maanantai 30. kesäkuuta 2014

Auttaminen on monille itsestäänselvyys

Moni haluaa auttaa hädänalaisia, mutta entä jos ei ole aineellisia tai henkisiä resursseja auttaa? Auttamista eniten harrastavat kansalaiset omaavat resurssit, ja näin he voivat tavallaan myös ostaa moraalia ja korostaa egoaan.

Moraalin ostamisen tiedostava hyväntekijä ei ole kuitenkaan missään nimessä huono ihmisenä, vaan hän on oikeamielisesti ajatteleva kansalainen. Aineettomat ja henkisesti köyhät katkeroituneet mielet eivät tietenkään tätä ymmärrä, vaikka kyse on hienosta itsetuntemuksen tasosta ja käyttäytymisen motiivien tiedostamisesta.

Jotkut saavat jopa palkkaa toisten ihmisten auttamisesta ja se on oikein. Kaikista ei ole ammatillisiksi auttajiksi kuitenkaan, mutta jokainen aikuinen kansalainen voi olla halutessaan auttaja!

lauantai 28. kesäkuuta 2014

Köyhyys on myös tulonjako-ongelma

Köyhyys ei ole muuta kuin tulonjako-ongelma, koska lähtökohta on se, että esimerkiksi Suomessa työmarkkinoilta ansaitsee palkkaa vain 68,9 prosenttia työikäisistä. (http://www.findikaattori.fi/fi/41)

Peruselämä valtion kustannettavaksi on järkevin suuntaus, jolla saataisiin yhteiskunnallinen köyhyysongelma aisoihin. Kauppalaskua ei näin ollen syntyisi ollenkaan peruselintarvikkeista, vaan kaupasta voisi hakea jokainen kansalainen kympillä vuorokaudessa ruokatuotteita.

Asuminen on myös kallista Suomessa ja tässä pitäisi palauttaa vuokrasäännöstelyn ajat. Kuitenkin ensiksi pitäisi leikata vuokratasoa alaspäin 30 prosenttia. Jos leikkauksen jälkeen ei kaikkia asuinhuoneiston kiinteistökuluja pystytä kattamaan, niin maksaisi valtio tätä erotusta.

Köyhyys voidaan minimoida jos halutaan, mutta tätä eivät kaikki nykyiset päättäjät halua. Kun ostovoima ei riitä peruselämiseen, niin jotain on pahasti pielessä. Oikeudenmukaisempaa tulonjakoa kaivataan ja kunnon korjausliikettä köyhyyden hoitoon yhteiskunnallisena ilmiönä.

Sitten on tietenkin poliittisia päättäjiä, jotka saavat mielihyvää jakaessaan minimaalisia korotuksia yksittäisille kansalaisille muutamia euroja kuukautta kohden. Ei muodollisia auttajia tarvita jos ei ole autettavia!

Auttamisen kulttuuri ei edes pyri yhteiskunnallisten ongelmien oikeanlaiseen ratkaisuun, koska muodollinen auttaja omassa minäkeskeisyydessään tarvitsee egoaan paisuttavaa toimintaa!

perjantai 27. kesäkuuta 2014

Kun yksilö kohtaa järjestelmän

Tuskin koskaan järjestelmä on siinä kunnossa yksilön kannalta, että voidaan odottaa muiden ihmisten aina auttavan avuntarvitsijoita omasta vapaasta tahdosta.

Idealistinen järjestelmä on ajatuksena tietenkin hyvin kiehtova, mutta yksilöiden erilaisuus tekee jo niin suuren vaikeuden saavuttaa idealismi, että se ei voi milloinkaan tulla kyseeseen.

Kaikilla ihmisillä on joko hyvin tiedostetut motivaatiorakenteet tai piilevät houkuttimet, joista ympäristön ihmiset eivät aina voi päästä perille, ellei toiminta ole sitten hyvin avointa ja rehellistä.

Toisten ihmisten auttaminen on usein vilpitöntä toimintaa, mutta missä menee rajat jolloin toisten auttamisella ei saisi ostaa moraalia tai saada hyvää mainetta kohtuuttomasti?

