tiistai 28. toukokuuta 2013

Voiko median huhumyllystä hyötyä?

Voiko jokin taho hyötyä osin itseaiheuttamastaan huhumyllystä? Avoin tiedotus voisi katkaista huhuilta siivet ennen kuin ne lähtevät lentoon. Edellä viittaan Hesarin päätoimittajan irtisanomiseen johtaneiden syiden spekulointiin.

Onko suomalainen journalismi sitten näkemyksellistä yleensä? Ei se sitä yleensä ole, vaan suomalainen journalismi käsittää usein täydet mielipideheitotkin hyväksi journalismiksi tai siltä se usein ainakin vaikuttaa. Hyvä journalismi kulkeekin hienostuneesti syiden syvyydessä eikä pintapuolisessa paskanjauhamisessa.

Journalistinen uutisarvo on mielestäni kärsinyt sitä mukaa kun journalismista on tullut yhä enemmän bisnestä.

sunnuntai 26. toukokuuta 2013

Vihaprovokaattorit

Vihaprovokaattorit tyydyttävät vähintään ajatuksissaan samalla itseään, kun näkevät lukijavirran kulkevan kohti heikäläisten blogeja. Kuvittelevat raukat, että sosiaalinen media rulettaa, mutta eihän tällä oikeasti suurta merkitystä ole, jos lukijat ovat valistuneita ja humaaneja kansalaisia.

Toki voi olla, että vihallensa voimaa hakevat lukijat eivät usein olekaan kovin humaaneja vaan lähinnä antihumaaneja kansalaisia. Kumpaan leiriin kuuluu sitten hiljainen enemmistö? Haluan uskoa, että hiljainen enemmistö kansaa on oikeasti kansalaisten puolia pitävää ja myös muualla päin maapalloa olevia ihmisiä ymmärtäviä.

Älkää siis kuvitelko mitä te voitte tehdä itsenne hyväksi vaan tehkää se mitä voitte tehdä kansakuntamme hyväksi, jos nyt mukailen Yhdysvaltojen 1960-luvun alun presidentin J. F. Kennedyn puhetta. Kansakuntamme hyväksi toimit jos et lietso vihaa, vaan lietsot kaikenlaisista ihmisistä välittävää sanomaa.

Todellakin vika voi olla juuri silloin vaikeimmillaan itsessäsi, jos osoittelet liikaa muita ihmisiä sormella jopa sosiaalisessa mediassa. Toisaalta ääriajatukset on laitettava ehdottoman kritiikin alle, vaikka sanat eivät ole tekoja. Tekojen pohjalla on moninaiset syy-yhteydet ja yksi voi olla yhteiskunnallinen ilmapiiri ja siitä seuraavat sosiaaliset pidäkkeet tai sitten tekojen hiljainen hyväksyntä.

lauantai 25. toukokuuta 2013

Juhannus lähestyy - "jee, pää täyteen!"

Monella ajatukset voivat olla jo mahdollisesti Juhannuksesta alkavassa kesälomassa. Itse en ole ikinä voinut olla palkallisella kesälomalla, mutta voin kuvitella suunnilleen mitä se voi olla.

Juhannusviikon torstaina viinakauppaan ja muutama viinapullo sieltä. Sitten tietenkin kaljaa pitää olla vähintään kolmosoluena useampi laatikko, jotta olut ei lopu kesken. Torstaina kipottelu voikin jo alkaa ja Juhannusaattona vedetään sitten jo kaksin käsin ja lauantaina Juhannuspäivänä viinat onkin jo loppu, mutta saahan sitä lisää vaik ABC:lta. Pää täyteen ja sunnuntaina voi yrittää selvitä, mutta monet voivat kipotella koko neljän viikon kesäloman sillain suomalaisittain.

Onko valtakuntamme virallisissa ryyppyjuhlissa mitään mieltä edes kansantaloudellisessa mielessä saati kansanterveydellisesti ajatellen ja muutenkin ihmisten hyvinvointi huomioiden.

Terv. nimimerkki raitis oikeesti

tiistai 21. toukokuuta 2013

Kehuminen

Kehuminen on vaikeaa ja haukkuminen on helpompaa?

On kyllä olemassa ihmisiä, jotka kehuvat lähes kaikki ympärillä olevat ihmiset.

