sunnuntai 29. syyskuuta 2013

Kansalaisen merkitys suhteessa muihin kansalaisiin

Sitä parempi yhteiskunta mitä lähempänä kansalaiset ovat toisiaan lyömättä toisiaan turpaan tai pahimmillaan hengiltä.

Suomi voi olla parempi yhteiskunta, jos me halutaan sen sitä olevan. Kansalaisten yhdenvertainen ja tasapuolinen kohtelu tai vähintään pyrkimys siihen olisi hyvä alku!

Ei yksi kansalainen saisi kerätä itselleen liian suurta merkitystä kansan piirissä.

sunnuntai 22. syyskuuta 2013

Miksi 60 markkaa oli v. 2000 hyvä tuntipalkka ja 10 euroa v. 2013 ei sitä ole?

Elinkustannukset ovat nousseet kokonaisuudessaan 13 vuoden aikana merkittävästi. Lähinnä asumiskulut ovat koko maassa vuokra-asujille kohtuuttomia.

Vuokrat olivat Tampereen kaupunkiseudulla halvimmillaan vähän toista tuhatta markkaa yksiöissä - ehkä 1500 markalla sai jo ihan hyvän kämpän, mutta mistä löytää nyt kämpän edes 250 eurolla palveluiden läheisyydestä joukkoliikenneyhteyksien varrelta? Monessa talonyhtiössä jo vesimaksukin on 20 euroa kuukaudessa per asukas eli 120 markkaa kuukausi!

Myös julkisen liikenteen taksat ovat törkeitä ainakin lähiliikenteessä. Vai muistaako joku että lähiliikenteen lippu olisi maksanut liki tai pahimmillaan selkeesti yli 20 markkaa suunta?

Autoilun kustannukset ovat myös nousseet vai muistaako joku että bensalitran hinta olisi ollut 10 markkaa litra?

Muistaako joku, ettei pankissa ollut palvelumaksua? Muistaako joku että maitolitra olisi maksanut vitosen litra halvimmillaan? Muistaako joku että yksi ranskanleipä maksoi kuusi markkaa? Entä reissumiespussi ruista, maksoiko sekin tosiaan kuusi markkaa?

Entä miten on, monestako huoltoaseman kahvilasta saa kahvin ja munkin nykyään alta euron?

Johtopäätös: Kuusikymppiä markoissa oli tuntipalkkana hyvä vuonna 2000, mutta tämän päivän 10 euroa tuntia on aivan heikko palkkataso kun otetaan huomioon tämän ajan elinkustannukset.

lauantai 21. syyskuuta 2013

Auktoriteetin taakse on helppoa piiloutua

Kansalaiset ovat periaatteessa tasa-arvoisia ja yhdenvertaisia toisiinsa verrattuna, mutta näin ei tietenkään käytännössä ole.

Käyttäisin tässä seuraavana määrettä sosiaalinen status, jota olen käyttänyt ennenkin. Kansalaisen sosiaalinen status kertoo paljonko hän saa osakseen sosiaalista arvostusta kansan piirissä tai vaikka koko sosiaalisen median piirissä.

Tätä voisi tutkailla esimerkin avullakin: Kansalainen A ja kansalainen B kirjoittavat sosiaalisen mediaan yhtä paskan kirjoituksen, mutta sosiaalinen media päättää rankata kansalaisen A kirjoituksen ylitse muiden, kun taas kansalaisen B kirjoitusta ei huomaa juuri kukaan.

Oletettavaa yllä olevassa kirjoituksessa on, että kansalaisen A sosiaalinen status ja siten usein myös tuloluokka on paljon korkeampi kuin kansalaisen B. Joissain asiakokonaisuuksissa kansalainen A voi olla jopa vähintään oman porukkansa tai yhteiskunnallisestikin johtava auktoriteetti.

Auktoriteetti vei tässä esimerkkitapauksessa kylläkin muita kansalaisia sosiaalisessa mediassa harhaan, koska kirjoitus oli ehdottomasti aivan paska. Voi jopa olla että kansalainen B kirjoitti tavallaan paremman kirjoituksen, koska hän ei esittänyt sitä auktoriteettina.

Auktoriteettiusko on Suomessa havaintojeni mukaan erittäin vahvaa ja siihen liittyy juuri suuri tarve kuulua johonkin ryhmään vaikka tulisikin huijatuksi, vaikka tätä huijausta ei tietenkään joukossa huomaa.

