mahdollisuus, mutta onko halua lienee kokonaan toinen kysymys.


lauantai 10. syyskuuta 2011

Seuraava presidentti keskustelu

Mitähän siitä mahtaa tulla, kun äijäkaarti Lipponen, Niinistö, Väyrynen ja Soini vääntävät peistä Suomen presidentti-instituution tulevaisuudesta? Lisämausteena on tietysti Pekka Haavisto, joka jyrättäneen itseään täynnä olevien neljän äijän toimesta kaikissa keskusteluissa syrjään Eeva Biaudetista puhumattakaan. Odotan presidentinvaalikeskusteluita innokkaasti. Yllätyksen tekee varmaan presidentivaalien lopputulokseen se, että muutoskurssia edustavat lähinnä Väyrynen ja Soini.

John Lennon and Working Class Hero versus Prime minister David Cameron

Open letter which was never send and never published on Helsingin Sanomat web-forum.

Dear David Cameron the prime minister of the United Kingdom,

I have worried about the UK's future, if there are no choice to class society. Have you ever heard John Lennon's song called Working Class Hero?

If you have, did you get the message?

Link to John Lennon's Working Class Hero:
http://www.youtube.com/watch?v=njG7p6CSbCU

Yours Sincerly Mr. Hermiitti from Finland

Nonni nimi oikein 24.9.2012

perjantai 9. syyskuuta 2011

Paavo Väyrynen

Nettihesarin uutisen mukaan Paavo Väyrynen on Keskustan ehdokas seuraavissa presidentinvaaleissa. Ensinnäkin onnittelut Väyryselle! Toiseksi seuraa analyysini henkilöstä nimeltä Paavo Väyrynen.

Oma analyysini eduskunnasta tämän vuoden vaaleissa monen mukaan vihdoinkin pudonneesta Paavo Väyrysestä perustuu paljolti julkisuuden luomiin mielikuviin, mutta myös herra Väyrysen esiintymisiin julkisuudessa.

Ensimmäinen Väyrysen vaikuttava esiintyminen omasta näkökulmastani sattui elokuvassa Uuno muuttaa maalle, jossa sympaattisen oloinen Väyrynen esiintyy tanhupuku päällä, koska ilmeisesti hän on innokas tanhuajakin.

Toinen itselleni merkittävä Väyrysen esiintyminen sattui eduskunnassa, jossa käsiteltiin Suomen liittymistä Euroopan yhteisöön, jota vastaan Väyrynen painokkaasti puhui. Silloisen krisitillisen liiton kansanedustaja Vesa Laukkasen kanssa Väyrynen veti sellaisi puhemaratooneja, ettei kai ole vieläkään nähty mitään vastaavaa. Puhujan lahjoja Väyrysellä siis kiistatta on.

Kolmas merkittävä muistikuva Väyrysestä liittyy minulla lukeneisuuteen, kun hän oli esillä mediassa joskus ehkä 1990-luvun lopulla. Väyrynen toteaa siinä yhteydessä viileästi, että hän luki Dostojevskin tuotannon viikonlopun aikana. Lukupäätä miehellä siis riittää!

Neljäs muistikuva Väyrysen henkilöhistoriasta liittyy TV-sarjan Hyvät herrat kauppaneuvos Paukun sanoihin, joissa Pate esiintyi kai melko monessa jaksossa...

Yhteenvetona väitän, ettei Paavo Väyrysestä ole repivässä julkisuudessakaan mitään kovin repivää saatu repäistyä. Lööpeissä Väyrynen on ollut harvoin omien töppäilyjen vuoksi, jos ei mennä sitten jalasmökkiaikoihin. Voi kyllä olla, että presidentin saappaat jäävät pian Väyryselle pieneksi, mutta jos mies voisi siten olla edes hetken tyytyväinen, niin suotakoot se hänelle!

Vaalikeskusteluista tulee todella mielenkiintoiset, kun areenalla ovat politiikan grey-old-man eli harmahtavan viisaat vanhat miehet pyrkimässä presidentiksi kokoonpanossa Niinistö-Väyrynen-Lipponen.