Potilaana on hoitohenkilökunnan avun varassa joskus aivan kokonaankin, jolloin on ehdottoman tärkeää että hoitohenkilöstön eettinen taso on mahdollisimman korkea.

Hoitoketjun toimimattomuus onkin aivan luonnollinen asia, koska ihmisissä on aina erilaisia autettavia yksilöitä ja tulkintoja näiden olotilasta. Siksi ideaalinen hoitoketju ei ole koskaan idealistinen, koska ihmisten arviot toisista ihmisistä voivat inhimillisen erehdyksen vuoksi olla varsin kuollettaviakin.

Priorisointi on hyvä pyrkimys eli silloin hoidetaan potilasta oikeilla resursseille mahdollisimman oikea-aikaisesti. Kuitenkaan yksilöllinen näkökulma ja pyyteetön auttaminen eivät saisi unohtua yhteiskunnassamme!

tiistai 24. kesäkuuta 2014

Puhumattomuus on puuttumattomuutta

Oletko hiljaa, jos huomaat jonkun epäkohdan elämässä? Oletko ainakin silloin hiljaa asiasta jos asia ei kosketa sinua?

Suu kannattaa mielestäni aina avata, jos esimerkiksi huomaa toisen ihmisen käyttäytyvän epäasiallisesti toisia ihmisiä kohtaan. Puhumattomuuden vuoksi moni ongelmien aiheuttaja voi varsin hyvin yhteiskunnassamme. Puhetta kehiin enemmän ja sitä myötä aitoa palautetta kehiin, jotta kaikki voivat siten mukauttaa käytöstään sopivammaksi toisia ihmisiä kohtaan. Toisaalta tämä edellyttää sitä että palautteen kohteella on muutosvoimaa oman käyttäytymisensä suhteen.

Puututaan epäkohtiin asiallisesti puhumalla, ja tällöin koko yhteiskunta voi paremmin. Puuttumattomuuden ja siten myös puhumattomuuden kulttuuri saisi väistyä yhä laajemmin syrjään yhteiskunnassamme. Puhe hoitaa myös puhujaa henkisesti, varsinkin jos henkilö kokee puhuvansa asiaa. Suuria hyötyjiä puuttumisen kulttuurin kukoistuksen myötä olisivat myös lapset, nuoret ja vanhukset!

torstai 19. kesäkuuta 2014

Parasta sinua?

Parasta minua on mielestäni suhteellisen vastuullinen elämä kahden pienen lapsen isänä.

Parasta minua on myös melko hyvä ja johdonmukainen kirjoitustaitoni.

Parasta minua on latistavien palautteiden kääntökyky suoritustehoksi.

Mikä on parasta sinua?

keskiviikko 18. kesäkuuta 2014

Hyvää raitista juhannusviikkoa!

Jos on tarvetta juoda, niin juokaa Juhannusaattona perjantaina kohtuudella ja jättäkää Juhannuspäivä pariin tasottavaan saunaolueen. Näin saatat välttää kesälomajuoppouden.

Kyllä Suomen kesässä on paljon muutakin tekemistä, kun vetää mökillä tai taivasalla kaatokänni. Kaatokännissä on selvät varjopuolet. Kääntäkää sammuneet aina kylkiasentoon, koska omaan oksennukseen voi selällään sammuneena vaikka tukehtua!

Toisaalta voi olla asia niin, että vain riittävän järkevät ja kypsät henkilöt osaavat raittiina sosiaalisen kanssakäynnin. "Mut sehän oli kännissä", humalaisen kaverin selittelyä ei tarvitse aina huomioida, koska olemme aina vastuussa teoistamme humalatilassa.

Voit repäistä kunnolla eli näyttää esimerkkiä viettämällä raitista Juhannusta myös nuoremmille suomalaisille! Ottakaa silti jos mieli tekee, sillä itsensä kiusaamalla tilanne ei parane. Ottakaa, mutta ottakaa kohtuudelle, koska se on suomalaisten etu!

Itselläni on tulossa seitsemäs perättäinen raitis Juhannus. Omaan kokemusta silti myös kännäilystä ihan riittävästi. Nyt olen raitis ja siitä ylpeä!