Entä miten asia on sitten jos kehuu itseään? Omakehu pitää tehdä sillain sopivasti eikä liian korostuneesti, koska muuten voi alkaa suomalaista potuttaa.

Entä itsehaukkuminen? Eikö se ole itsemasokistista ajattelua vetää tarkoituksellisesti itsensä alas vessanpöntöstä.

Kehuminen lienee usein oikein, vaikka se provosoisikin kehutussa esiin hieman suurellisia käsityksiä suhteessa muihin ihmisiin.

Johdattelukeinona kehuminen on psykologisesti paras, mutta pätee se vittuilukin joihinkin masokistisiin kai.

sunnuntai 19. toukokuuta 2013

Mitä haetaan ja kuka nousee?

Hakemalla ei haeta käsittääkseni juuri ketään politiikassa, vaan taustalla on usein poliitikon vahva pyrkyryys ja henkilökohtainen kunnianhimo. Poikkeuksena on minulla mielessä ainakin yksi suomalaisessa poliittisessa historiassa melkein tyhjästä presidentiksi noussut Martti Ahtisaari. Sikäli tyhjästä että hän ei ole ollut pitkän linjan poliitikko, vaikka hän on käsittääkseni edelleen varsin arvostettu henkilö YK-piireissä.

Jutta Urpilaisen nousu SDP:n puheenjohtajaksi oli mielestäni näin jälkeenpäin ajateltuna mediasta seurattuna huikea tempaus. Hyvä puhuja Jutta Urpilainen on ja hänellä on ilmeisesti laaja tuki demarien riveissä. Aatteet voisi kyllä silti kaivaa naftaliinista selkeempinä esiin, eikä marista toisten poliitikkojen välityksellä Timo Soinin suuntaan. Aatteet ovat demarien vahvuus ja huonot "headhuntterit" edustavat tänä päivänä osin taantumusta.

Toisaalta on ymmärrettävää että demarien perusta on puolueen kasvateissa eli poliittisesti kypsissä broilereissa, eikä näin ollen rividemariksi liittynyttä oteta vakavasti vasta kuin ehkä 30 vuoden puoluejäsenyyden jälkeen? Tästä on kyllä olemassa poikkeuksia, mutta itse en halua demarien pelaavan virkamiesketjulla etenkään jos demarit markkinoivat itseään elämän asiantuntijoina, kuten olen mediasta jossain välissä huomannut. 

Äänestin viime kuntavaaleissa demarinaista ja sitä ennen eduskuntavaaleissa äänestin demarimiestä, jota minut oli harhautettu äänestämään. Puntaroin jatkossa vielä tarkempaa ketä äänestän, ja suosittelen samaa muillekin puolueesta riippumatta. 

lauantai 18. toukokuuta 2013

B-luokan ministeri a-luokan ministeriössä?

Mielestäni ei ole olemassa tänä päivänä helppoja ministerin tehtäviä Suomessa, varsinkin jos ne tehtävät haluaa mahdollisimman hyvin hoitaa.

Ilmeisesti ulkoministeriksi on tunkua, mutta kuka kykenee hoitamaan ulkoministerin tehtävät modernissa maailmassa riittävän hyvin? Ei kaikista ole edes lantaa talikoimaan, niin miten jostain voisi olla lähes kylmiltään ulkoministeriön poliittiseksi vastuuhenkilöksi?

A-luokan ministerin toiminta b-luokan ministeriössäkin voi olla mahdollista, mutta voiko olla mahdollista myös, että on olemassa b-luokan ministereitä a-luokan ministeriöissä? Summa summarum, demarien ministerikierrätys oli mielestäni naurettavaa touhua, mutta lupauksien pitämisestä pisteet kuitenkin.

torstai 16. toukokuuta 2013

Sosiaalinen hyväksyntä

Vetäsin itseni löysään rusettisolmuun, kun Facebookin nettifoorumilla siis -profiilissani aloin miettiä seuraavaa kysymystä: onko sosiaalinen hyväksyntä suoraan verrannollinen sosiaalisen pärjäämisen kanssa?

Voiko sitä edes pärjätä sosiaalisesti jos ei saa sosiaalista hyväksyntää aidosti? Toisaalta jotkut saattavat olla melkein luonnostaan pärjäävämpiä sosiaalisesti. Onko elämä kilpailu laajasta sosiaalisesta hyväksynnästä vai merkitseekö Suomessakin lopulta hyväksyntä oikeilta ihmisiltä?

