keskiviikko 30. joulukuuta 2015

Vuosi 2015 muutti minua ihmisenä?

Miten 

Sanoja musiikista ja elämästä

Musiikki on silloin täydellistä, kun musiikintekijä laittaa koko osaamisensa peliin suurella tunnetasolla.

Joskus minusta kyllä tuntuu että jotkut laulut ovat huitaisuja sinne päin eli ei saada kaikkea itsestä irti, jolloin laulu jää sanomaltaan ja vaikuttavuudeltaan vajaaksi. Vilpitön ja hyvä asenne sekä osaaminen yhdistettynä kovaan tunnelataukseen synnyttää sellaista musiikkia joka elää sukupolvien ajan.

Tunteeton ihminen ei pysty nähdäkseni tarjoamaan monenkirjavia tunnekokemuksia taiteen keinoin, joten voi olla, että itse asiassa taiteilijat ovat ihmisistä kaikista herkimpiä ja haavoittuvampia. Taiteilijat tarvitsevat mielestäni oikeasti perusvakaan elämän, vaikka voihan tuskatiloistakin syntyä ihan hyviä tuotoksia. 

Se miten tuskatilasta pääsee ylös ei taida kaikille olla aivan helppoa, varsinkin jos on vielä julkinen paine ja idiootit arvostelijat koko ajan kintereillä. Ja kyllähän näinä aikoina arvostelijoita riittää, kun jokainen kykenee niin matalalla kynnykselle julkaisemaan sosiaalisessa mediassa ihan mitä tahansa mieleen tulee. 

Vilpittömin motiivein varustettu taide on ainoaa oikeaa taidetta, enkä tule ikinä ymmärtämään kiusaamismielessä tehtyjä taidekokonaisuuksia. Toki on oikeasti pahoja ihmisiä eikä heitä pidä päästää vähällä, mutta taiteen keinoin ei ehkä pidä tehdä kaikista pahoista henkilöistä kuntoutumiskyvyttömiä idiootteja, koska suurella osalla pahantekijöistäkin on sisäinen voima muuttaa käyttäytymistään halutessaan kohti ystävällisyyttä ja kiltteyttä.

Toiveikkuus on se mitä tässä ajassa ihmiset tarvitsevat. Ei enemmistö ihmisistä halua nähdä mitään mielipideavainoja mustamaalauskampanjoista puhumattakaan.

Musiikki on suuri asia elämässä, koska sen avulla voi paitsi käsittää omia tunteitaan, niin musiikin avulla voi myös oppia muiden erilaisten ihmisten tunnekokemuksista. Etenkin tyttöjen ja naisten tunnekokemusten välittäjänä naisten tekemä musiikki on todella erinomainen opettaja pojille ja miehille.

Naiset ovat mielestäni lähes poikkeuksetta tunteellisesti herkempiä ja tätä eivät valitettavasti kaikki osaa ottaa huomioon. Nainen voi olla näennäisesti kovakuorinen, mutta oikeasti nainen murtuessaan murtuukin sitten todella vaikeasti. Olen pahoillani, etten ole osannut huomioida aina näitä asioita, jotka ovat naisille tunteikkaampana sukupuolena arkipäivää.

Näyttäkää tunteenne ja hakekaa surumusiikkia kun surettaa ja itkekää surut pois. Voimaantukaa voimamusiikilla ja toiveikkaalla musiikilla saatte elämään uutta rytmiä. Huomista varten me täällä elämme. Emme saisi takertua liikaa eiliseen, vaikka on hyvä tiedostaa oma henkilöhistoriansa jolloin on helpompi ajatella tulevaisuutta.

lauantai 19. joulukuuta 2015

Miten luovuus voidaan hyödyntää paremmin?

Korkeatasoinen luovuus on kiinni paljon enemmän biologisista ominaisuuksista mitä moni haluaa uskoa. Luovuus on kyky ajatella ennakkoluulottomasti kuten pieni lapsi. Toisaalta ilman pohjatietoja ei synny mitään kovin mullistavaa luovaa tuotosta.