Hyvää Juhannusta! :)

lauantai 14. kesäkuuta 2014

Minä, minä, minä vai me?

Kumman valitset seuraavissa eduskuntavaaleissa minä, minä, minä -puolueen vai meidän puolueen? Niinpä niin, kun ulkoistat ajattelusi minämiehelle, ja tällöin yhteiskunta voinee kohta huonommin.
Toivon mukaan tuleva pääministeri Alexander Stubb tuntee myös yhteiskuntavastuunsa Suomen tasavallan vaikutusvaltaisimmassa poliittisessa tehtävässä. Annetaan miehelle mahdollisuus, mutta tarpeen tullen pitää myös median herätä ja etenkin poliittisten vastustajien, jotta yhteiskunnallinen keskustelu säilyy kriittisenä ja kaikki kansalaiset huomioivana. Toinen vaihtoehto on suomalaisen minämiehen egopatsastelua, jota kukaan ei viitsi edes kyseenalaistaa.
Hommat tarttee hoitaa yhteiskunnallisesti, ja mikä on kokoomuslaisen Stubbin etu ei välttämättä ole aina kansakuntamme etu. Äänestämällä voit vaikuttaa! Puolueen järkevyyden taso on puoluestaan mitattavissa suoraan sillä tavalla, että arvioi kunkin puolueen puheenjohtajien suuruutta yhteistyökyvykkyyden ja arvopohjan mukaan, eikä tällöin ykköseksi yllä pikkusieluinen kovan arvopohjan ja mammonapiirien ykköstykätty minämies.
Kuitenkin on vaikea nähdä revittyä Kataisen hallituksen jälkeistä tilaa poliittisesti vakaana, mutta voinette osoittaa Stubbin kannattajat ja tukijat että olen väärässä! Onneksi elämme monipuoluejärjestelmässä, ja onneksi on vastavoima uusliberalisteille, ja se on konkretisoitu kirjaimin sdp!

perjantai 13. kesäkuuta 2014

Uusliberalistinen katsantokanta on yhteiskunnan vihollinen!

Uusliberalistinen ihanne on se, että työväki tulee nippanappa palkalla toimeen. Lisäksi työväestä imetään kaikki irti vielä vapaa-ajalla, jolloin lyödään velvoite myös kaikkien mahdollisten läheisten hoitamisesta jne.

Puhuvathan uusliberalistit ihan tosissaan lahjoitusvaroin hoidetusta hyvinvointivaltiosta. Kannata tätä ja kannatat oikeaa kokoomusta ilman kulissirukkasia!

Demarit eroaa kokoomuksesta juurikin toimeentulokysymysten osalta eniten. Toivon mukaan kansallinen kokoomus näkisi joskus taas koko kansan!

En odota jatkossakin reilua peliä niiltä joilla eniten on. Siksi pitää laittaa ihmislajin sikapossut kuriin tulevaisuudessa ja samalla vastuuseen huono-osaisten kaltainkohtelusta.

Kohtuuta ei ole olemassa ilman yhteiskunnallista määräystä! Siksi SDP!

maanantai 9. kesäkuuta 2014

Vaatikaa hoitoa läheisillekin tai he eivät sitä saa

Suomalainen terveydenhuoltojärjestelmä on mielestäni paikoin suurissa vaikeuksissa sen päätehtävässä eli potilaiden hoitamisessa ja kohtaamisessa. Varhaisesta puuttumisesta puhutaan nykyään paljon, mutta mitä se on käytännössä? Sairauksien seurannasta puhutaan niin ikään, mutta millä tasolla tämä oikeasti on?

Lähipiirini joidenkin ikäihmisten piirissä vaikuttaa vallitsevan epätoivoinen tunne suomalaista terveydenhuoltojärjestelmää kohtaan, ja ymmärrän syyt tähän täysin hyvin. Ensinnäkään vanhaa potilasta ei haluta aina ottaa riittävän vakavasti, jolloin häntä ei kuunnella eikä huomioida hänen kertomaansa.