Itse en jaksa suoranaisesti kilpailla hyväksynnän määrässä. Mitätöintiä joku voi sietää paremmin kuin ylistäviä kehuja, mutta en tiedä mistä tuo johtuu tai voihan sitä aina spekuleerata. Ehkä moni ihminen käyttäytyy kuten on hyväksi oman edun kannalta todennut.

Oma etu on modernissa Suomessa usein sidoksissa laajaan sosiaaliseen hyväksyntään, mutta onneksi taiteilijat rikkovat rajoja! :)

sunnuntai 12. toukokuuta 2013

Psykiatria pohjaa näyttöön

Näyttöön pohjaavan tutkimustiedon kyseenalaistaminen on joko tyhmyyttä tai kansansuosion tavoittelua. Toki kiistämisen motiivina voi olla myös harhaisuus ja puhtaasti oman edun tavoittelu.

On surullista että jotkin kansalaiset kieltävät psykiatriassa lääkehoidon tärkeyden etenkin psykoositasoisten sairauksien hoidossa, vaikka antipsykoottinen lääkehoito on nykyisistä vaihtoehdoista monesti paras hoitokeino vaikean psykoosisairauden hoitoon.

Psykiatria ei ehkä vaikuta aina konkreettiselta ja näyttöönpohjaavalta tieteeltä, vaikka psykiatrian perusta sitä onkin, sikäli että psykiatrisen tiedon perusta on laaja lääketieteellinen tutkimustyö. Toki psykiatriset diagnoosit ovat sopimuksia ja diagnoosien asettaminen on tulkintaa potilaasta, jonka vuoksi virhediagnoosejakin voi sattua, kuten oli esimerkiksi norjalainen tapaus Breivik.

Itse kuntoutujana en ota sitä riskiä, että koen uuden vaikean psykoosin jättäen antipsykoottisen lääkkeen pois. Eri asia sitten on jos tulee pitävää näyttöä kohdalleni siitä, että voin jättää lääkityksen pois, mutta itse en ainakaan tiedä miten tuosta voisin saada varmuuden.

Siispä, kokemukseni vaikeasta psykoosista on vahva ja ajatuksiani omahoidon osalta ohjaava.

lauantai 11. toukokuuta 2013

Muistijälkiä

Miksi jokin asia jää mieleen ja jokin ei jää? Jääkö tavallinen asia yleensä mieleen. Ehkä yksi merkittävin muistikuvien luoja on äärimmäiset kokemukset, jotka voivat jäädä myös piilotajunnan tasolle, josta seuraa myös dissosiatiivinen häiriötila.

Sitten toisaalla voi olla jokin asia, joka avaa tajunnan avaimen ja muistijälki jää. Joskus esim. jonkin biisin avulla voi muistaa jonkin tapahtuman ja tunnelatauksen. Ehkä musiikin yksi tarkoitus on juuri tavoittaa ihmisen tunnemaisema.

Opiskelija pyrkii joskus väkisin luomaan muistijälkiä tenttiä varten ja moni siinä onnistuukin, mutta miten luoda oppimateriaalista jälkiä jotka kestävät läpi elämän. Ehkä tässä asiassa opiskelijoilla on erilaisia tekniikoita, vaikka lopulta aina työ tekijänsä opettaa.

Vastaanottaja vai lähettäjä?

Eiköhän kaikkien vuorovaikutuksessa olevien ihmisten välillä ole vaikutusta kumpaankin suuntaan tai pitäisi olla ainakin, jos kyseessä ei ole pelkkä käskyvaltasuhde, vaan tasa-arvoinen keskustelusuhde.

Politiikassa voi monesti unohtua kansan kuuntelu, jolloin poliitikot sanovat miten asiat ovat kansaa kuuntelematta. Tällöin on kyse usein varsin itseriittoisista oman edun tavoittelijoista. Toisaalta jos kansaa kuunnellaan, niin voihan kansan silti jättää huomiotta unholaan.

Erilaisuuden sietokyky ei ehkä ole aina itsestäänselvyys, kun nähdään oma paremmuus niin paljon suurempana verrattuna toisiin ihmisiin. Tietenkin vaikka vaikuttaisi olevan kuinka kunnollinen ihminen tahansa, niin silti on aina mahdollisuus tulla kusetetuksi.

perjantai 10. toukokuuta 2013

Onko kaikki se kiellettyä josta Hitler on oletettavasti tykännyt?