Insinööritieteissä voi jo nuori olla visionääri

Jos kyettäisiin peruskoulun aikana löytämään paremmin luovat poikkeusyksilöt, niin siinä voisi olla Suomen tulevaisuuden toivo ja miksei koko maailman toivo. Tekniikan alalla voi olla todella luova jo varsin nuorella ikää, jos on kyky yhdistellä eri asioita yhdeksi aihekokonaisuudeksi. 

Ylikouluttautumisen vaara

Ylikouluttautuminen takuulla syö luovuutta. Tärkeää olisikin tarjota luoville poikkeusyksilöille laaja pintaraapaisu akateemista tietämystä, jolloin luovan työn taso kohenee etenkin insinööritieteissä. Ei korkeatasoista luovuutta voi opiskella, koska se on aivojen ennakkoluulotonta täysin ennaltaorganisoimatonta käyttäytymistä.

Lopuksi viisastumisesta

Viisastuminen on eri asia kuin huippukognitioilla varustettu luova poikkeusyksilö insinööritieteiden parissa, vaikka viisastuminen on mahdollista myös huippukognitioilla varustetulla insinööritieteiden visionäärille. Pitää vain saada sellainen elämä, joka laittaa miettimään luovilla aivoilla ihmisyyttä, jolloin voidaan puhua myös viisauden korkeimmasta tasosta, jonka sanoma kestää universaalina rakkauden sanomana aina ja iänkaikkisesti. 



Rakkaus on tie, totuus ja elämä.

tiistai 15. joulukuuta 2015

Vanhemmat ovat laiskistuneet

Ongelmat ovat jo nähtävissä vanhemmuutta kohtaan suomalaisten sitoutumiskyvyttömyydessä parisuhteisiin. Suomalaiset asuvat mielummin sinkkuina. Asuntokunnista 42 prosenttia on yhden henkilön talouksia eli 1,1 miljoonaa asuntokuntaa.

Tyypillinen ongelma tämän ajan vanhemmalle on hänen omissa lapsissaan, kun moderni vanhempi keskittyy vain lastenteon hauskuuteen. Lasten kasvatus on ihmiselämän haastavin tehtävä ja tähän moni vanhempi suhtautuu liian kevytmielisesti. Pienen lapsen paikka (alle kaksi vuotta) on aina kotona, eikä lapsia kannata tehdä, jos työpaikka menee omien lasten kasvatustyön edelle.

Lasten kotihoito on aina parempi asia, varsinkin jos vanhemmat ovat riittävän hyvässä kunnossa. Kunnassa pitää olla tarjolla myös laadukasta kerhotoimintaa. Päiväkodissa annetaan vanhemmille lastensuojelun keinoin apua jatkossakin, jos on hankaluuksia suoriutua vanhemmuudesta, koska varhainen puuttuminen näkyviin ongelmiin on tietenkin kaikin puolin järkevämpää kuin turvautua huostaanottoihin.

Lopuksi

Perheiden ongelmat ovat olemassa koska sosiaalinen välittämisen taso on yhteiskunnallisesti vähentynyt. Tuskin monikaan enää voi kutsua edes sukulaisia hoitamaan omia lapsiaan ilman taloudellista korvausta. Perhe ei pärjää parhaalla mahdollisella tavalla, mikäli perhe on sosiaalisesti eristetty ja lisäksi on vaikeuksia saada sosiaalista tukea yhteiskunnalta. Lasten asia on yhteiskunnan tärkein asia. On tärkeää muistaa, että etenkin kaikkien äitien hyvinvoinnin tukeminen on suorasti linkittynyt lasten hyvinvointiin.

sunnuntai 13. joulukuuta 2015

Ilmastotiedettä ei pidä sekoittaa ilmastopolitiikkaan

Aluksi täytyy sanoa, että kustantaja ja Suomen mittapuussa suursijoittaja Niklas Herlin on ilmeisesti linjansa valinnut ilmastonmuutosasiaan jo aikoja sitten, mutta saahan sitä toki uskoa mihin vaan. (Lisäys (15:36): Niklas Herlin ei ole tiettävästi niin ilmastoskeptinen mitä ajattelin.)

