tiistai 29. toukokuuta 2012

Vaara vaanii kansalaisia kuolemaan asti

On halpaa populismia väittää, että ennenaikaiset alkoholiperäiset ja tapaturmaiset kuolemat voitaisiin välttää puhumattakaan itsemurhista ja tapoista, jos yhteiskunnallinen päätöksenteko olisi paremmalla tasolla. Ihminen ei aina ole niin sympaattinen kuin romanttiset mielikuvat antaisivat ymmärtää, vaan ihmisillä on kaikkialla maailmassa taipumus kuolla joskus ennenaikaisesti jopa toisen ihmisen toimien johdosta.

On mielestäni täyttä satuilua piirtää ihmisen välinen ero hyväntekijöiden ja pahantekijöiden välille niin mustavalkoiseksi kuin esimerkiksi Ruben Stiller omassa blogissaan tekee. Ihminen saattaa muuntua helposti tappajaksi tosin useimmiten itsensä tappajaksi Suomessa, jonka vuoksi tappamista ei saa tehdä liian helpoksi yhteiskuntapoliittisin päätöksin. Mustavalkoinen mielikuva hyvät vastaan pahat ei pidä useinkaan paikkaansa, vaan jokainen käy rajankäyntiä hyvän ja pahan rajalla, kuten esimerkiksi Jeesus on kristinuskon perusteissa opettanut.

Kaikissa todella asuu hyvä ja paha mutta kaikki eivät nähtävästi sitä tiedosta, vaikka toisaalta murhaamiseen eivät kyllä kaikki ilmeisesti kykene äärimmäisessä paineessakaan ainakaan mikäli tappaminen ei ole liian helppoa kuten napinpainamista. Tapa tai tule tapetuksi on sotapuhetta, kun taas hyvä elämä pitää sisällään mielestäni enemmänkin rauhaan pyrkivää mieltä, jolla on yhteys siivilirohkeuteen johon ei asetta tarvita.

Stillerin blogi:
http://yle.fi/uutiset/ruben_stiller_aika_kutsua_pahaa_pahaksi/6137625


tiistai 22. toukokuuta 2012

Alkusanat kirjasta Hermiitti kertoo


ALKUSANAT
Kirjani Hermiitti kertoo pyrkii käsittelemään sekä aikaan sidottuja että hyvinkin ajattomia aiheita psyykkisesti sairastuneen suomalaisen varhaiseläkeläisen näkökulmasta.
Kirjan Hermiitti kertoo perusta on kirjoitettu internetin blogisivuille. Ensimmäiset kirjoitukseni ovat ensimmäisen kerran julkaistu www.vuodatus.net -sivustolla. Sen jälkeen siirryin www.blogspot.com -sivustolle, jonne siirsin mielestäni merkittävimmät kirjoitukseni www.vuodatus.net -sivustolta, jotka osittain nyt kirjamuodossa julkaisen. Toisaalta suurin osa tämän kirjan kirjoituksista on julkaistu ensimmäisen kerran www.hermiitti.blogspot.com -sivustolla.
Kirjani ei ehkä anna selviä vastauksia moneenkaan kysymykseen, mutta toivottavasti se herättää ajatuksia mahdollisimman monissa lukijoissa.
Kiitokset erityisesti teille kaikille lähiomaisilleni, jotka olette olleet kannustamassa minua kirjoittamisessa. Kiitokset myös teille blogikirjoitusteni hiljaisille lukijoille, sillä teidän merkitys on ollut merkittävä tämän kirjaprojektin alkamiselle. Kiitokset Google kirjat-sivustolla, jonka ansiosta tämänkin kirjan sanoma leviää ehkä tehokkaimmin…

12.3.2012 Tampereella, Suomi - Finland
Kimmo Hoikkala

Milloin saa tappaa?

Ehkä sodassa tappaminen on varsin usein toivottavaakin, joko hyökkäyksen tai puolustuksen kannalta. Kuitenkaan tappamisvimma ei ole kaikille aivan tuttu aivojen toimintamalli, vaikka ulkoinen paine siihen pakottaisikin, jos ajattelee esimerkiksi Mahatma Gandhin Intiassa organisoimaa aseetonta kansannousua.

Tappaminen on monelle helppoa, mutta onko kuoleminen vaikeampaa? Väitän, että kuoleminen jonkun asian puolesta ei nykyisten markkinatalousvellihousujen aikakaudella ole kovinkaan painavalla sijalla monienkaan ajatuksissa. Omaa pärjäämistä korostavalla individualistisella aikakaudellamme haluamme ennemmin muut hautaan kuin itsemme, vaikka puheissa olisimme kovin koviltakin vaikuttavia henkilöitä.

Laita toiset asialle on tietenkin monen johtajan haavekuva, jolloin alaiset uhrautuvat manipuloituina oman johtajansa puolesta yleensä diktatuurisessa valtiossa tai vaarallisessa yhteisössä. Häikäilemätön johtaja kerää kunnian myös muiden kuolemasta vailla omantunnontuskia.