Lopuksi auktoriteetin taakse on myös helppoa piiloutua, koska riittää kun on hiljaa kritiikin edessä ja kritiikki sammuu itsekseen. Niin helppoa on olla auktoriteettina Suomessa, mutta niin vaikeaa on olla oikeasti alansa johtava asiantuntija ja auktoriteetti - ehkä.

Ehkä siksi koska on olemassa auktoriteetteja jotka lyövät pöytään luvut vähintään 90 puolesta ja korkeintaan 10 vastaan, mutta nämä kansalaiset ovat äärimmäisiä harvinaisuuksia. Riittää usein jos havittelee tuollaista asemaa, että on johdonmukainen eikä puhu läpiä päähänsä, sillä suomalaiset ovat usein myös asiallisesti esitetyn asian puolesta.

Ei ole väliä että mistä asiasta on kyse, vaan oleellista on miten asia esitetään!

sunnuntai 15. syyskuuta 2013

Psykiatrinen potilas ei parane tahdon voimalla

Miksi psykiatrinen potilas saa usein epäkelvoimmat vinkit läheisympäristöstään? Voisiko syynä olla se, ettei psykiatrista potilasta pidetä sairaana ensinnäkään.

Kuitenkin psykiatrinen potilas on sairas siinä missä muutenkin sairas ihminen. Sairas tarvitseekin lähinnä oikeanlaista hoitoa oikein diagnosoituun sairauteen. Hoito voi olla psykiatrisen potilaan kohdalla usein lääkehoitoa ja myös terapeuttista keskustelutukea ja joissain tapauksissa ihan varsinaista psykoterapiaakin.

Läheisten merkitys korostuu psykiatrisesti sairaan potilaan kohdalla, koska läheiset voivat joko varovasti edesauttaa kuntoutumiskehitystä tai toimimalla sitä vastaan. Kuntoutumiskehitystä vastaan ovat varsinkin ne läheiset jotka kieltävät koko sairauden olemassaolon, ja näin ollen he pitävät ihmisen omaa tahtoa määräävänä tekijänä.

Toki on olemassa psykiatrisesti sairaita joilla omalla tahtotilalla on merkitystä, mutta on myös sellaisia sairaita jotka omaavat tahdon mutta jokainen päivä ei siitä huolimatta ole voimaisa.

Ps. Psykoterapiaa en alkaisi käydä läpi vasta kun kuntoutujavaiheessa, koska potilas ei tuollaista tiivistä terapiaa varmasti kovinkaan usein jaksa.

sunnuntai 8. syyskuuta 2013

Ihmisyyden korkein taso

Muiden ihmisten valvojana ei voine toimia uskottavasti, jos ei ole vähintäänkin omasta mielestään kunnon ihminen.

Keitä esimerkiksi kunnon poliisin olisi syytä epäillä? Eikö kaikkien pitäisi olla epäiltyjä? Keitä sitten globaalin vakoilujärjestelmän kuuluisi Yhdysvalloista käsin valvoa? Eikö kaikkia olisi syytä vakoilla?

Korkein taso ihmisyydessä voisi olla vakoiluhallinnon valtapyramidin ylin kärki. Tosiaan eihän vastuuhenkilöitä voi olla syytä epäillä mistään. NSA:n ylin johto lieneekin ihmisyyden korkein taso tai sitten ei. On olemassa ilmeinen vaara, jos vakoilujärjestelmä ei ole demokraattisen valvonnan alla. Vaarana on vakoilujärjestelmän mielivaltaiset toimintamallit ja johtopäätökset rajattuja ihmisryhmiä vastaan.

NSA omaa tietenkin käsityksen muita paremmasta henkilöstöstä ja johdosta, mutta mikä on tässä asiassa todellisuus? Todellisuudessa kaikissa ihmisissä on sekä valoisa että pimeä puoli, mutta kaikki ihmiset eivät tätä asiaa tiedosta.

Tämä kirjoitus on alun perin kirjoitettu Aleksanterin kirkkopuiston suihkulähteen luona Tampereella kello 19:51 mustekynällä paperilapulle.