Ilmastotiede ei puolestaan ole uskon asia, eikä sitä pidä sellaisenaan antaa poliittisen juupas-eipäs keskustelun kohteeksi, mutta ilmastotiedettä voidaan hyvin käyttää poliittisen päätöksenteon perusteena.

Eikö tätäkään ole kukaan oikeasti ajatellut, että ihmiskunnan aiheuttamat ongelmat ja niiden ratkaisumenetelmät ovat bisnestä!

Ensiksi ihminen tuhoaa elinympäristöään maapallolla. Sitten ihminen tekee bisnestä yrittämällä pelastaa maapalloa!

perjantai 11. joulukuuta 2015

#Media pyrkii vaikuttamaan ihmisiin

Media motivoituu, kun media toimii ihmisiin vaikuttamismielessä ja siksi myös sosiaalinen media on kiinteä osa mediaa. Media pyrkii joko tiedolla tai epätiedolla vaikuttamaan ihmisten käyttäytymiseen.

On olemassa erilaisia mediajulkaisuja, jotka pyrkivät varoittamaan ihmisiä vaaroista, vaikka tässä on ylilyöntien mahdollisuus täysin selvä.

On olemassa erilaisia mediajulkaisuja, jotka jakavat ihmisille erilaisia tapahtumauutisia.

On olemassa erilaisia mediajulkaisuja, joka pyrkivät lisäämään ihmisten välittämistä toisista. Tämä pitäisi olla jatkossa yhä enemmän vastuullisen median tehtävä!

On olemassa journalismia, joka todella pyrkii selvittämään asioiden syy-yhteyksiä ja vastaamaan kysymykseen miksi. Tähän pitäisi vastuullisen median myös yhä enemmän pyrkiä.





Tässä vielä aiemmin tänään julkaisemani kommenttini:

Journalismissa pätee takuulla yhä sääntö, että totuus on epämiellyttävä ja epätotuus on miellyttävää.

Automatisoitu ja laskettu uutissyöte esimerkiksi Facebookissa ei saisi ikinä painottaa vain niitä uutisjulkaisuja, joita henkilö haluaa nähdä. Tämä on tärkeä asia, jos mietitään entistä sivistyneempää maailmaa.

On sanottu: "Luovuuden salaisuus on siinä että miten piilottaa luovuuden lähteen."
Siksi ajattelen, että hyvän ja uskottavan journalistin pitää voida listata melko tarkkaan kaikki reporttaasiin vaikuttaneet tekijät.

Itse näen tulevaisuuden toimittajan yhä enemmän eri mielipiteiden / mielipideilmastojen sovittelijana ja asioihin perehtyjänä. Lisäksi toimittaja jakaa tietoa tapahtumien ja asioiden syy-yhteyksiin paneutumalla.

Odotan itse ainakin, että sosiaalisen median mukana tuoma mediamurros on selvä voitto journalismille ja sananvapaudelle!

http://sirkkaheinonen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/208252-joukkojen-aly-%E2%80%93-media-ja-journalismi-vuonna-2030

torstai 10. joulukuuta 2015

Kuntoutujan tie kirjan nimen idea

Kuntoutujan tie kirjan nimeen on vaikuttanut paljon itämaiset filosofiat, joissa tie metafora eli kielikuva esiintyy useissa eri opeissa.

Esimerkiksi Japanissa kehitetty itsepuolustuslaji judo tarkoittaa pehmeää tietä. Judo pyrkii ensisijaisesti kehon puolustamiseen lähtien ajatuksesta kaatua oikein (ugemi). Judokin (judo taistelija) voima on itse asiassa vastustajan hyökkäysvoiman hyödyntämistä omaan puolustautumiseen ideaaliolosuhteissa, jolloin hyökkääjä saadaan heitettyä maahan.