Sota ei ole ainoa areena, jossa tapetaan luvan kanssa, vaan on olemassa myös itsemurhaklinikoita kuten Sveitsissä toimiva paljon aika ajoin julkisuutta saanut itsetuhoklinikka. Suomessa puolestaan vihreät antavat nyt luvan tappaa oman periaateohjelmansa mukaan niitä kansalaisia, jotka ilmeisesti niin haluavat itselleen tehtävän, jos on riittävät perusteet tehdä avustettu itsemurha.

Jo Uusi Suomi -blogeja katsoessa vaikuttaa, että vihreiden uudella linjalla oli shokeerava vaikutus sosiaalisessa mediassa sekä puolesta että vastaan. Vihreiden tärkein puoluekokousanti kertoo eutanasiasta eikä eriarvoisuuden torjunnasta tai luonnonsuojelusta, vaan luonnon puolesta asiaa ei kuule vihreiden suusta muuta kuin ehkä citymaastureilla tehtyjen lintutorniretkien jälkeen.

Elä ja anna toisten elää, on mielestäni keskeinen sanoma elämän arvokkuutta kuvaamaan, jos ihminen pitää itseään humanistisesti ajattelevana.

Eutanasia ja ehdoton ei!

Terveydenhuollon tehtävä on auttaa potilaita eikä koskaan tappaa, joka on eräs suurimmista periaatteellisista kysymyksistä lääketieteen etiikan kohdalla.

Mielestäni on kai helppoa suositella eutanasiaa siis suomeksi avustettua itsemurhaa muille, mutta kun itse pitäisi elämä lopettaa, niin saattaa monella mennä kakki housuun. Eutanasia on pikkurillin antamista pirulle ja vain mielikuvituksen puute on rajana eutanasialakien soveltamisessa.

Miksi vielä elätte, jos ette kestä kuolemaa voisi joku kysyä eutanasiakiihkoilijoilta, jotka eivät näe yleensä muita asioita kuin niitä joita eivät voi edes ymmärtää.

Eutanasian suosio kansan parissa kertonee myöskin elämän ja kuoleman suhteen vääristymisestä. Edelliseen johtaa vahva talouspainotteinen ajattelu, jolloin ihmiset nähdään vain numeroina tilastoissa.

Toki eutanasiakysymys on osin myös lääketieteellinen, vaikka tässä sitä lähinnä kansalaiskeskustelijana käsittelen filosofisten pitäen sisällään eettisten ajatusten pohjalta. Lääketieteelliseksi kysymykseksi eutanasia tulee kun arvioidaan kipulääkityksen ja kiputilojen ja tuskaisuuden välistä suhdetta.

Hesarin pääkirjoituksessa (22.5.2012) sanotaan muun muassa seuraavasti: "Kan­nat­taa muis­taa, et­tä it­se­mur­han avus­ta­mi­nen ei ole Suo­mes­sa ri­kos ja po­ti­las voi vaa­tia lo­pet­ta­maan elä­mää pit­kit­tä­vät hoi­dot."

http://www.hs.fi/paakirjoitukset/Vihreiden+eutanasiakanta+osui+herkk%C3%A4%C3%A4n+paikkaan/a1337683099331

Voisikin kysyä, miksi niin moni eutanasiaktiivi jättää omat mahdollisuudet pikaisempaan kuolemaan ilmeisesti käyttämättä?


Kuka on julkisuuden henkilö?


Onko julkisuuden henkilö esimerkiksi blogikirjoittaja, viihdestara, ammattiurheilija, kansanedustaja vai ei kukaan edellisistä? Kaikki ovat edellä mainitut ovat käsittääkseni julkisuuden henkilöitä, joita voi käsitellä kai hieman kovemmin kourin kuin muita kansalaisia, mutta käytännössä yksittäinen bloggaaja ilman muita avuja ylittää uutiskynnyksen harvoin jos ollenkaan, jonka vuoksi pidän sosiaalista mediaa melko turvallisena paikkana.

Mielestäni myös internetiin kirjoitettu ja muuten jaettu muu materiaali on julkista, ellei jonkin organisaation sisäisessä verkossa ole omaa säädöstöä, jota vastaan rikkomalla voi menettää työpaikkansa.

Toisaalta saatamme lainsäädännöstä johtuen kaikki olla julkisuuden henkilöitä, vaikka et olisikaan internetiin omalla nimelläsi mitään kirjoittanutkaan. Kokonaan eri asia onko hyvän maun mukaista vetää koko sukutaulu esimerkiksi internetiin painottaen henkilöitä negatiivisessa mielessä, jolloin saattaa heilahtaa kunnianloukkaussyyte.

Tässä linkin takana vähän juttua sananvapaudesta:
http://www.journalistiliitto.fi/pelisaannot/sananvapaus/

sunnuntai 20. toukokuuta 2012

Demokratiavajetta täyttämässä?

