tiistai 29. marraskuuta 2011

Skitsofrenia ei kerro moraalitasosta mitään

Sairaustilassa paranoidinen skitsofrenia oireilee psykoottisin oirein, jotka voivat olla lähinnä vainoharhoja ja suuruusharhoja. Vainoharhat liittyvät usein läheisiin ihmisiin, joiden ajattelee psykoosissa haluavan potilaalle itselle harmia tai joskus psykoosissa voi ajatella, että muut haluavat harhamaailmassa elävän kuolevan.

Voi olla myös harhoja, jotka liittyvät ajatusvirran julkituloon muille ihmiselle. Lisäksi vainoharha on totta, mikäli tunnet itseäsi päivittäin seurattavan vaikka se on äärimmäisen epätodennäköistä. Joskus kodissasi voi olla piilotettuna ainakin kuuntelulaitteita ja joskus jopa vakoilukameroita. Joskus läheisesi voi myrkyttää ruokasi, mutta silti päätät syödä sen.

Suuruusharhat voivat liittyä oman yhteiskunnallisen aseman vääristymiseen joskus ehkä jopa lähelle jumalallisuutta. Media on tietysti vain sinusta kiinnostunut, koska sinulle vihjaillaan jopa iltapäivälehtien lööpeissä. Joskus jotkut uutiset ovat suoria kuvauksia elämästäsi, mutta onneksi on antipsykoottiset lääkkeet, jos helvetti pään sisällä ei sitten saata sinua hautaan ennen kuin hoitotoimet alkavat tehota.

Todellakin realiteetit tulevat paremmin selviksi, kun syö antipsykoottista lääkettä.

Meikäläisiä on monenlaisilla moraalitasoilla varustettuja, mutta väitän että harhamaailman painostavuus voi saada monet tekemään epätoivoisia tekoja, mutta useimmiten juuri potilaalle itselleen mitä tulee skitsofrenian paranoidiseenkin muotoon.

maanantai 28. marraskuuta 2011

Foorumeille eri salasanat kuin tärkeisiin nettipalveluihin!

Taas on tietovuoto tai tietomurto tehty Suomessa:
http://yle.fi/uutiset/kotimaa/2011/11/kymmenia_tuhansia_helistinfi-sivuston_salasanoja_vuotanut_julki_3062698.html

Käyttäkää hyvät ihmiset eri salasanoja foorumeilla kuin luotettavimmilla sivustoilla kuten Google ja Facebook. Tosin myös Google-tilin ja Facebook-sivuston salasanatkin on hyvä olla erilaisia. Hyvä salasana sisältää epäjohdonmukaisessa järjestyksessä kirjaimia ja numeroita.

Aikaisempi kirjoitukseni tästä aiheesta:
http://hermiitti.blogspot.com/2011/11/sahkopostiosoitteiden-vuotolista.html

sunnuntai 27. marraskuuta 2011

Internet on kansalaismedia!

Voiko sanoa jonkun uutisen, joka ei ole lähtöisin ensisijaisesti kansalaisten piiristä? Onhan journalistitkin ensisijaisesti kansalaisia, joiden mielipiteillä on tosin vahvempi painoarvo kuin tavallisilla kansalaisilla vailla statusta.

En ymmärrä miksi jotkut eivät ymmärrä sitä kiistatonta tosiasiaa että kansalaiset ne uutiset tavalla tai toisella medialle tuottavat, eivätkä maan etevimmät mielipiteiden julkituojat (lue: journalistit). Internet on kansalaismedia, jonka vuoksi monesti tieto on löydettävissä laadukkaampana netin sivustoilta kuin lyhennetyissä journalistimielipiteissä, joita myös toimitetuiksi uutisiksi kutsutaan.

Hävetkää Internetin mollaajat, millä vuosituhannella elätte?

Helpompi tapa kommunikoida: kirjoittaminen vai puhuminen?