Kuntoutujan tie tajuan nyt tarkoittavan paremminkin mielen tietä, jolla minun ajatukseni kulkevat käsikirjoituksessa kohti kuntoutumista. Mielen tie on aina uusi tie, mutta jos kyseessä olisi konkreettinen valmis tie, niin eihän se silloin kuvaisi mielen eheytymistä, koska kyse on aina yksilöllisestä tapahtumien kulusta. Kuntoutujan tie ei ole siis valmis tie, vaan se on minun tie.

tiistai 8. joulukuuta 2015

Entä jos Suomi muuttaisi valtiojohdon rakennetta?

Suomi on demokraattinen tasavalta. Suomen ylintä demokraattista päätösvaltaa eli lainsäädäntövaltaa käyttää äänillä valittu eduskunta ja 200 kansanedustajaa. Eduskunnalle lakimuutosesitykset esittelee Suomen hallitus. Pääministeri Juha Sipilän hallituksessa on 12 eri ministeriötä.

Tasavallan presidentistä

Presidentti on Suomessa myös demokraattisesti vaaleilla valittu kansalainen. Presidentti Urho Kekkosella (presidenttinä 1956-1981) oli aikoinaan varsin suuret valtaoikeudet verrattuna tähän aikaan. Muistamme monet kuinka Urho Kekkonen hajoitti hallituksia, jos meno ei Kekkosta miellyttänyt. Olihan presidentti Urho Kekkosen aikakaudella kuusi virkamieshallitusta! 

Presidentti Mauno Koiviston (presidenttinä 1982-1994) aikakaudella presidentin valtaoikeuksia alettiin riisumaan. Presidentti Martti Ahtisaari (presidenttinä 1994-2000) piti valtaoikeuksistaan kiinni vai pitäisikö sanoa, että Ahtisaari piti kiinni kahden lautasen mallista kiinni. Tarja Halosen (presidenttinä 2000-2012) painokkaasta vastuksuksesta huolimatta niitä on riisuttu yhä. Nykyinen tasavallan presidentti Sauli Niinistö (2012-) on myös ottanut täyden ilon irti kaikista mahdollista valtaoikeuksistaan tai siltä se vaikuttaa.

Nykyisen valtiojohdon kritiikki

Valtakeskittymä yksittäisille kansalaisille pitää aina minimoida, koska tällöin yksittäisen päätöksentekijän vastuu ei kasva liian suureksi. Toisaalta on täysin selvä asia, että mitä suuremmalla joukolle pienryhmän ulkopuolelle päätöksenteko yhteiskunnan johdossa leviää, sitä hitaammaksi ja monimutkaisemmaksi kaikenlainen päätöksenteko käy. Tämä nykyinen päätöksentekoketju ei palvele kansalaisia parhaan mahdollisen hyödyn mukaisesti.

Esitys valtiojohdon uudistamiseksi

Ylintä päätösvaltaa käyttäisi Suomessa edelleen vaaleilla valittu eduskunta. Ministeriöitäkin voisi olla nykyinen määrä eli 12 eri yhteiskunnan sektoreilla.

Ylin esittelyvalta eduskunnalle ja strateginen johto olisi kuitenkin kuuden tai yhdeksän kansalaisen muodostama kiinteä ryhmä, joka olisi 2/3 poliitikkoja ja 1/3 valtion työntekijöitä. Ryhmän puheenjohtaja olisi pääministeri ja kaikille valtion johtoryhmän jäsenillä olisi käytössä yksi ääni. 