Voi helposti ajatella, että Suomessa ja muissakin EU-maissa on jonkinasteinen demokratiavaje. Demokratiavaje syntyy mielestäni lähinnä siitä, että kansaa ei saada aktivoitua poliittiseen päätöksentekoon eli lähinnä äänestämään vaaleissa. Heikoin äänestysprosentti on tunnetusti EU-parlamenttivaaleissa, jonka vuoksi europarlamentille ei mielestäni voi antaa suhteettomasti ylikansallista päätöksenteko-oikeutta.

Miten demokrativajetta voisi sitten täyttää? Ensinnäkin äänestäminen pitäisi tehdä tarpeeksi helpoksi siten että joskus tulevaisuudessa äänestyspäätöksen voisi lähettää sähköisessä muodossa kotoa käsin. Toiseksi poliitikkojen velvollisuus on ylläpitää poleemista mutta silti asiallista yhteiskunnallista keskustelua mahdollisimman laajassa mittakaavassa. Poliitikkojen vastuu on merkittävä, mutta niin on myös kansalaisten vastuu, etenkin mikäli valitetaan, eikä edes uskota demokraattiseen päätöksentekoon.

Sivistystasoa lisäämällä on yhteys takuulla yhteiskunnalliseen valveutuneisuuteen. Lisäksi median vastuu on olemassa ja sitä vastuuta voisi ulottaa myös hieman enemmän sosiaalisen median piiriin, jotta sanoista kannetaan vastuu eikä vaan mölistä leikkien tyhmää.

Toimivamman demokratian eteen voidaan tehdä uskoakseni paljon enemmän, jos haluttaisiin, mutta tahtotila puuttuu liian monelta...

lauantai 19. toukokuuta 2012

Kuinka paljon rauha saa maksaa?

Euroopan Unioni on mielestäni suuressa määrin demokraattisten valtioiden rauhanliitto. Suomen populistit sekä oikealla että vasemmalla puolestaan ovat tätä rauhaisaa valtioliittoa nimeltään EU vastaan, koska heidän mukaan se kai maksaa aivan liikaa. Mikä sitten on liian kova hinta rauhasta?

Puhtaita sotakiihkoilijoitakin tietenkin löytyy, jotka uskovat kai lähinnä siihen, että on hyvä aika ajoin ottaa mittaa nuorten lähinnä miesten elämillä ja katsoa mihin niitä rajoja vedetään. Itse ajattelen puolestaan niin, että hinta rauhasta ei ole ikinä niin suuri, etteikö sitä voisi maksaa. Vaikea tilanne on silloin jos maksukyky menee, mutta tällöin valtiotasolla voivat valtioliiton muut valtiot hieman jeesata kuten vaikka noin prosentilla bruttokansantuotteestaan.

Pölhöpopulistit sekä oikealla että vasemmalla haluavat sotaa joko tietentahtoen tai tietämättään, ja edellisen vuoksi on mielestäni äärimmäisen tuomittavaa kaikki Euroopan yhtenäisyyttä vastaan sotiva politikointi. Toinenkin vaihtoehto populisteilla on tarjolla ja se kuuluu erakkovaltio-oppina, jolloin kansainvälinen teollisuus kuolee takuulla kokonaan peräpohjolasta.

EU on parasta mitä Euroopalle on ikinä sattunut, jos asioista jotain ymmärtää tai haluaa ymmärtää, jos asiaa tarkastella eurooppalaisten kansojen yhteenkokoajajana.

perjantai 18. toukokuuta 2012

Politiikkaan enemmän väriä!

Puolueet ovat hukkaamassa arvopohjansa samanaikaisesti kun liikkuvien ja ajattelevien mahtiäänestäjien määrä on kasvanut. Kilpa käydään liikkuvista äänestäjistä, kun samanaikaisesti puolueet laskevat sen varaan, että pohjakannatus on vahvalla tasolla, joka voi ollakin väärä oletus.

Vahva pohjakannatus on olemassa tietenkin suurimmilla puolueilla, vaikka viime eduskuntavaaleissa keskustan kokema suurtappio voikin kertoa jotain muuta. Ei pidä unohtaa keskisuurten puoleiden nykyistä suurempaa halua miellyttää kaikkia kansalaisia, kun periaatteellisista kysymyksistä ainakin vihreiden Osmo Soininvaaran suulla ja myös vasemmistoliiton harjoittaman lähinnä Arhinmäkiläisen hallituspolitiikan johdosta luovutaan, josta osoituksena kokoomuslaisen hallitusohjelman hyväksyminen.

Äänestäjä joka ajattelee yhä enemmän itsenäisesti on ihmeissään, koska politiikka on menettämässä perusarvojaan, joihin puolueet yleensä ovat näkemyksensä perustaneet. Aatteelisesti uskottavimpia vaikuttavatkin olevan kokoomus ja perussuomalaiset, joten tilausta voisi olla ehkä uuden aidosti pienen ihmisen puolella olevan kansanliikkeen syntymiselle, jos ei sitten vihreät ja sosiaalidemokraatit muuta poliittisia painotuksiaan...