Perustelen kirjoittamisen olevan minulle helpompaa kuin puhumisen, koska kirjoitukseni ovat usein sisällöltään paljon syvällisempiä kuin small-talk jutustelu, jota joidenkin lähinnä vieraampien ihmisten kanssa käyn. Toki on poikkeuksia etenkin lähimmäisteni joukossa, joiden kanssa voi keskustella puhuen hyvinkin syvällisiä keskusteluita. Puhuessa on palaute välitön, jonka vuoksi hyvä puhekeskustelu aina kirjoittamisen voittaa, mutta kumpi on helpompaa minulle, niin väittäisin lähinnä pitemmän lauseenmuodostuksen sopivan minulle, jonka vuoksi kirjoittaminen lienee helpompaa tai ehkä paremminkin pätevämpi tapa kommunikoida vieraampien ihmisten tai peräti useampien ihmisten kanssa yhtä aikaa.

Ehkä kansalaiset tunnistavat edelleen parhaan puhujan helpommin kuin parhaan kirjoittajan?

lauantai 26. marraskuuta 2011

Epäpätevä yleistys

Omista tunnemaisemista lähtevä yleistäminen on projisointia.

Pelkotiloja voi provosoida esiin tietenkin monella lailla, kuten esimerkiksi iltapäivälehtien lööppejä lukemalla, mutta kertovatko ne tosiaan todellisuudesta tai oletettavasti tulevaisuuden huonoista kehityskuluista mitään? Tuskinpa ainakaan kovin tarkasti.

Projisaation lisäksi toinen merkittävä asia on kyynisyys, joka vääristää luottamusta ihmisten sopuisaan rinnakkaiseloon.

Sauli Niinistö versus Vladimir Putin

Mielestäni Suomessakin voi melko varmasti todeta, että Sauli Niinistö ottaa presidentinviran vastaan jo asettumalla ehdokkaaksi tammikuussa pidettävissä presidentinvaaleissa. Tilanne on Suomessa silti hieman erilainen kuin itärajan takana Venäjällä. Ensinnäkin Vladimir Putin on ilmoittanut halukkuutensa Venäjän presidentin virkaa kohtaan, vaikka hän on jo kaksi kautta presidenttinä istunutkin. Luulisi, että Venäjän yli 140 miljoonaisesta kansasta löytyisi jopa useampia päteviä vastaehdokkaita Putinille kuin Sauli Niinistölle vastaavissa vaaleissa Suomessa.

perjantai 25. marraskuuta 2011

Lakko - kannattaako lakkoilu?

Mielestäni lakkouhka on ammattiyhdistysliikkeen viimeinen keino kovia markkinavoimia kohtaan, joten sikäli lakkouhka on hyvä olla olemassa. Eri asia on mielestäni milloin kannattaa lakkoon lähteä. Mielestäni pelkkä raha ei riitä milloinkaan ainoaksi syyksi tämän ajan Suomessa lakkoilun perusteeksi. Olisi hyvä jos lakolle olisi muitakin syitä kuin pelkät taloudelliset kysymykset. Hyviä syitä voisivat olla esimerkiksi työolojen inhimillistäminen ja vaikuttava työkykyä ylläpitävä toiminta ja siihen panostaminen. Toki kovin mukava lakkoajatus olisi solidaarisuuslakko heikommassa asemassa olevia kohtaan, joten valtakunnan parhain ansiokymmenys - menkää lakkoon! Katsotaan sitten pyöriikö yhteiskunta ollenkaan?

Tasalaatu vai syklinen laatukäsite?

Syklisessä laadussa on tuotos välillä täyttä puutaheinää, mutta joskus saattaa taso nousta lähes ilmiömäiseksi. Kuka pitää tasonsa vakiona? Ei kukaan.

Tasalaatua tuottavat luulevat olevansa suurempi kuin ovat, koska joskus taso tippuu vääjäämättä ainakin kirjallisissa tuotoksissa. Lukekaa vaikka Petteri Järvisen ajoittain katkeraa ja lähes kritiikitöntä tilitystä mutta myös ajoittain varsin hyvääkin pätemistä blogista, joka on vielä suosikeissani.

Professori Jukka Kemppinen tai paremminkin hänen bloginsa on toinen ilmiömäinen syklisen laadun manifestaatio.

lauantai 19. marraskuuta 2011

Rasismia diagnosoituja kohtaan

Milloin puututaan rasismiin erilaisilla lääketieteellisillä lähinnä psykiatrisesti diagnosoituja ihmisiä kohtaan? Otan esimerkiksi diagnoosin nimeltä skitsofrenia, vaikka skitsofreniaa on lääketieteellisessä mielessä montaa lähinnä käsittääkseni neljää lajia: paranoidinen, erilaistumaton, hebefreeninen ja katatoninen, joista katatonista muotoa ei juurikaan esiinny länsimaissa. Diagnoosi F20.0 eli paranoidinen skitsofrenia on kaiketi se diagnoosi, jonka mukaan suuren yleisön käsitys skitsofreniasta on erilaisten vainoharhojen myötä muodostunut.