Muokattu (1.4.2012 kello 1:48): Virheeni oli kirjoittaa, että Väyrynen olisi saattanut esiintyä Hyvissä herroissa, koska hän ei esiintynyt.

Talous on elämän rasite

Talous ja sen keskeinen asia raha hallitsee monen ihmisen ajattelua tänä päivänä. Edellisestä johtuen on mielestäni selvää, että taloudella on uskonnollinen pohja, varsinkin kun kyseessä on ihmisen luoma välineistö.

Talous vääristää luonnonvalintaa myös muiden eliömaailman edustajien kohdalla, sikäli kun ihminen tuhoaa monen eliölajin elinmahdollisuuksia. Taloudellinen yltäkylläisyys ei kannusta mihinkään, joten raha on huono väline ihmisten motivointiin.

Talousjärjestelmien myötä ihminen on hylännyt kaikkialla laumaopin, kun keskitytään vain oman pesän kunnossapitämiseen, jos aina edes siihenkään.

torstai 8. syyskuuta 2011

Olisiko aihetta romaaniksi?

Ajattelin romaanin rungoksi kahta erillistä tarinaa kahdesta ihmisestä, jotka olisivat toisessa tarinassa veljeksiä ja toisessa tarinassa tapaisivat toisistansa tietämättä junassa.

Kyseessä on siis persoonallisuuksiltaan samanlaiset henkilöt näissä kahdessa tarinassa, mutta toisessa tarinassa on mukana vahva sukulaisside. Keskeinen asia lienee juuri se, että junamatkan keskustelu olisi suunnilleen samansisältöistä kuin veljeskeskustelu, mutta junamatkan jälkeen erilaisista tekijöistä johtuen nämä kaverukset eivät ystävystykään...

Keskeisin asia on sukulaissuhteen merkityksen korostaminen.

Median moraali?

Ihmettelen, toimiiko media aina oikein? Käsitykseni on, että mediamöhkäle on kovin inhimillinen, mutta sillä lienee omat motiivinsa eli lähinnä suojella omiaan. Omaa on tässä yhteydessä lähinnä rahoittajat ja muutenkin maksimaalinen taloudellinen hyöty, jolloin moraali heitetään romukoppaan.

Media tarjoaa kansalle myös keskustelunaiheet, jota ei kai sitten saa ääneen sanoa väärässä asiayhteydessä. Voisivatko keskustelunaiheet joskus olla jotain muuta mitä media tarjoaa? Ehkä ei voi olla, koska mediassa puhutteleva paskanjauhantakin saa ihmiset luulemaan asiaa jopa tärkeäksi.

Kauppalehti, johtajuus ja arvopolitiikka

Pitäisikö lukea päivän Kauppalehti ensiksi? No ehkei kumminkaan.

Käsittääkseni tulevaisuuden suunnittelu on missä tahansa talouteen sidotussa organisaatiossa tällä hetkellä lähes poikkeuksetta kovin hankalaa. Ilman rahoituspohjaa lienee näet kovin vaikeaa nähdä paljon huomista pitemmälle.

Mielestäni tarkka suunnitelmatalous, jota Suomen valtion ja kuntienkin pitäisi pystyä jossain määrin toteuttamaan luo demokraattisen päätöksenteon ansiosta pohjan paremmalle yhteiskunnalle ja siten myös yksittäisille kansalaisille. Parempi yhteiskunnallinen pohja tarkoittaa etenkin vakaampia taloudellisia olosuhteita, jolloin on varmasti suurempi todennäköisyys sellaisille innovaatioille, joita voisi kaupata tai soveltaa myös ulkomailla asti. Tarkkaa suunnitelmataloutta Suomessa vaikeuttaa lähinnä teollisuutemme viennin vaihteluväli vuositasolla.