Edellytykset kansalaisen pääsemiselle johtoryhmään pitää olla nuhteeton tausta, jossa ei saa olla rikostuomioita viimeisen 15 vuoden ajalta. Valtion johtoryhmän jäsenyys edellyttää laajaa kansantaloudellista ja kansalaisten eri elämäntilanteiden ymmärrystä ja jatkuvaa 24/7/365 kiinnostusta Suomen asioita kohtaan. Yhteiskunnan johtoryhmälle asiantuntijapua ja esittelyvalmistelut laatii tietenkin kunkin hallinnonalan ministeriö.

Presidentin rooli uudessa valtiojohdossa

Presidentin tehtävä olisi toimia yhteiskunnallisena sillanrakentajana eri yhteiskunnallisten päätöksentekijöiden välillä. Presidentti olisi Suomen moraalinen keulakuva ja hänen etiikkaansa kestää kovan luokan kritiikin, koska presidentti osaa luonnollisesti toimia korkean moraalin tavan mukaan, jolloin tärkeää ei ole että moraalinen teko huomataan muiden taholta!

Lopuksi


Tärkeää olisi muistaa, että tervehenkisen politiikan rooli on aina luoda mahdollisimman hyvät puitteet yhteiskunnalliselle ilmapiirille ja kansalaisten hyvinvoinnille osana globalisoituvaa maailmaa ja voimassa olevaa markkinataloutta. Demokraattisen päätöksenteko pitää aina olla kansalaisia koskevana asiana mahdollisimman avointa ja läpinäkyvää! Kaikki päätöksentekoon vaikuttaneet syyt ja aineisto on voitava yksilöidä mahdollisimman hyvin tai ainakin pyrkiä siihen valtiojohdon taholta! 

Parhain terveisin Kimmo Hoikkala, OULU


Kirjoitukseni lähteet:

http://www.mtv.fi/uutiset/kotimaa/artikkeli/sipila-ministerioita-jatkossakin-12-ministerien-maara-auki/5123420

https://fi.wikipedia.org/wiki/Virkamieshallitus

http://www.hs.fi/paakirjoitukset/a1446182616460

http://yle.fi/uutiset/ahtisaari_taisteli_lautasestaan_-_niinisto_esti_presidentin_valtaoikeuksien_taydellisen_kaventamisen/6848496

https://fi.wikipedia.org/wiki/Suomen_tasavallan_presidentti

sunnuntai 6. joulukuuta 2015

Sairasta ajattelua EK:n suunnalta!

On aivan järjetöntä ajatella, että enemmistö suomalaisia perheellisiä kansalaisia olisi ammatiltaan työnvieroksujia!

Elinkeinoelämän keskusliiton (EK:n) ajattelussa on aivan selvä olettamavirhe, että kaikki suomalaiset tekevät mitä vain ennemmin ettei tarvitse töitä tehdä. Näinkö paljon EK:n johto luottaa suomalaiseen työikäiseen väestöön? Tämä on todella törkeää!

(Lähde: Työllistymisen pitäisi kannattaa aina, Ikäheimo sanoi.)

Oletteko ajatelleet, että työpalkallakin kuuluisi tulla toimeen??? Minimipalkkalaki on sovittava ja se pitäisi olla 10 euroa tunnilta, vaikka Warren Buffet on ehdottanut Yhdysvaltoihin 15 dollarin minimituntipalkkaa.



Hieman tilastotietoja

Oletteko huomanneet, että sataa suomalaista työntekijää kohden on 137 muuta kansalaista. 
(Lähde: Tilastokeskus http://www.findikaattori.fi/fi/32)

Oletteko huomanneet, että työttömiä oli lokakuussa 234000 ja työttömyysprosentti oli 8,7 prosenttia.
(Lähde Tilastokeskus http://www.findikaattori.fi/fi/34)

Työkyvyttömyyseläkeläisiä asui Suomessa vuonna 2013 228000 kansalaista laskevasta työkyvyttömyyseläkeläisten määrän trendistä huolimatta.
(Lähde: Suomessa asuvien työkyvyttömyyseläkeläisten määrä (228 000) on vähentynyt lähes yhdeksällä tuhannella henkilöllä edellisvuodesta 2013.)