Odotan suotuisan kehityskulun jatkumista skitsofreniadiagnosoituja kohtaan, jonka seurauksena enää ei suhtauduttaisi pilkallisesti tai joskus jopa kammoksuen skitsofreniaan sairastuneisiin kansalaisiin. Oikeasti skitsofrenia on diagnoosina liian monimuotoinen antamaan ihmisestä muuta määrettä kuin tietenkin taipumuksen harhapohjaisiin ajatuskuvioihin ja usein sairauden myötä varsin merkittävän toimintakyvyn alentuman. Miksi sitten skitsofreniaa potevia joissain yhteyksissä suorastaan vainotaan, pilkataan ja nimitellään? Kun haetaan voimasanaa, voidaan lyödä ääritapauksessa leima nimeltään skitsofrenia ja yleensä väki alkaa loittoontua leimatusta poispäin Suomessa vielä tänäkin päivänä.

Rasismi ei ole missään muodossa kumminkaan lakien mukaan sallittua Suomessa, ja tämä asia koskee myös niitä kansalaisia jotka suhtautuvat pilkallisesti jopa vihapäisesti skitsofreniaan sanana ja skitsofreniadiagnosoituihin ihmisryhmänä. Syyt skitsofreniaa potevien kohtaamalle rasismille ovat varmaankin monisyiset ja usein niin syvällä, ettei totuudenmukainenkaan tieto enää auta kääntämään rasistisen ihmisen ajatusmallia. Erittäin valitettavaa on myös sekin, että rasismia esiintyy jopa sairaanhoidon piirissä, mutta tämä lienee useimmiten tiedonpuutetta eikä niinkään asenteellista käyttäytymistä.


Kirjallisuuspalkinnot

Kirjallisuuspalkinnot ovat käsittääkseni valikoituja teoksia, joiden valintaan vaikuttaa suuresti hyvin epämääräiset kriteerit. Jos käsikirjoitus on ensinnäkin miellyttänyt kustannustoimittajaa, voi jo onnitella itseään. Se että kustannettu kirja sitten vielä miellyttää Finlandia-palkintoraatia, voi ehkä jo taputtaa itselleen, koska suurin osa kirjailijoista elää itse asiassa julkisuudesta ja rahasta eikä niinkään kirjan sisältävästä sanomasta.

Kirjallisuus on mielestäni makulaji. Eniten myyvät kirjailijat tavoittavat rahvaan maun tavalla tai toisella, joka ei mielestäni saisi olla ensisijainen kriteeri kirjojen paremmuutta arvioitaessa. Siksi voisi olla hyvä, että kirjallisuuspalkinnot nostaisivat esille myös hieman pimentoon jääviä pienten piirien kirjoja, kuten etenkin Tieto-Finlandia palkinto mielestäni tekeekin.

Mihin katteeton kehuminen johtaa?

Katteeton kehuminen vääristänee joskus ihmisen itsetuntoa siinä määrin, että joku saattaa nähdä itsensä huomattavan suurena, vaikka todellisuudessa olisikin melkoinen mitättömyys kyseisellä elämän osa-alueella.

Realistinen kehuminen lienee puolestaan paras tapa korjata suhteettomia alemmuuden tunteita.

perjantai 18. marraskuuta 2011

Suomalainen lääkäri on oikeasti maailman huippua!

Vaikka 1970-luvulla Amerikassa tehty valepotilastutkimus on tuotu esille myös eräässä lääketieteen tohtori Ilkka Taipaleen julkaisussa, niin Suomessa ei mielestäni kuitenkaan ole mahdollista saada raskasta psykiatrista diagnoosia, ellei diagnoosi ole lähes satavarmasti määritelmänsä mukainen. Menkää vaikka itse suljetulle osastolle vähäksi aikaa, niin epäilen, ettei teistä kukaan siellä kauaa viihdy. Tosin moni ei edes pääse suljetulle vaikka haluaisikin.