Sitten kun ambulanssi on jo pihassa, niin sanotaan, ettei lääkäri kumminkaan ehdi pyhänä vanhusta hoitaa, joten parempi on sinnitellä kotona. Jospa se on vain jotain henkistä, kun potilas ei pääse vessaan. Ei ollut henkistä tässäkään, vaan nikamia oli rysähtänyt kasaan ja potilaalla oli akuutti munuaistulehdus. Tällä hetkellä kyseinen potilas on saanut suurella omaispaineella oikeanlaista hoitoa ja hän liki juoksee.

Milloin otatte arvon lääkärit ikäihmisten hoidossa toisenlaisen asenteet potilaitanne kohtaan? Asenteet kun välittyvät teidän kautta koko hoitoketjun mitalle! Ambulanssikuskit vaikuttavat todellakin olevan lääkärien tossun alla, ja heitä on lisäksi voitu myös kouluttaa asiakaspalvelijoina väärin. Kunnallinen virkamies on kunnollinen vain silloin, kun hän palvelee kuntalaisia parhaan osaamisensa ja kyvykkyytensä mukaisesti.

Tässä en syyllistä hoitoketjun suorittavaa tasoa, vaan sitä hallinnoivaa tasoa täysin kyvyttömäksi monilta osin Suomea ja myös näennäisesti hyvin vauraassa kunnassa Pirkanmaalla. Palvelujen Pirkkala on osin oikein sanottu, mutta ei aivan. Asiat voidaan laittaa kuntoon joko ylimpien virkamiesten asennemuutoksella tai poliittisella ohjauksella, vaikka itse kannatan molempia ratkaisuja. Tehkää jotain, koska siitä teille veroissa maksetaan!

Turvallinen lapsuus, työteliäs aikuisikä ja huoleton vanhuus; voisi olla hyvinvointivaltiomallin mukainen ihanne kansalaisille, vaikka tämä ei pidä kaiketi ikinä paikkaansa. Tehkää silti jotain itsenne ja myös läheistenne eteen, koska voi tulla aika, että myös joku on tulevaisuudessa auttamassa teitä.

Erityiskiitokset vielä lopuksi OYS yhteispäivystys inhimillisestä pikkupotilaiden hoidosta tähän mennessä, johon tasoon myös TAYS Acuta yhteispäivystys useimmiten ylsi!

torstai 5. kesäkuuta 2014

Parasta mielialalääkemarkkinointia

Mikä mahtaa olla paras keino markkinoida mielialalääkkeitä? Nähdäkseni on lähinnä kaksi markkinointisuuntausta tässä asiakokonaisuudessa, joista toinen on lääketieteeseen perustava markkinointi ja toinen on vahvat positiiviset käyttäjäkokemukset.

Ensinnäkin lääketieteellinen mielialalääkemarkkinointi on vallitseva tapa markkinoida uusia mielialalääkkeitä kokonaisuudessaan suurelle yleisölle. Tällöin ei ole kyse tietenkään lääkkeiden suoramarkkinoinnista vaan yleisön mielikuvia muuttavasta tieteelliseen näyttöön pohjaavan tutkimustiedon levittämisestä. Tällaisessa markkinoinnissa yksin käytettynä on vaarana, että pilleritehtaiden tuotteet nähdään vain keinona tehdä rahaa eikä tällöin ihmisten auttaminen tieteen keinoin ole välttämättä päällimmäiseksi nouseva ajatus.

Lääketieteeseen perustuva lääkemarkkinointi on usein lääkkeitä hoitotyössä käyttävän hoitohenkilöstön kouluttamista, ja kestittämistäkin on ollut ainakin joinakin ajanjaksoina lääkeyhtiöiden toimesta. Ei tällainen markkinointi tai lääkkeen markkinoille lanseeraaminen kuulosta varmaan suuresta yleisöstä kovinkaan uskottavalta. Siksi lääkkeiden markkinoinnissa olisi syytä kiinnittää enemmän huomiota loppukäyttäjien kokemuksiin, jotka ovat psykiatrisesti sairastuneilla potilailla usein varsin ristiriitaisia.