Mielestäni kansalaisia koskevassa päätöksenteossa strateginen johto pitäisi olla sen verran hajaitettu, että kaikki kansantalouden mahdolliset kehityskulut tulevat ainakin esitettyä päätöksentekoprosessin aikana. Kansalaisten etu on, että verotaakkaa jaetaan maksukyvyn perusteella, mutta erilaista näkökulmaa tarvitaan silti. Ihmettelen, kun Suomi on yhteiskunnallisesti suunnitelmatalous, niin silti kansantaloustiede ei pysty antamaan selkeitä vastauksia, mikä on kansantaloudellisesti ehdottamasti paras tapa verottaa kansalaisia ja yrityksiä ja muita yhteisöjä. Toisaalta tuon ymmärtää koska onhan kansantaloustiede lähinnä ihmisten mielialoista riippuvaista. Mielialat ja muut psykologiset tekijät säätelevät juuri hyvinkin arvopoliittista keskustelua. Arvopoliittinen keskustelu on kansantaloutta koskevien päätösten perusta tai ainakin sen pitäisi sitä olla.

Kansalaisista on tullut vuosien kuluessa raadollisempia, joka puolestaan johtuu yksilökeskeisen maailmankuvan hallitsevuudesta. Ennen saattoi olla pääasia, että kaverin kaverillekin osattiin olla avuksi, mutta nykyään pääasia vaikuttaa monella olevan oma etenkin taloudellinen menestys. Yhteisön paine ei saa enää arvopolitiikan perustaa muuttumaan, koska kaikki on ajan hengen mukaan itsestä kiinni. Ja lisäksi yhteisöt kuolevat pois ennen kuin ne alkavat edes toimia.

Kauppalehteä lukevat idiootit ovat tämän yhteiskunnan kehityksen suurin este, mutta eiväthän he sitä tiedä ainakaan vielä. Omaan menestykseen haluaa tietysti kaikki uskoa, mutta entä mikä funktio on tässä yhteydessä talouslehdellä nimeltään Kauppalehti? Varmaankin funktio on se, että talouslukuja uskotaan enemmän kuin arvopolitiikkaa, vaikka suunnitelmataloudessa harjoitettava arvopolitiikka on itseasiassa mahdollisuus parempaan yhteiskuntaan. Olen kyllä joskus itsekin selannut Kauppalehteä, joka on toisaalta mestarillinen kuvaus ajasta jossa elämme, mutta toisaalta omistavan luokan hengennostatuslehti.

keskiviikko 7. syyskuuta 2011

Kemppistä kommentoin kyläilystä

http://kemppinen.blogspot.com/2011/09/kylaily.html
Kyläilystä...

Aika voi osin kullata muistot mitä kyläilykulttuurin historiaan tulee, vaikka varmaankin onkin näyttöä siitä, että ennen kansalaiset tapasivat läheisiä ihmisiä useammin kuin tällä vuosituhannella. Nykyään monella kyläilijällä on kiire kotiin tai sitten isäntäväki antaa ymmärtää kesken keskusteluiden, että nyt olisi ehkä vieraiden syytä lähteä. Onko siis kyse vain näennäisestä ajankäytön priorisoinnista? Vai onko ihmisistä tullut ajan kuluessa varautuneimpia, varsinkin jos ajattelee entistä laumaihmistä ja individualistista maailmaa tällä hetkellä.

Sanallisen arkun avaajista...

Olemalla rohkea rohkaisee pääsääntöisesti muitakin. Esimerkiksi joku emäntä voi avata vieraan sanallisen arkun toteamalla, että "on tässä hieman epävarmat työnäkymät." Johon vieras voi vastata myötätuntoisena, että "juu, olen ollut itse jo kolme kuukautta työttömänä työnhakijana." En kylläkään tiedä onko sopiva ja oikeanlainen avautuminen aina tietojenkalastelua? Ehkä se ei sitä ole, koska kaikki eivät tunne psykologisia käsitteitä edes omien kokemustensa kautta. Kyseessä tuossa vieraan repliikissä on varmaankin myötätuntoinen avautuminen, jonka vieras ajattelee lohduttavan emäntää, vaikka emäntää ei ehkä edes kiinnosta vieraansa työttömyys ainakaan kovin aidosti. Kaikista ihmisistä ei kumminkaan tule milloinkaan myötätuntoista avautujaa, vaikka kokemusteni perusteella joillekin tuommoinen käyttäytyminen on ominaista.