Viitteenä erinomainen Hesarin vierailevan kirjoittajan pääkirjoitus: http://www.hs.fi/paakirjoitukset/Puolueet+ovat+hukanneet+itsens%C3%A4/a1305563959650

keskiviikko 16. toukokuuta 2012

Facebook versus Google?

Ovatko netin mainokset oikeasti koukuttavia vai eivät? Itse käytän mainosblokkausohjelmaa, joka tosin päästää jotkut mainokset ilmeisesti sen vuoksi läpi, kun ne kuuluvat sivuston perusrakenteeseen. Olen kyllä joskus mainoksia klikkaillut, mutta yhtään selvää ostopäätöstä en ole tehnyt selvästi näkyvän nettimarkkinoinnin johdosta.

Googlen haussa saa mielenkiintoisia mainoslinkkejä varsin usein, jos kytkee mainosblokkauksen pois ja siitä on voinut joskus olla hyötyä joidenkin kotisivujen löytymisessä. Facebookin vetovoima puolestaan perustuu nähdäkseni kaverisuositteluihin ja se saattaa olla tehokkaampaa kuin suora verkkomainonta.

Facebookin liittämisoikeuksista en tiedä, että joutuuko esimerkiksi Hesari ja Uusi Suomi niistä jotain maksamaan? Epäilen, että jatkossa saattaa joutua, jos ei jo nyt maksa. Toisaalta kaksi nettimahtia Google ja Facebook käyvät kisaa paljon osin samoin keinoin ainakin mitä tulee nettisivustojen suositteluihin sosiaalisessa mediassa. Edellinen kisa on mielestäni hyvä, koska se rajaa nettijättiläisten kohtuutonta rahankeruuta.

Google-haun tulos saattaa olla mielestäni joskus jopa rahan voimalla manipuloitu, eikä Google ehkä voikaan pyrkiä liikeyrityksenä pyyteettömään hyväntekeväisyyteen. Toisaalta Googlen uskottavuus ei voi pysyä jatkossa samalla tasolla, jos hakutulosten manipulointi on yhä enenevässä määrin rahasta kiinni. Kuitenkin Facebook on vielä paljon kevytkenkäisemmin tietoon suhtautuva sivusto kuin Google, koska ei kenelläkään voi olla sivustosuosittelijoina juuri sellaisia kavereita, jotka näkevät vain asian ja samalla suosittelijat eivät suosittelisi ikinä mitään kohujuttuja.

maanantai 14. toukokuuta 2012

Virkamiesten Suomi hukkaa insinööripotentiaaliansa

Virkamiesten Suomi on mahdoton toimintaympäristö, jos halutaan antaa mahdollisuus suomalaiselle luovalle insinööriosaamiselle. Perustelen seuraavaksi keskeiset syyt, miksi virkamiesten Suomi tappaa luovan insinöörityön. Ensinnäkin virkamiesten työn pohjalta ei haluta luoda hyvää toimintaympäristöä elämää helpottavien keksintöjen toteuttamiseen, josta osoituksena on mielestäni taantuva suomalainen koneenrakennusteollisuus.

Mielestäni Suomessa pitäisi päästää eroon leiväntekijöiden (insinöörien) ja pääosin leivänsyöjien (maisterien) välisestä lähes yksipuolisesta ymmärtämättömyydestä. Suomi voi kyllä pitää kurjaa elintasoa ilman vientiteollisuutta, mutta suurempi jakovara yhteiskuntaan syntyy nimenomaan insinöörien työn johdosta.

Lyhytnäköiset kapitalistit ja virkamiehet eivät monesti vaan jaksa uskoa suomalaiseen insinööriosaamiseen, kun sitä yritetään haitata siten ettei luovaan insinööriajatteluun jää ehkä aikaa monessakaan tarkkoja työaikaseurantoja tekevissä yrityksissä. Luova työ kysyy enemmän aikaa ja vähemmän piiskaa, koska työyhteisön sisäinen paine voi rikkoa hyvinkin kehittyneen firman potentiaalisen luovuuden. Kokonaan eri asia on tietenkin projektiluontoiset työt, joihin en tässä kirjoituksessa suoranaisesti viittaa, vaan olen lähinnä luovan insinöörityön ja ideariihien puolesta.

Viitteenä tässä Hesarissa 13.12.2011 ollut asiantuntijakirjoitus: http://www.hs.fi/paakirjoitukset/L%C3%A4pimurtojen+teko+vaatii+luovaa+hulluutta/a1305551260609

sunnuntai 13. toukokuuta 2012

Kansalaiskeskustelu olisi hyvä harrastus jos...