Tiedoksi: NSA

Kritiikissäni Jutta Urpilaisen puhe Tampereella 7.9.2013

Kritiikissäni sdp:n puheenjohtaja Jutta Urpilaisen puhe Tampereella 7.9.2013. En kuullut puhetta, mutta luin sen äsken demarien kotisivulta:

1. Hyvä aloitus tuo "hyvät ystävät".

2. Tamperetta imarrellaan sopivasti.

3. Seuraavaksi korostetaan työnteon merkitystä mutta samalla syyllistetään riippumatossa makoilevia usein perusturvan varassa olevia kansalaisia. Ei vakuuta minua.

4. Puheessa on lisäksi tässä kohdassa vivahde, jossa ei ole riittävää pätevyyttä eikä haluta tuntea syrjäytymiskehityksen syy-yhteyksiä.

5. Seuraavaksi sote-puolen uudistamistarve on hyvin puhuttu.

6. Bisnesmaailmaan Urpilainen kaipaa eettisyyttä ja samalla hän kehottaa tuotekehitykseen panostamiseen.

7. Lisäksi Urpilainen odottaa yrityselämän vastaavan yhteiskuntaa ajatellen yhteisöveron alennukseen. Yhteiskunnallinen ajattelu olisi lähinnä investointeja, kasvua ja työllistämistä. Ihan kaunista ajattelua minun mielestäni, mutta toteutus on nyt yrityksistä ja osaamistasosta sekä markkinoinnistakin kiinni.

8. Oikeudenmukaisuuden julistamiseen puhe suunnilleen loppuu, mutta missä on todelliset näytöt tästä oikeudenmukaisuudesta muuta kuin muodollisina almuina ja huonona palveluvasteella maassamakaaville.

Yhteenvetona sanoisin, että Jutta Urpilaisen usko tekemiseen on suuri, mutta mitä jos varhaiskasvatuksesta asti mennään pieleen, niin miten kansalaisen pitkällä aikavälillä syntyneitä ongelmia voidaan korjata pelkällä kepillä? Varhaiskasvatusta voidaan joko tukea yhteiskunnan taholta tai ajatella asiat kuten psykiatri Jari Sinkkonen on todennut aikuisten maailman eikä lasten ja perheiden tilanteiden kannalta.

keskiviikko 4. syyskuuta 2013

Piilonarsistinen sadismi on yhteiskunnassamme näkyvää

Narsistinen katteeton omanarvon nostaminen on sairautta ja yhteiskuntapoliittisesti kaikista haitallisinta sairauden muotoa. Sitten kun lisätään tähän vielä sadismi, niin on kyse hirmuhallinnosta.

Piilonarsistista käyttäytymistä esiintyy mielestäni hyvin laajasti suomalaisessa yhteiskuntakulttuurissa. Ei olla näkyvästi narsisteja sen vuoksi, koska se ei ole monissa piireissä hyväksyttävää. Toisaalta piireihin pääseminen usein edellyttää jopa vääristynyttä itserakkauden tilaa.

Sadismia on käsittääkseni nauttia toisen kärsimyksestä. Sadistin keinoja ovat ainakin kiristys, näännyttäminen ja katuojaan saatto. Sitten vielä potkitaan maassamakavaa.

Yhteenvetona sanoisin, että piilonarsistinen sadismi on vallitseva ajattelumalli tämän ajan yhteiskunnallisia päätöksiä tekevissä kansalaisissa. Mutta miten on äänestäjien mielenmaiseman laita? Onko poliittisissa päättäjissä enää muita kuin maassamakaavien potkijoita? Kyllä varmasti on vaikka he ovatkin vähemmistöä.

sunnuntai 1. syyskuuta 2013

Ammattivittuilijan vapaapäivä

Nyt on ammattivittuilijan vapaapäivä, 

kukaan ei tarvitse minua nyt.

Kenenkään ei tarvitse minua tänään lukea, 

sillä onhan nyt ammattivittuilijan vapaapäivä.

Mitä jos kuitenkin mielesi tekee päätäsi aukoa?

Sitä voisit harkita kuitenkin vaikka pitää taukoa.

Nyt on ammattivittuilijan vapaapäivä, jes!

Vaikka joku olisi täynnä itseään, 

niin ei se sitä tarkoita ettet olisi itsekin.

Nyt on ammattivittuilijan vapaapäivä.

Sanotaan minua kovaksi suunpieksejäksi,

mutta voit sinäkin sitä olla.

Nyt tosiaan on ammattivittuilijan vapaapäivä 

ja sehän näkyy tässäkin.