Työn taloudellinen palkitsevuus

Työ pitäisi olla kunkin kansalaisen ensisijainen keino elättää itsensä. Toissijaiset keinot ovat omistaminen, jota jotkut myös työnä pitävät, ja sosiaalitukien varassa roikkuminen.

Työllä pitäisi tulla toimeen, koska muuten työnteossa ei ole mieltä. Toisaalta työmotivaatiota ei voi loputtomasti ammentaa pelkästä palkkapussista, jonka vuoksi työntekijä eroaakin monen omistajan luonteesta. Omistaja näet saa tyydytyksen ilmeisesti pelkistä luvuista, jotka osoittavat hänen olevan näennäisesti ylivertainen suhteessa muihin kansalaisiin.

Työntekijä saa käsittääkseni usein tyydytyksen siitä, että voi elättää perheensä ja itsensä. Antakaa siis työtätekevälle kansalle jatkossakin mahdollisuus elättää perhe, omistaja ja vielä sosiaalitukien varassakin kitkutteleva perhe.

Tieto kumoaa luulot?

Entä jos tieto onkin väärä? Tosiaan joku voi ajatella tietävänsä asian, vaikka ei sitä jonkun muun henkilön mukaan tiedäkään. Onko tietokin sitten joskus pelkkä mielipide? Näyttöön pohjaava tutkimustyö perustunee suurelta osin matemaattisiin malleihin, jotka antavat laskennallisen mallin jollekin tapahtumalle tai tapahtumaketjulle. Jos esimerkiksi siltainsinöörin lujuuslaskentataito perustuisi vääriin matemaattisiin malleihin, niin silloin voisi olla vaarana sillan sortuminen.

Miten on sitten asianlaita kun otetaan psykiatriset sairaudet puheeksi? Miten tieto voisi kumota mielipidetasolla olevia kommentteja psykiatrisesti sairaista henkilöistä? Lähtökohta aivojen mallintamiseen matemaattisesti lienee nyky-tieteelle liian haastava, koska jokainen ajattelukykyinen ihminen tajuaa, että aivojen toiminta ei vaikuta aina kovinkaan loogiselta siis johdonmukaiselta.

Ehkä tosiaan siltainsinöörin työ eroaa melko paljon käyttäytymistieteistä, koska siltainsinöörin työ perustuu paljon valmiina oleviin matemaattisiin malleihin. Ihmismielen käyttäytymistä hallitsee mielestäni taipumus vähintäänkin lieviin satunnaismuutoksiin, koska jokainen ihminen on vuorovaikutuksessa muiden ihmisten ja koko muun elinympäristönsä kanssa. Ihmisen tunteet ovat mielestäni kiinteästi sidoksissa ihmisen käyttäytymiseen. Tunnereaktio voi parhaimmillaan olla mieltä eheyttävä ja pitkäkestoinen kuten itse käsitän rakkauden tunteen. Toisaalta katkeruuspitoinen tunnemaisema mielestäni syö rakkauden, jonka siis käsitän ihmisten välisenä tunteena, johon liittyy keskeisesti toiveikkuus ja pyrkimys hyvään tekemättä pahaa.