Kansalaiskeskustelua ei yleensä synny, koska keskustelun toinen osapuoli puuttuu. Samanmielisyys ei luo keskustelua, vaan näivettää sitä. Erilaiset mielipiteet luovat käsittääkseni parhaan pohjan keskustelulle, mutta tolkkua vaaditaan, ettei toteenosoitettuja asioita ala kumpikaan keskustelija tietämättömyydessään kiistää.

Olen harkinnut paluuta US-blogeihin ihan sen vuoksi, koska siellä oli ja ilmeisesti on yhä riittävästi erilaisia mielipiteitä, joista jotkut voin jopa allekirjoittaa, mutta usein Uusi Suomi -sivustolla kirjoitetaan myös täysin päinvastaisia mielipiteitä meikäläisen näkökulmasta.

Kansalaiskeskustelu ei voi toimia, jos ei ole tarpeeksi keskustelijoita erilaisin mielipitein, vaikka tässä edellytän myös kanssakeskustelijoilta jonkinlaista keskustelutasoa ainakin niissä kysymyksissä jotka oletan joten kuten hallitsevan. Hyvä kansalaiskeskustelu syntyy monesta tiedontuojasta, kyseenalaistajasta ja kannustajasta, eikä milloinkaan niin sanoakseni netti-erakkomökin seinäkirjoituksista.

Keskustelua käydään mielestäni rakentavassa hengessä, jos keskustelijoiden tarkoitus on löytää jonkinlainen yhteinen päämäärä särmikkäistä aloituspuheenvuoroista huolimatta.

Hyviäkin kirjoituksia voi lukea alla olevan linkin takaa:
http://puheenvuoro.uusisuomi.fi/

lauantai 12. toukokuuta 2012

Uusimman kirjani sisällysluettelo

Tässä sisällysluettelo, jonka johdosta voi päätellä, että kirjani sisältää vähän päälle 20 prosenttia puhdasta mielenterveysasiaa... Alla kirjan HERMIITTI KERTOO sisällysluettelo:


SISÄLLYSLUETTELO (Kategoriat)
Kansilehti sivu 1
Alkusanat sivu 2
Sisällysluettelo sivu 3
Sananvapaus sivut 4-8
Yhteiskunta (yhteiskunnallisia kirjoituksia) sivut 9-35
Media (mietteitäni mediasta) sivut 36-44
Nettiviestintä (kirjoituksia kokemusten pohjalta) sivut 45-53
Politiikka (kirjoituksia suomalaisesta politiikasta) sivut 54-59
Mielenterveys (mielenterveyteen liittyviä kirjoituksia) sivut 60-76
Raittius (päihdepoliittisia kirjoituksia) sivut 77-78
Maailmanpolitiikka (globaaleita kirjoituksia) sivut 79-82
Talous (talousaiheisia kirjoituksia) sivut 83-86
Lopuksi sivu 87

perjantai 11. toukokuuta 2012

Onko vihreät yleispuolue vai humanistinen ympäristöliike?

Jos on kansanedustaja Osmo Soininvaaraa uskominen, niin vihreiden olisi syytä olla yhä enemmän yleispuolue. Itse haluaisin, että vihreät profiloituisivat yhä enemmän ihmisläheisenä ympäristöpuolueena eikä teknokraattien temmellysliikkeenä.

Vihreät ovat menossa soininvaaralaisryhmän johdosta niin lähelle kokoomusta, että olisiko syytä fuusioida Vihreä liike kansalliseen kokoomukseen, jotta äänestäjä ei vahingossakaan äänestä väärin Koijärven aikaisten mielikuvien perusteella edelleen vihreitä.

Tampereen seutu voisi kasvaa sillan välityksellä Vesilahden suuntaan

Viittaan seuraavan linkin takaa aukeavaan karttaan: http://www.eniro.fi/s/SeT

Karttaruutu on Vesilahden ja Pirkkalan Pyhäjärveen asettuvan rajan seutuvilta. Vaikka tuo kartaruudun seutu on kiitotien jatkeella, niin silti ehkä kannattaisi miettiä sillan rakentamista Vesilahden Kuoreniemen ja Pirkkalan Anian kylän Avesaaren välille. Jos tässä tapauksessa noin 900 metriä silta linjattaisiin tehtäväksi niin samalla olisi syytä linjata uusi tie kulkemaan Anian kylästä Säijän poikki Sääksäjärvelle. Vesilahden Narvasta Nokian Tottijärvelle saakka sillan myötä kulku Tampereen suuntaan lyhentyisi merkittävästi.

Mielestäni kasvava Tampereen seutu tarvitsee väljää kaavoitusta jatkossakin kaupunkiseudun ulkopuolella, koska monen suomalaisen haave on yhä se kohtuuhintainen tupa omalla maalla.

Tässä vielä laajempi karttakuva Tampereen seudun lounaisesta ulottuvuudesta: http://www.eniro.fi/s/SeR

Eihän tuon Vesilahden ja Pirkkalan sillan tarvitse olla kai sen kummoisempi kuin Helsinkiin Kruunuvuorenrantaan suunniteltu silta: http://www.hs.fi/tulosta/1135241040651

tiistai 8. toukokuuta 2012

Kuntien pakkoliitosten puolesta vai vastaan?