Myös lukuisia päteviä lääkäreitä ilmeisesti kateelliset ampuvat sanallisesti, mutta he sen kestävät kyllä. Kateelliset voisivat kokeilla hakea apua luomuhoidoista hädän tullen, jos lekureihin ei ole luottamista? ;)

Suomalainen lääkäri on oikeasti maailman huipulla osaamisensa suhteen, kuten ollaan monella muullakin alalla.

Innostukseni lähde tässä kirjoituksessa: http://pjarvinen.blogspot.com/2011/11/oleellinen-unohtuu-valelaakarikohussa.html

torstai 17. marraskuuta 2011

Norjalaisen joukkomurhaaja Breivikin mielentilatutkimus

Yleisradion uutisoinnin mukaan Breivikin mielentilatutkimuksen tulokset pitäisi tulla julkisuuteen marraskuun aikana vielä kuluvana vuonna.

Ihan hyvä mielestäni olisi, että tuon mielentilatutkimuksen yhteenveto julkistettaisiin mahdollisimman kattavasti, koska niin paljon erilaisia ihmisiä on leimattu etenkin internetissä aiheetta hänen kaltaisekseen. Olisi hyvä tietää, kuinka harvinainen tapaus Breivikin mielenlaatu on ihmisten keskuudessa ja tarvittaessa miettiä, pitäisikö heikäläisiä alkaa seuloa tiiviimmin kansalaisten parista ainakin Pohjoismaissa, joissa tähän lienee parhaat mahdollisuudet. Edellinen edellyttää kyllä sitä, että näyttö häiriintyneestä mielentilasta on vakuuttava, jolloin näyttö asiasta ei jätä varaa tulkinnoille. Voi olla, että Breivikin mielenlaatu on niin harvinainen, ettei aihetta edes seulontaan ole, varsinkin kun seulominen kysyy nykyisin metodein suuret resurssit.

Odotan Breivikin mielentilatutkimustulosten annin olevan vapauttava kaikille psykoosipotilaille, vaikka tiettävästi on olemassa myös psykopaattisia henkilöitä, jotka voivat sairastua psykoottisesti. Oikein välitetty tieto kumoaa epäluulot kyllä lopulta järkevien ihmisten parissa, joita on mielestäni Pohjoismaissa selkeä enemmistö!

Aiempi kirjoitukseni tästä aiheesta: http://kimmofree.blogspot.com/2011/08/norjan-massamurha-ja-ihmisyys.html

Teoria rauhaa rakastavista ihmisistä

Rauhaa ei voi mielestäni arvostaa aidosti, jos ei ole kokenut sellaisia kokemuksia, jotka vertautuvat kuoleman konkreettiseen läsnäoloon fyysisesti parhaina elinvuosina tai lähes niin. Sodat tekevät takuulla osasta ihmisistä rauhanihmisiä, mutta osa ihmisistä on kykenemättömiä tai haluttomia kohtaamaan rauhaa sodan jälkeen. Sotaisat ihmiset hukuttavat itsensä katkeruuteen, kostoon ja kaunaan, vaikka tärkeintä olisikin itse rauha!

keskiviikko 16. marraskuuta 2011

Median vapaamatkustaja

Onko Suomessa olemassa median vapaamatkustajia, jotka eivät käytännössä maksa median palveluista yhtään mitään? Tuskinpa vaan on olemassa, vaikka tälläistä mielikuvaa sanomalehdistön kritiikkitömät kannattajat haluavatkin luoda.

Pelkkä sanomalehden ja joskus huonon sellaisen tilaaminen ei edistä lehdistön asemaa. Laatu pitää olla kohdillaan, koska raakauutisvirta on luettavissa niin sanotusti ilmaiseksi internetin välityksellä. Journalistinen näkemys on tae, että suomalaisella sanomalehdellä riittää lukijoita jatkossakin, eikä sensaatiomainen tyhjänjauhanta, vaikka sitäkin voi mukana kevennyksenä olla.

On olemassa myös puhtaasti mainosrahoitteisia paikallisia lehtiä kuten esimerkiksi Tamperelainen, joka on rahoituspohjaan nähden mielestäni varsin laadukas ja riittävän usein kaksi kertaa viikossa ilmestyvä. Netin tiedonvälitys katetaan myös mainosrahoitteisesti paitsi Yleisradion ja puolueettoman toimijan omat nettiuutiset kuten esimerkiksi THL ja Tilastokeskus. Mainosrahoitteisuutensa vuoksi pidän nykymuotoista nettiä yllättävän hyvin toimivana, mutta maksanhan minä laajakaistamaksun noin 25 euroa kuukaudessa, jonka vuoksi odotan sille myös hieman vastinetta.