Pyrkimys hyvään voi mielestäni perustua myös vääristelemättömän tiedon jakamiseen, jotta esimerkiksi ennakkoluulot psykiatrisia potilaita ja kuntoutujia kohtaan asettuisivat ajan kuluessa marginaaliseksi ilmiöksi. Toivottavasti joskus koittaa aika, jolloin mahdollisimman monet kansalaiset osaisivat hakea apua myös mielenterveydellisiin ongelmiin ilman häpeää ja pelkoa. Emme ole sen kummallisempia ihmisiä, vaikka sairauden paino niskassa voikin ajoittain olla varsin raskas. Sairauden raskautta on vaikea kuvailla sellaiselle henkilölle, joka ei ole kokenut mitään läheskään vastaavaa. Kuntoutujilla on kokemuksellinen tieto sairaudesta, joka on usein ehkä kansalaisia puhuttelevampaa kuin asiantuntijatieto.

Tieto on käsittääkseni nykyisen tietämyksen valossa armollinen jopa psykiatrista potilasta kohtaan. Kumoaako tieto sitten luulot aina? Ei varmaankaan aina, jos henkilö on taipuvainen luuloihin oman asenteellisuutensa vuoksi niinkin paljon, että hän kieltää tiedon. Kaikesta huolimatta voin itsekin yrittää elää mielekästä elämää samalla yrittäen päästä eroon omasta asenteellisuudestani muita ihmisiä kohtaan. Vai pitäisikö ihmisen sallia itselleen myös ennakkoluuloiset ajatukset? Ennakkoluulo voi osoittautua kyllä tiedon valossa usein vääräksi, mutta joskus ennakkoluulo voikin olla toista ihmistä kohtaan tavallaan jopa myönteinen, jolloin sitä voi asettaa odotukset liian suuriksi. Suuri voit ollakin sinä itse, vaikka et sitä tiedosta. Anna aikaa ja löydä itsesi – elämä on erään tiedon mukaan mahdollisuus!

tiistai 6. syyskuuta 2011

Ihmiskunnan viimeiset sanat?

Voisiko kaiken alku olla kaiken loppu? Sanallinen viestintä loppuu ehkä viimeiseen ihmiseen. Ihmisen elämä on loputon keskustelu vähintäänkin itsensä kanssa. Sanat tai kieli ovat käsittääkseni yhteydessä sekä äänimaailmaan että visuaaliseen merkitykseen, koska eihän kirjaimia kai muuten voi lausua ääneen. Yhdistävä tekijä onkin äänen muodostamisen ohjeistus kirjainsymbolien avulla. Täydellinen kielen hallinta edellyttääkin mielestäni ainakin joko kuuloa tai näköä, jotta voi ottaa vastaan muiden ihmisten tuottamaa sanomaa. Kuuloaisti on mielestäni oleellisempi kuin näköaisti mitä kieleen tulee. Toisaalta ennen kieltä saattoi olla pelkät eleet, jolloin oli kai kyse paljon kehon symboliikasta, mutta alkuihmiset lienevät silloinkin joskus tehneet vääriä tulkintoja muiden symboliikasta. Evolutiivinen kehitys on johtanut siihen, että yhteinen sanallinen kieli on ihmiselle merkityksellisin viestintämuoto ja varmaankin se tulee jatkossakin sitä olemaan viimeiseen ihmiseen asti.

maanantai 5. syyskuuta 2011

Alatyylinen ilmaisu on itsemotivointia

PRKL sanon mä ja sivallan sellaista tekstiä, että muut hiljenevät!

Oikeastaan olen sitä mieltä, että jos käyttää alatyylin ilmaisukeinoja, niin haluaakin oikeasti kiihottaa itseään kovempaan kiihkoon, joka on ilmaisun lopputuloksen kannalta usein negatiivista. Voihan voimasanojen käyttö olla myös statuksen nostoa suhteessa muihin, vaikka ihmiset keskimäärin ovatkin melko yhtä mitättömiä ilman statusta.

Jakomielitauti on huono suomennos skitsofrenialle

Jakomielitauti on niin huono suomennus, joka samalla luo vääriä mielikuvia skitsofreniasta, että sanan käyttö pitäisi kieltää skitsofreniaan liittyvässä informaation jaossa.

Psykoosi on lähempänä skitsofrenian todellista luonnetta kuin dissosiatiivinen identiteettihäiriö eli lähinnä sivupersoonahäiriö, vaikka psykoosi eli todellisuudentajun vääristymä onkin yleensä skitsofrenian positiivinen oire.