Kuntia ei kaiketi voi pakottaa liittymään toinen toisiinsa valtionhallinnon painostuksella, koska kuntademokratia ja siten kuntien itsemääräämisoikeus lienee mielestäni Suomen perustuslakiin verrattava kysymys.

Kannatan silti saman talousalueen kuntien välistä saumattomampaa yhteistyötä. Kuntalaiset lopulta päättävät sen että haluavatko he maksaa korkeampaa kunnallisveroa kunnan lakisääteisten peruspalveluiden tuottamiseksi, jos kyseinen kunta on muuttotappiollinen ja siten vähitellen näivettyvä. On tietenkin Suomen hallituksen linjattava miten syrjäseuduille asumaan jääneiden peruspalvelut kyetään tuottamaan lakien mukaisesti.

Kuntien valtionosuudet ovat ilmeisesti pitäneet syrjäisissä kunnissa kunnallisveron vielä inhimillisellä tasolla, mutta epäilen, että moni kansanedustaja haikailee kuntien valtionosuuksien vähittäistä pienentämistä, jotta elinkeinoköyhiä kuntia ei oteta ihan kokonaan valtion syliin. Kuntapäättäjien epätoivoinen yritys pitää kuntavero alhaalla ei vain ole reaalipolitiikkaa monessakaan kunnassa, koska moni kunta on ostanut velkarahalla alhaisempaa kunnallisveroprosenttia.

Kuntalaisille olisi kiiruusti iskoistettava ajatus siitä, että elinkeinoköyhän kunnan on valittava ehkä jopa viiden prosenttiyksikön välillä kuntaveron taso kuntalaisille. Tarkemmin sanottuna edellinen tarkoittaa kunnallisveron vaihtelua noin 20-25 prosentin välillä, jos kahteenkymppiin päästää kuntien välisellä yhteistyöllä ja ehkä yli 25 prosentin kunnallisveron mennään monessa kunnassa hampaat irvessä kunnan itsenäisyyttä hokien.

Kokonaan eri asia on kasvukeskuksissa hyväosaisen väestön asettuminen tiettyihin kuntiin suhteellisesti painottuneesti kuin kasvukeskuksen veturikuntaan siis lähinnä Helsinkiin, Ouluun tai Tampereelle, koska nämä kolme kasvukeskusta ovat Suomessa tällä hetkellä taloudellisessa mielessä valoisammat alueet. Tampereen kehyskuntien suosion selittää mielestäni pitkälle kaavoitukselliset ja maantieteelliset seikat ja ehkä myös kuntien väliset erot imagoissa - kansalaisten mielikuvissa.

Työmatkan pitäisi olla ainakin tervejärkisen kansalaisen mielestä mahdollisimman lyhyt tai sitten pitäisi kartoittaa mahdollisuutta etätyöhön. Omalla autolla pöristeltynä yli viisi tai jopa kymmenien kilometrien työmatka on paitsi ajankäyttökysymys mutta myös ekologinen hiilijalanjälkikysymys. Henkilöautoilevien työläisten kilometrikorvauksia ei pitäisikään maksaa muuta kuin erityisin syin, jos edes silloinkaan kovin suurina, koska kyseessä on merkittävä aluepoliittinen tekijä siinä mielessä, että työntekijä vähät edes harkitsee työpaikan lähelle muuttoa jos kauempana asuminen tuntuu kaikin puolin suosiollisemmalta ratkaisulta. Sosiaaliset perusteet ovat kyllä mielestäni suurin ja pätevin syy asua kaukana työpaikasta, mutta ellei niitä ole, niin silloin työntekijän omavastuuta ajokilometreistä tulisi nostaa.

Valtionhallinnon alueellistaminen on mielestäni puolestaan hyvä asia, jos ajattelee että näin pidetään Suomea laajemmin elinvoimaisesti asuttuna, vaikka joskus olin epäileväinen alueellistamisen hyödyistä. Ei ole Helsingin yksinoikeus syödä kaikkia Suomen makupaloja, vaan makupalat kuuluvat suuressa määrin myös lopulle noin neljälle miljoonalle kansalaiselle pk-seudun ulkopuolella. Väljyyttä ja omaa reviiritilaa ihminen kaipaa monessa paikassa ja kun tämä otetaan myös pk-seudun kaupunkisuunnittelussa paremmin huomioon, niin pk-seutu voisi ehkä kehittyä asukasläheisemmäksi ja viihtyisämmäksi ympäristöksi myös siellä osin pakon sanelemana töiden vuoksi asumaan joutuvien kansalaisten keskuudessa.