Ehkä joku epävarma hyvään taipuvainen ihminen laittaa itsensä kahleisiin oman makunsa suhteen, jos Hitler on oletettavasti tykännyt joskus jostain hyvästäkin. Esimerkiksi hakusanalla "nietzsche hitler" Google.fi esittää 5,4 miljoonaa hakutulosta.

Ei kai ihmisen ajatuksia voi laittaa kahleisiin, vaikka niistä jotkut hörhöt voivat ottaa vaikutteita tänäkin päivänä. Mielestäni ylimoralisointi ei kerrokaan hyveellisyydestä vaan väärästä syy-yhteydestä, sikäli kun vastuu teoista vieritetään ajattelijoille.

Tykkäämisellä ja usein ehkä näennäisellä tykkäämisellä voi peittää oman epävarmuutensa suhteessa ympäröivään maailmaan. Joten hyvänlaatuinen kulttuuri on hyvää, vaikka Hitler siitä olisikin tykännyt.

keskiviikko 8. toukokuuta 2013

Sote-uudistus

Valtakunnallinen sosiaali ja terveyspalveluiden uudistus tulee ja kansalaisten hoito paranee samalla kun käsittääkseni olemassaolevat henkilöstöresurssit käytetään paremmin hyödyksi.

Toivottavaa olisi että soten perusyksikön asukasraja 20000 ei olisi aivan kiveenhakattu eikä se kai voi ollakaan kiveenhakattu totuus, koska eri elinkeinorakenteen omaavilla kunnilla on valtaisia eroja mahdollisuuksissa tuottaa sote-palveluita itsenäisesti. Kuitenkin peruslähipalveluita sote-puolella pitäisi kuntalaisilla olla, mutta moni tarvitsee myös erikoissairaanhoitoa.

Erikoissairaanhoitoa ei varmasti ole järkevää järjestää pienissä yksiköissä, vaan potilaan etu on mahdollisimman tasokas erikoissairaanhoito kullekin sairaudelle, eikä näitä palveluita pikkukunnat voi edes halutessaan laadukkaasti toteuttaa.

Psykiatriassa tietynlaisiin sairaustyyppien esim. psykoosien hoitoon erikoistunut lääkäri ja hoitotiimi saavat varmasti parempaa tulosta aikaan kuin koko psykiatrista kirjoa kasassapitävä hoitotiimi. Psykiatrin ei tartte olla kuin pienessä avohoitopiirissä lomilla ja potilaat ovat jo silloin oman onnensa varassa tai sairaalassa. Psykiatriassa pitäisi ehdottomasti saada sairaalahoito ja avohoito toimimaan tiivimpää yhteistyötä tehden paremmin potilaiden hyvän hoidon ja edun kannalta.

Pikkukunta puolestaan on haavoittuva jo terveyskeskustasolla, jos ainokainen kunnanlääkäri on itse sairaana, niin kuka hoitaa hänen potilaansa?

Sote-uudistus, tervetuloa kansalaisten paremman kokonaishyvinvoinnin kannalta!

torstai 2. toukokuuta 2013

Tarvitseeko yli 17 euroa tunnissa tienaava asioidensa ajamiseen omaa puoluetta?

Otsikkona on todellakin hyvin oleellinen kysymys, että tarvitseeko liki 20 euroa tai joskus ylikin tunnissa tienaava yleensä pitkän linjan teollisuusduunari omaa puoluetta lähinnä omien asioidensa ajamiseen?

Mielestäni tarvitsee mutta se ei poista mielestäni sitä asiaa, että eikö maailmassa ja jo Suomessakin olisi paljon muita asioita kuin teollisuusduunarin maksimaalinen KTA=keskituntiansio. Veropolitiikka on ehkä oleellisempi asia jota kannattaisi myös duunaripiireissä miettiä, että kannattaisiko vaatia oikeudenmukaisempaa verotusta ja ehkä verotuksen lapsivähennysten takaisinottoa.

Pitää muistaa armoitetuista duunarieliitistä huolimatta, että Suomessa on liki miljoona kansalaista jotka kitkuttelevat korkeintaan reilun tonnin toimeentulolla koko kuukauden.

Rakentavia ajatuksia jatkoon myös suuria kesälomarahatilejä usein syystäkin tienaavalle duunarieliitille!

t. Kimmo Hoikkala, Tampere