Olen sitä mieltä, että kansalaisten tyytyväisyyden astetta ja motivaatiota lisätään parhaiten takaamalla kaikille kansalaisille riittävän hyvät elinolosuhteet eli lämmin asunto ja 10 euroa päivä ruokarahaa! Olen tarveharkintaisen kansalaispalkan puolesta ja kansalaisia kyttäävän byrokratian vähentämistä kannattava.

perjantai 4. joulukuuta 2015

Koulutus ja yhteiskunnallisen viran tarpeellisuus?

Ei koulutusta pidä olla kouluttautumisen vuoksi, vaan koulutuksella pitää olla korkeammat tavoitteet.

Yhteiskunnallisen viranhaltijan pitää kyetä kitetyttämään oma merkityksensä yhteiskunnan kokonaishyvinvoinnin kannalta erittäin selvästi kolmella lauseella tai muuten virka on turha.

keskiviikko 2. joulukuuta 2015

Yhteiskuntasopimus tehtävä aidoksi

Ei yhteiskuntasopimus voi olla aito, jos se ei huomioi kansalaisia vauvoista mummoihin.

Ei yhteiskuntasopimus voi olla aito, jos se sallii edelleen huonosti palkattujen tai työelämän ulkopuolella olevien nöyrien naisten törkeän hyväksikäytön.

Ei yhteiskuntasopimus voi olla aito, jos se ei pyri takaamaan kaikille lapsille riittävän hyviä kasvuolosuhteita.

Ei yhteiskuntasopimus voi olla aito, jos se sallii työelämässä hyväpalkkaisten kansalaisten sikatulot, kun tietty osa työssäkäyvistä joutuu hakemaan lisätuloa toimeentuloluukulta.

Ei yhteiskuntasopimus voi olla aito, jos se ei pyri minimoimaan kaikenlaista byrokratiaa ja tekemään yhteiskunnasta kaikin puolin sulavamman ja dynaamisemman.

Ei yhteiskuntasopimus voi olla aito, jos se ei pyri lisäämään kansalaisten keskenäistä välittämisen tasoa ja ymmärrystä. Yhteisöllisyys oli vielä muutama vuosi sitten suosittu sana, mutta enää sitä ei kuule edes poliitikkojen puheissa kovin usein.

Ei yhteiskuntasopimus voi olla aito ja hyvä, jos ei pyritä selvittämään mitenkään päätöksenteon seurauksia etukäteen.

Onnea kohta 98-vuotias henkisesti kuollut Suomi!

Kun poika rakastuu tyttöön

❤ Tyttöön aidosti rakastuessa poika tuntee ilmeisesti useimmiten nuortuvansa, mikäli poika on vanhempi kuin 7 vuotta vanha. 

Mitä muuta tapahtuu pojan ajatuksissa, kun poika saa henkisen yhteyden tai tapaa maailman ihanimman tytön ja rakastuu.

1. Tyttö on aina mielessä herätessä, nukahtaessa ja unissa.

2. Teet tytön eteen kaiken rakkaudella.

3. Ajattelet myös muiden ihmisten elämää ja hyvinvointia niin sanotusti vaaleanpunaisten lasien takaa.

4. Pahimmillaan voit menettää järkesi täysin tunteitesi vietäväksi.

5. Haluat tehdä tyttöön vaikutuksen hyvillä teoillasi, joita sopivasti korostat.

6. Haaveilet kaikista kivoista ja ihanista asioista, joita tytön kanssa voisi tehdä.

7. Olet tyttöä kohtaan täysin rehellinen, että saat tyttöön mahdollisimman luottamuksellisen suhteen alun.

8. Mielesi tekee hemmotella tyttöä.

9. Kuuntelet tytön ääntä kaikista mieluiten.

10. Yrität selvittää tytön kiinnostuksen kohteita ja hänen persoonaa kauniin ulkokuoren alta.


PS. Elämän tärkein asia on rakastuminen. Lasten kasvatuksessa kykyä rakastua voidaan joko vahvistaa hyvällä tai heikentää huonolla kasvuympäristöllä. ❤