Olisi parempi puhua skitsofreniasta skitsofreniana, vaikka on oletettavaa, että diagnostiikka tulee vielä muuttumaan skitsofrenian kohdalla, koska taustalla on niin monimuotoinen ja yksilöllisen sairauskehityksen kulku.

sunnuntai 4. syyskuuta 2011

Objektiivinen lehtitoimittaja

Nykypäivän lehtitoimittajan työ vaatii ehkä yleensä hieman poikkeavaa persoonallisuuden rakennetta, jotta patsastelu mediassa sujuu näyttävästi.

Olen hieman miettinyt objektiivisuutta ja miten se saavutetaan. Mielestäni tiettyihin asiakokonaisuuksiin voi moni ihminen uskoakseni suhtautua hyvinkin asiapitoisesti ilman sen kummempia tarkoitusperiä.

Miten objektiivisuus sitten saavutetaan journalismissa? Ehkä helpointa olisi tällöin kysyä asiantuntijamielipidettä asiakokonaisuuteen, johon suuntaan toimitettu uutisointi on mielestäni viimeisen parinkymmenen vuoden aikana vahvasti mennyt, mikä on myös hyvä asia kunhan ei sorruta aivan auktoriteettiuskoon.

Eri asia on sitten jos uutista vahvistava havainto voidaan dokumentoida. Kuva todistaa monesti enemmän kuin tuhat sanaa. Esimerkiksi kuka olisi uskonut Berliinin muurin sortumisen, jos sieltä ei olisi tullut uutiskuvaa.

Objektiivisuutta voi yrittää tavoittaa ja parhaiten se tavoitetaan mielestäni hyvällä itsetuntemuksella, koska omat tunteet ja arvot ohjaavat paljon kirjoittamisen motiiveja. Joskus voi käydä niinkin, että oikein objektiivinen toimittaja antaakin osuvaa palautetta itsensä kaltaisille henkilöille ja heidän arvopohjilleen, vaikka voisi luulla, että silittäminen tapahtuisi tällöin myötäkarvaan.

Olenkin elämänkokemukseni pohjalta päätynyt ajatukseen, että paras ja rakentavin kritiikki saattaa monesti tulla hyvinkin läheltä tai niin läheltä kuin mahdollista.

Sanomalehti tavoittelee levikkiä

Onko sanomalehdelle levikkilukema sitten kaiken perusta? Ehkä se sitä on. Kansansivistystehtävän sanomalehdistö voi jättää väliin, koska se ei ole liiketaloudellisesti järkevää eikä sanomalehdistölle voi muutenkaan asettaa yhteiskuntavastuuta vai voiko sittenkin?

Journalistisella kansansivistämisellä voi sanomalehden levikki mielestäni nousta tiettyyn rajaan asti, jos tilannetta vertaa siihen, että lehti olisi täynnä uutispuuroa vailla journalistista näkemystä. Journalistinen näkemys pitäisi silloin olla lähellä akateemista ajattelua, koska vain objektiivisuuteen pyrkivä toimittaja saavuttaa uutisen taustalla olevan tarinan kaikista uskottavimmin.

Takertuminen kohu-uutisiin?

Onko sairautta, jos takertuu ajattelussaan ja viestinnässään liikaa kohupitoisiin uutisiin? Kai sitä rajat on olemassa jolloin viestinnästä menee mielestäni maku, jos ei osaa muusta puhua tai kirjoittaa kuin kohuista. Asioiden ruotiminen puutteellisin tiedoin on myös tyhmää, mutta onhan kohu-uutisten ruodinta tavallaan kai itseterapeuttista johonkin rajaan asti. Herättäähän kohu-uutinen tuntevissa ihmisissä käsittääkseni aina suuremman tai pienemmän tunnereaktion.