Yhteevetona sanon, että kaiketi valtionohjaus on tarpeen etenkin sosiaali- ja terveystoimessa, jotta kunnat ja niiden päättäjät eivät luista lakisääteisten velvoitteiden hoidosta, varsinkin kun samalla pyritään minimoimaan kunnan veroprosentti palvelutasosta tinkien. Alueellistamista tarvitaan yhä enemmän, koska oletan kiinteistökuplan johdosta etenkin pk-seudulla toimitilat ovat täysin käsittämättömissä hinnoissa. Esimerkiksi halvempia byrokraattien pesiä voisi rakentaa ruuhka-Suomen ulkopuolelle jo kiinteistökuplan puhaltajien suosimisen loppumiseksi tai edes osittain niin. Ja eikä pidä myöskään unohtaa luovan luonnonläheisen innovatiivisemman toimintaympäristön vaikutuksen paremmuutta verrattuna monen nykyisen stadissa konttoria pitävän luovuutta tukehduttavaan mutta silti näennäisesti hyvin tärkeään - ehkä jopa snobimaiseen ilmapiiriin.

Jorma Tähkä - Blogi: Alle kolmevuotiaiden päivähoito

Jorma Tähkä - Blogi: Alle kolmevuotiaiden päivähoito: Kasvatustieteilijä Erja Rusasen huoleen alle kolmevuotiaiden lasten soveltuvuudesta päiväkotihoitoon on helppo yhtyä. Artikkelista saa kuite...

Tein juuri mielenkiintoisen blogilöydön. Mielestäni on erittäin hyvä, että jotkut lekuritkin tulevat mukaan kansalaiskeskusteluun edes muutamien kirjoitusten voimalla. Toivotaan, että psykiatri Jorma Tähkä jaksaa kirjoittaa jatkossakin muutakin kuin lausuntoja ja reseptejä, niin ehkäpä hänen kollegansa voivat myös tulla rohkeammiksi...

Miksi joillakin ammattiurheilijoilla on viihdestarojen ansiotaso?

Ehkä siksi että jotkut urheilulajit ovat kansalle viihdettä. Lähinnä rahalajeista tulee mieleeni amerikkalaiset massaviihdejoukkuelajit ja niiden sarjat kuten NHL, NBA, NFL, Major League of Baseball (MLB) ja tietenkin mieleeni tulee myös ammattijalkapalloilu, tennis ja golf.

Jos urheilu on hyvä bisnes, niin tietenkin osa rahavirrasta kuuluu myös ammattipelaajille. Toisaalta en ymmärrä minkäänlaisten viihdeartistien mukaan lukien ammattipelaajien yli miljoonan taalan vuosisopimuksia, eikä nyt ole kyse kateudesta vaan eri asioiden epäsolidaarisesta arvostuksesta.

Voi olla jopa niin, että eniten ihmiskuntaa hyödyntävät ihmiset jäävät usein elämään köyhyydessä kuolemaansa asti, jonka jälkeen he sitten kyllä nousevat kuolemattomiksi. Maailma tuskin on bisnesaikakaudella ikinä täysin oikeudenmukainen, vaikka siitä huolimatta mahdollisimman monille ihmisille tulisi kyetä takaamaan asuinvaltiosta huolimatta mahdollisimman hyvä mutta kohtuullinen elintaso.

Viihdestarat ovat viihteentuottajia, mutta elämä ei ole silti pelkkää viihdettä edes staroilla varsinkaan loisteliaan uran jälkeen, kun raihnaisuus yllättää yli nelikymppisenä monet entiset maalikunkut ynnä muut pistehait. Stara putoaa kuolevien tasolle, ellei sitten ole muilla elämän osa-alueille niin lahjakas, että voisi hyödyntää osaamistaan muussakin kuin voimaa, nopeutta ja muuta fyysistä suorituskykyä vaativassa urheilussa.

Golf taitaa olla ainoita lajeja joissa ikämieskin voi kunniallisesti pelata nuorempiaan vastaan, jonka vuoksi ymmärrän lajina golfin suosion johtoportaaseen ylenneiden huonohkojen urheilijoiden mutta erittäin kilpailuhenkisten ihmisten joukossa.

Kuitenkin kaipaan entisenä penkkiurheilijana yhä enemmän ajatusta ja vähemmän passiivisesti vastaanotettavaa viihdettä. Liekö tässä elämänkatsomuksessa kyseessä tulevaisuuden trendi? Vaikea sanoa, mutta veikkaan ihmisten yhä enemmän hamuavan niihin viihdepalveluihin, joihin voi itse jollakin lailla osallistua.

Ilman maksavaa yleisöä ei ole bisnestä, vaikka pienenevästä yleisöstä huolimatta himoseuraajat saattavat ylläpitää esimerkiksi jotain palloilulajia ja maksaa järjettömiäkin hintoja oman fanaattisuutensa johdosta. Onhan se kai vielä joillekin kunnia-asia Suomessa, jos oman firman logo esiintyy paikallisen lätkäjoukkueen pelipaidassa. Viihdeartistit tai tässä tapauksessa tarkemmin sanottuna ammattipelaajat tarjoavat elämyksiä, mutta voiko kukaan kovin järkevä ihminen seurata loputtomasti MM-jääkiekkoa?