Mielenterveyskuntoutujan on helppoa puhua kokemusasiantuntijana hoidollisesti auttaneista kokemuksista yksilönäkökulmasta ja tällaisella viestillä voi olla suuri painoarvo, jos kokemusasiantuntija on kokenut lääkityksestä merkittävää hyötyä. Kokemusasiantuntemusta ei vain mielestäni arvosteta läheskään samalla lailla kuin alan ammattilaisia, jotka puhuvat tieteelliseen näyttöön pohjaavan tutkimustiedon mukaista asiaa. Kokemusasiantuntijuus tuo lääketeollisuudelle yhden merkittävän haasteen joka voi olla hoitotyötä lääkkeiden voimalla edesauttavaa tai lääkkeisiin kriittisesti jopa negatiivisesti suhtautuvaa mielikuvaa luoden. Kuitenkin on sanottava, että psykiatristen sairauksien hoidossa kokemusasiantuntijuus tulisi nostaa keskeisempään asemaan lähtien sairauksien hoidon suunnittelusta ja jopa markkinointikanavanakin suurelle yleisölle. Eihän mikään muu vakuuta suomalaista yhtä hyvin kuin kaverin sana!

Lääketeollisuus on takuulla hieman hämillään, kun kaikki mielenterveyskuntoutujat eivät taputa innolla uusista lääkkeistä, vaan kuntoutujat saattavat asettaa lääkkeet hyvin kriittiseen tarkasteluun käyttökokemusten perusteella. Lääketeollisuus tekee suuren virheen, ellei se halua kuunnella epätoivossa pillereistä tukea hakevia mielenterveyskuntoutujia, koska yksilötasolla olisi naivia väittää ainakaan psykiatriassa että mikä lääke tahansa auttaa eikä etenkään aiheuta sivuvaikutuksia. Moni mielenterveyskuntoutuja voi jopa tässä ajassa valita helposti enemmän sairauden oireita kuin joskus liki helvetillisiä lääkkeiden sivuvaikutuksia.

Tässä on yksi ratkaisukin paremman lääkehoidon mahdollistumiseksi ja se on tietenkin ehdottoman hyvä etenkin lääkitysmuutosten ja lääkityksen tehon seuranta riittävän intensiivisesti ammattilaisten seurannassa. Mihin lääkityksellä pyritään, on keskeinen kysymys johon tulisi vastata.

Mikä sitten on parasta psykiatristen lääkkeiden markkinointia? Skitsofrenian kokemusasiantuntijana väitän, että parasta lääkkeiden markkinointia olisi kriittisen tiedon levittäminen suureksi osaksi asiantuntijapitoisena, mutta en tarkoita sitä että kokemusasiantuntijuus ei toimi markkinointikeinona. Jos asenteita psykiatrisia lääkehoitoja kohtaan halutaan todella vähentää, niin ei ole muuta vaihtoehtoa kuin antaa ihmisten avoimemmin ja kriittisemmin kertoa lääkkeiden loppukäyttäjinä sekä hyviä että huonoja kokemuksia lääkkeistä.

Suureen yleisöön vaikuttaminen ei liene kuitenkaan helppoa, mutta auktoriteetit kyseenalaistavassa aikakaudessa on syytä mennä ruohonjuuritasolle, jos halutaan ruohon todella vihertävän. Kuitenkin on syytä tässä muistaa markkinoinnin sääntö, jonka mukaan huono käyttäjäkokemus leviää paljon todennäköisemmin kuin hyvä käyttäjäkokemus.

Psykiatria ei saa kokonaisuutena jäädä lääketehtaiden varjoon kehittymisessä, vaikka monet etenkin nykyiset antipsykoottiset lääkkeet mahdollistavat yhä useammille kansalaisille mielekkäämmän todellisuuden. Kyse on psykiatriassa paljon myös politiikasta, sikäli kun moni kuntoutuja ei ymmärrettävästi syistä usko markkinatalouden kaiken korjaavaan voimaan.

Kimmo Hoikkala, kokemusasiantuntija ja puheenjohtaja Suomen skitsofreniayhdistys ry