Kohuilla voi myös ratsastaa. Tiettävästi kohupitoinen viestintä saa hetkeksi kaikkien huomion, mutta sitten alkaa lasku, joka voi olla oikea mahalasku, jos ei tule uutta kohua tilalle. Kyseessä lieneekin tällöin tavallaan noidankehään verrattava ilmiö, jossa haetaan koko ajan uutta kohua omien tarkoitusperien vuoksi. Toisaalta lienee lohduttavaa se, että vaikka kohut kiinnostavatkin kai lähes kaikkia, niin niiden voima laantuu nopeasti eikä sen vuoksi yksittäisellä kohulla kukaan ratsasta järjellisessä maailmassa loputtomiin.

lauantai 3. syyskuuta 2011

Matemaattinen mallinnus

Kaoottisia tapahtumaketjuita on taatusti vaikea mallintaa matemaattisesti, koska kyseessä ei ole silloin esimerkiksi pelkkä tekijöiden summa, vaan kaaos tekee tekijöiden summastakin vaihtelevan, jolloin eksakti vastaus jää antamatta. Mieleeni tulee kaoottisista malleista lähinnä säätilan ja aivojen toiminnan ennustettavuus. Tietenkin muuttujien määräkin on suunnaton aivojen toimintaa mallinnettaessa puhumattakaan niistä muuttujista, joiden arvo voi käsittääkseni vaihdella.

Haasteet aivojen mahdollisessa matemaattisessa mallinnuksessa liittynevät aivojen toiminnan ennustettavuuteen. Onko elämässä sitten mitään mieltä jos aivotoiminnasta tehdään matemaattinen malli, jonka avulla voitaisiin simuloida aivojen ajatustoimintaa. Toisaalta aivot ovat jatkuvassa vuorovaikutuksessa elinympäristön kanssa, joka lisää varmasti ajatustoiminnan mallintamisen vaikeutta. Voisiko virtuaalitodellisuus joskus saavuttaa tietoisuuden tason lienee myös paljon siitä asiasta kiinni, kuinka valmis matemaattinen malli ihmisaivojen ajatustoiminnasta tulevaisuudessa saadaan.

Yleisurheilun MM-kisat 2011 Etelä-Korea

Ei tainnut kukaan meittin oma poika tai tyttö päästä mitaleille? Pitkässä juoksussa Suomesta tulee vielä uusia maailmanmestareita yleisurheilussakin, mutta lajina tuskin on pitkänmatkan juoksu.

Urheilu vaatii lähinnä sopivat ominaisuudet ja oikeanlaisen valmennuksen, joten sikäli urheilu poikkeaa monesta muusta kilpailusta asiasta, koska monessa asiassa pärjää jopa ilman valmennusta.

Aloin miettiä vielä sitä, että kasvatuskin on tavallaan valmentamista, joten sikäli kukaan ei pärjää ilman valmennusta. Toisaalta on olemassa erilaisia tehtäviä ja asioita, joissa voi pärjätä ilman sen suurempaa treeniä, mutta tällöin kyse lienee luontaisesta kyvykkyydestä. Esimerkiksi luova ongelmanratkaisukyky on sellainen asia, johon ei voi käsittääkseni oikeasti ketään valmentaa. Luovuus on kaiketi sidoksissa paljon oivalluskykyyn, jota on joko annettu tai sitten ei. Pitääkö sanonta "lahjattomat treenaa" sittenkin paikkansa? Hämmästyin jopa itse edellistä ajatustani.

HS: Opetusministeri huolissaan koulutuksen periytyvyydestä

http://www.hs.fi/politiikka/artikkeli/Opetusministeri+huolissaan+Koulutus+periytyy+vahvasti+/1135269031363
Keinoja miten Gustafssonin huoleen voitaisiin puuttua ovat mielestäni vanhemmuuden suurempi tukeminen ja koululaitoksen kokonaisvaltainen uudistaminen kohti yksilöllisempiä opetusohjelmia. Toisaalta mielenkiintoinen kysymys on sekin, miten estetään lapsinerojen eristäytyminen muusta ikäluokasta, koska ennakkoasenteet luullakseni lisääntyvät sitä mukaa mitä vähemmän ihmiset tai ihmisryhmät ovat toistensa kanssa tekemisissä.