Elämyksentuottajat voivat olla joskus toistensa kilpailijoita, vaikka omissa aivoituksissani ei enää ole epäselvyyttä kulttuurin ja urheilun välillä. Ennemmin tosiaan vaikka teatteriin kuin Suomi-Ruotsi kiekkopeliin!

sunnuntai 6. toukokuuta 2012

Johdon ylisuuret palkkiot syövät työmoraalia

Nähdäkseni on olemassa vankka ristiriita työtätekevän kansan ja suuria palkkioita saavien työväkeä johtavien henkilöiden välillä. Moni työväkeen kuuluva saattaa pitää jopa satakertaisia tuloeroja samassa yrityksessä ihan perusteltuinakin, mutta entä jos työväen palkitsemisjärjestelmiä voitaisiin johtotason palkkioita sorvaamalla kehittää.

Väitän, että johdon ylisuuret palkkiot pikemminkin syövät työmoraalia kuin kannustavat työväkeä entistä parempiin suorituksiin, varsinkin jos uraputkihaaveitakaan ei ole olemassa. On helpompi ja perustellumpi ennemminkin kyseenalaistaa johtotason palkkiot kuin hyväksyä ne kritiikittömästi, jos ei ole sitten oma lehmä ojassa. 

Miksi kohtuullisuudentajua kysytään vain työväeltä, kun samanaikaisesti johtajatasolla kohtuullisuudentajua ei ole kaiketi edes olemassakaan, vaan on olemassa parasta työpuhtia vievä loputon ahneus! 

Palkitkaa ennemminkin niitä jotka eivät juuri mitään pyydä, vaan ovat kaiken menestyksen perusta. Työväkeä ilman nimittäin strateginen johtaminen on varsin merkityksetöntä.

torstai 3. toukokuuta 2012

Toimittajien kaikkitietävyys

Toimittajat voisivat useammin ottaa asioista selvää ja tarjota asioille rohkeammin erilaisia näkökulmia, koska mikään mielipideluontoinen asia ei ole tosi tai epätosi. Mielipiteistähän kyse on suuressa määrin uutisoitavissa asioissakin. Toimittajat ohjaavat ehkä jopa tiedostamatta kansalaismielipidettä itseään kohti, vaikka toimittajat ovat jo pelkän ansiotasonsa vuoksi hyvinkin vieraantuneita keskiansiotasolla olevistakin kansalaisista.

Usein epäpätevä toimittaja ei tunne tarpeeksi asioiden syyseurausyhteyksiä tai sitten tietomäärä on hyvin mitätön siihen juttuun nähden jonka asiantuntijana toimittaja jutussa esiintyy. Itseriittoista väkeä ovat todellakin monet toimittajat mediakuvan ja heidän tekemien juttujensa perusteella. Kansalaiset valveutuvat siihen pisteeseen saakka kun siihen annetaan mahdollisuus, jonka vuoksi tarvitaan myös pätevää journalismia.

Kuitenkin epäpätevät journalistit omissa suuruusharhoissaan ovat riski median kriittisyydelle eri asiakokonaisuuksia kohtaan. Lisäksi toimittajien suhdeverkostosta otettu niin sanottu asiantuntija ei ole aina se paras asiantuntija kumminkaan, vaan joskus voi olla itse asiassa jotain päinvastaistakin. Ei kriittiseen ajatteluun kai ole tarkoituskaan tiedotusoppia lukemalla tai Sanomien toimittajakoulussa oppia, vaan toimittajien tarkoitus lienee tänä päivänä ennemminkin asian kohdentaminen kiireellä sinne päin sen enempiä miettimättä.

Toisaalta trendi että suomalaiset yleensä ovat tulleet tietäväisemmeksi lienee myös totta, vaikka totena pidettävät käsitykset ovatkin usein oman asennoitumisen ja tiedonpuutteen seurausta. Toimittajilta sopisi kyllä odottaa lähdekritiikkiä ja asioiden perusteellista selvittämistä ennen kuin puolijauhoisia manifesteja joidenkin tiettyjen asioiden puolesta kuten esimerkiksi tapaus Guggenheimissa. Toimittajien tehtävä olisi olla joskus suhteellisen näkymätön puheenjohtaja erilaisten mutta mielellään pätevien mielipiteiden yhteentörmäyksessä, jolloin voidaan puhua laadukkaasta journalismista. Lisäksi hataralla pohjalla usein jopa pelkillä puhujan kyvyillä liikenteessä olevat kansalaiset toimittajien tulisi laittaa kovaan kritiikkiin.

Tämä kirjoitus ei tarkoita sitä, etteikö toimittajankin ole hyvä tiedostaa omat motiivinsa, mutta jos ei ole valmiutta itsekritiikkiin omia mielipiteitä kohtaan, niin silloin ei mielestäni voi olla kovinkaan uskottava journalisti.