Blogissani Hermiitti kertoo ei pitäisi olla mainoksia, joten talkoohenkeä löytyy minultakin kuten monilta muilta blogikirjoittajilta vaikka ei aivan kaikilta sentään. Julkaisualustalleni Googlelle olen kai antanutkin jotain, mutta en oikein osaa arvioida mitä tai paljonko?

Sanomalehdistö itkee nyt verokarhulle, mutta turhaan kun katsoo verojuoruista sanomalehdistökeisarien tilipusseja. Mediamaksu johon sisältyisi Yleisradion palvelut ja muiden palveluiden uutisvirta ja mahdollisesti lisämaksusta hesarityylinen journalistinen näkemys voisi mielestäni olla yksi vaihtoehto rahoittaa netin palvelut luotettavasti ja varmasti jatkossakin. Mediamaksun vuoksi myös Erkon suku pysyisi ilmeisesti tyytyväisenä?


maanantai 14. marraskuuta 2011

Sähköpostiosoitteiden vuotolista?

Julkisuudessa on tuotu esille, että joku tai jotkut olisivat onnistuneet joidenkin suomalaisten nettisähköpostien salasanat ja vielä peräti käsittääkseni yksilöidysti.

Tuo uutisjutun tausta taisi kumminkin ainakin puolittain olla huomionhakua, koska uutisissa ei ole ollut tietoa yhdestäkään murretusta sähköpostista. Salasanat lienee silti aika ajoin hyvä vaihtaa tärkeisiin palveluihin kuten Google-tilille ja Facebook-sivustolle. Lisäksi, itse käytän eri salasanoja eri paikoissa, jota pidän itse suhteellisen järkevänä toimenpiteenä, sillä voihan joku joskus nähdä sattumalta, kun jonnekin salasanaani naputtelen.

ATK-asiantuntija Petteri Järvinen toppuuttelee ansiokkaasti tämän kirjoitukseni aiheena ollutta kohua blogissaan: http://pjarvinen.blogspot.com/2011/11/onko-vuodettu-salasanalista-aito.html

lauantai 12. marraskuuta 2011

Mitä pukeutumisesta voi päätellä?

Mielestäni pukeutumisesta ei voi päätellä muuta kuin sen, että jos ei halua erottua joukosta, niin sitten pukeutumiskoodina pätee tilanteen mukaan pukeutuminen. Toisin sanoen juhlissa siistit vaatteet ja kadulla katuvaatteet.

Pitkään toimineet valelääkärit ovat riittävän hyviä?

Miten on mahdollista, että valelääkäreitä ei heti erota työyhteisössä oikeista tai paremminkin oikein virallisesti koulutetuista lääkäreistä? Ovatko lääkärit todellakin näin sokeita kolleegoidensa suhteen?

Kollegiaalisuus on lääkäreillä vahvassa eli helpolla ei aleta kävellä toisen kolleegan yli, mutta tätäkin sattuu. Tarvitseehan ne oikeidenkin lääkärien virheet jollakin korjata? Lääkäreitä ei taida erottaa enää tavallisesta rahvaasta muuta kuin munkkilatinaa sisältävistä lausunnoista jos aina niistäkään, varsinkin kun valelääkäreitä näyttää paljastuvan nykyään vähintäänkin yksi vuodessa!

perjantai 11. marraskuuta 2011

Vanhemmuuden tavoite?

Onko vanhemmuuden keskeinen tavoite saada lapset vanhemmistaan riippumattomaksi sekä taloudellisessa että henkisessäkin mielessä?

Mikäli näin on kuten edellä kysyn, niin miten on mahdollista päästä vanhemmuuden tavoitteeseen? Ehkä keskeinen asia on se, etteivät vanhemmat kuole liian varhain pois. Luopuminen lapsista kuolinvuoteella on takuulla helpompaa, jos ajattelee, että lapsilla on tyytyväinen ote elämään. Suhteellisen tyytyväisyyden vuoksi suru tuskin jää lapsille hallitsevaksi olotilaksi vanhempien edesmentyä.