Perussuomalaiset ovat itseriittoisia

Jos itseriittoisuus tarkoittaa jatkuvaa oikeassa olemista, ehdottoman linjan vetoa ja kritiikinsietokyvyn puutetta, niin voisiko suomalaisesta poliittisesta kentästä valita jonkun tietyn puolueen, joka on lähellä itseriittoisuuden ilmentymää?

Ainakin perussuomalaisten loukkaantumisherkkyys on ilmeisesti melko herkällä tasolla mitä olen aika ajoin mediaa ja internetin keskustelupalstoja seurannut. Toisaalta minkäs sille voi jos on aina oikeassa?

Itsepetos vai hyvä itsetunto?

Oletko usein pettänyt itseäsi? Itsepetos voisi olla esimerkiksi itsearvioinnin epärealistisuus. Joskus itsepetoksesta voi mielestäni lähteä päälle jopa psykoottiset ajatuskuviot, koska kaiken palautteenkin ympäröivästä maailmasta käsittää väärin tai sitten realistista palautetta ei edes tule.

Itsepetos on mielestäni ajatusvääristymä juuri suhteessa muihin ihmisiin. Olen kuullut sanottavan, että hyvän itsetunnon omaava ihminen näkee itsensä paremmassa valossa kuin ympäristössä olevat ihmiset hänet näkevät.

perjantai 2. syyskuuta 2011

Tiedeyhteisön etulyöntiasema rahvaaseen nähden

Tiedeyhteisön haaste lienee popularisoida tiedettä siten, että lähes kaikki näkisivät tiedeyhteisöllä merkityksen. Kumminkin joku tiedeyhteisön jäsenkin voi pitää etäisyyttä rahvaaseen munkkilatinoillaan, jolloin asia ei tule rahvaalle ymmärrettäväksi. No omaa kuoppaahan he noin menetellen kaivavat, koska tieto kulkee nykyään kovempaa ja laajemmalle kuin koskaan.

torstai 1. syyskuuta 2011

Perusopetus painottaa liikaa oppilaiden muistiominaisuuksia

Ei mielettömillä muistiominaisuuksilla tee kai juuri mitään, jos ei ole ajattelukykyä. Ulkoapänttääminen voi olla joillekin helppoa ja toisille vaikeampaa. Kumminkin asia lienee niin, jos ei ole aikuisena ollenkaan opittujen asioiden soveltamiskykyä, niin silloin saattaa olla monessa ammatissa melko kömpelö.

Kouluissa ratkaisee kyky täyttää aivojen lyhytkestoista työmuistia, vaikka pitkäkestoisen säilömuistin täyttö voisikin olla paljon järkevämpi asia. En tiedä onko yleistä, että säilömuistin täyttää oivaltamalla parhaiten. Kun näet oivallan jonkin asian, niin se jää muistiini ehkä jopa pysyvästi. Kun taas epäkiinnostava aihepiiri, johon asiaan ei ole riittävää opiskelumotivaatiota lienee meikäläiselle vaikeimmin sisäistettävä aihepiiri tai ehkä jopa täysin mahdoton oppimisen kannalta. Siksi mielestäni olisi tärkeää, että kaikille tuleville aikuisille löytyisi viimeistään parikymppisenä ne potentiaaliset ammattialat joissa voisi itseään parhaalla mahdollisella tavalla toteuttaa.

Kyky ajatella asioita lienee paljolti sidoksissa myös kykyyn keskustella erilaisista asioista. Olisikin mielestäni tärkeää, että jo perusopetuksessa painotettaisiin vuorovaikutteisuutta oppilaiden ja opettajien sekä pelkästään oppilaiden välillä opettajan ohjatessa vuorovaikutteista oppismisprosessia, jota voisi kutsua myös ajattelukyvyn oppimisena.