Toki on myös paljon katkeroituneita jossain määrin epäviisaita lapsia, jotka eivät osaa hahmottaa esimerkiksi sota-ajan lapsien erilaista kasvatusolosuhdetta verrattuna tähän päivään, josta seurauksia ilmenee vielä tänä päivänäkin joissakin perheissä, mikäli sota-ajan kansalaisia on jossain suvun piirissä vielä elossa. Anteeksianto ja ymmärrys eivät vaan usein tyhmää päätä kohtaa, mutta luovuttaa ei kannata ellei ole yrittänytkään.

Tämän päivän olosuhde on parempi, mutta ongelmat perheiden sisällä ovat olemassa myös pelkästään nuorempienkin ikäluokkien keskuudessa, josta voisi ajatella, etteivät haasteet ja ongelmat kai ikinä katoa, mutta ne muuttavat vähitellen muotoaan.

keskiviikko 9. marraskuuta 2011

Onko ilkeily häiriöisen ihmisen kiitos?

Melko vaikeasti häiriöisen ihmisen lienee myös vaikeaa tuntea kiitollisuutta muuta kuin ehkä lähinnä itseään kohtaan. Siksi tuntuu jopa johdonmukaiselta, ettei häiriöinen ihminen paljon ketään kiittele, vaikka aihetta olisi. Voi käydä jopa niinkin, että kiitos puetaan ilkeilymielisiksi sanoiksi, joiden tarkoitus on saada aikaan vähintään henkistä vauriota toisessa osapuolessa. Toisaalta toisen osapuolen kannalta ilkeily on jopa parempi vaihtoehto kuin peitetty ilkeys, koska tällöin vuoro siirtyy näkyvästi kyseiselle osapuolelle, joka voi näin ollen viheltää pelin poikki.

On olemassa myös ihmisiä, jotka eivät tunne kiitollisuutta, mutta näyttelevät kiitollista omien etujensa vuoksi, joka tekee sosiaaliset vuorovaikutussuhteet ehkä ihmisyyden haastavimmaksi osa-alueeksi. Lopussa kiitos seisoo, sanoo vanha käsittääkseni suomalainen sananlasku. Kiitos todellakin seisoo lopussa tai tässä tapauksessa näkyvästi häiriöisen ihmissuhteen lopussa.

lauantai 5. marraskuuta 2011

Oppi tuskin ikinä ojaan kaataa?

Niinhän sitä sanotaan Suomessa, ettei oppi ojaan kaada, mutta miten saisi opinnoista parhaan mahdollisen hyödyn? Kannattaako silloin opetella niitä asioita, joita ei edes aidosti tunne kiinnostavimmiksi oppikokonaisuuksiksi. Vai kannattaako valita opintokokonaisuus niistä aihepiireistä, jotka tuntuvat olevan jo muutenkin lähellä ajatuksia.

Olen ennenkin ollut sitä mieltä että maksimaalinen motivaatio opintoja kohtaan tuo myös suoritustehoja opiskeluun, kun taas huono motivaatio voi viedä suoritustehon melko alhaiselle tasolle. Jos olettaa jonkun henkilön opiskelevan tietyin oppimiskyvyin joko hyvin motivoivaa aihekokonaisuutta tai sitten huonosti motivoivaa aihekokonaisuutta, niin saattaisi olla, että huonosti motivoivat opinnot jäisivät henkilöltä kokonaan suorittamatta, kun taas motivoiva opintokokonaisuus tulisi henkilön suoritettua jopa hyvin arvosanoin.

En näe mieltä siksi lähteä opintoihin pelkästään mahdollisesti suuren palkkapussin toivossa, koska raha ei mielestäni ole riittävä keino motivaatioksi intohimoisiin huippusuorituksiin, vaikka odotettava kunniallinen palkkataso saattaakin olla tavallaan hyväkin kannustin. Toisaalta on kokonaan toinen kysymys, että onko mielekkäimmällä ammattialalla juurikaan työmahdollisuuksia.

Siispä olen sitä mieltä, että jokaisen pitäisi lähteä pääsääntöisesti niiden opintojen pariin, jotka tuntuvat olevan lähellä omaa ajatustoimintaa ja hyväksi todettuja henkilökohtaisia kykyjä.