tiistai 1. joulukuuta 2015

Yhteisöllisyys modernissa yhteiskunnassa

Sosiaalinen media on väline, jonka avulla voidaan etenkin yhteisöllisyyskokemusta lisätä.
Yhteisöllisyys sosiaalisessa mediassa.
Yhteisöllisyyden kokeminen voi tapahtua sosiaalisen median välityksellä kahdella tavalla:

1. Aitoon vuorovaikutukseen perustuvana.
2. Piilovuorovaikutukseen perustuvaa, jolloin henkilöt lukevat toistensa julkaisuja ristiin esimerkiksi Facebookissa tai blogeissa sen paremmin tuntematta toisiaan.

Yhteisöllisyys ei voi toteutua mitenkään kasvotusten keskusteluissa, koska ihmisten määrä yhteiskunnissa on niin suuri. Kuitenkin yleisötilaisuuksilla voi tunnettu henkilö voi vahvistaa yhteisöllisuuskokemista yleisöönsä nähden. 

Ideaalisessa yhteisöllisyyskokemuksessa kansalaisella on lonkeroita jokaiseen yhteiskunnan pääryhmään, joka muodostuu siis tietynlaisessa asemassa olevista kansalaisista. Sosiaalisen median päätarkoitus pitäisi toimia vahvistavana elementtinä yhteisöllisyyskokemiseen ja saattaa ihmisiä kohtaamaan toisiaan kasvotusten! 


Tilannekatsaus

Olen erittäin pettynyt, jos minulle joku yrittää opettaa anteeksiantoa. Ei ole edelleenkään olemassa maailmassa montaa ihmistä, joille annan kaiken anteeksi ja pyydän vielä itse anteeksi.

En oikein voi syyttää ketään, koska kaikki vaienneet tahot sekä Suomessa että maailmalla ovat yhtä onnettomia.

Kasvihuoneilmiön todistaminen?

Ilmakehän riittävä tunteminen on keskeinen asia kasvihuoneilmiön mallinnuksessa.

Miten hiilidioksidipitoisuus molekyylitasolla verhoaa lämmön ulossäteilyä ilmakehässä? Pitäisi selvittää matemaattinen malli tähän. Ilmakehän täsmällinen matemaattinen malli ja siinä lämmön ulossäteilyn matemaattinen malli ilmakehästä avaruuteen on ihan keskeistä. Auringon säteily lämmittää maapalloa, mutta miten paljon lämpöä haihtuu avaruuteen takaisin? Maapallon lämpösäteily on varmasti tärkeä asia, jos halutaan osoittaa ilmakehän hiilidioksipitoisuuden vaikutus keskeisenä seikkana kasvihuoneilmiössä.

Voisi ajatella että ilmastontutkimus ei voi elää enää jäätikkökairauksien varassa, vaan ilmakehän täsmällinen tutkiminen on matemaattisin simulaatioineen pääasia!

maanantai 30. marraskuuta 2015

Suomalainen työelämä ja kansantalous nyt!

Onko työelämä olemassa sitä varten, että se luo yhteiskuntaan keinotekoisen sosiaalisen hierarkian, joka ei kestä rehellistä tarkastelua. 

Jos työelämän hierarkia ei ole totta, niin työttömänä tai pienellä palkalla ei pitäisi olla yhteiskunnassa sellaisia henkilöitä, jotka ajattelevat toisten kansalaisten parasta ja heillä on myös riittävästi osaamista, vaikka kopiokoneen läpi vedettyjä ammattipapereita ei olisikaan repussa. Lisäksi työelämässä ei pitäisi olla sellaisia kansalaisia, joita ei toisten kansalaisten palvelu kiinnosta.

Suomalaisen työelämän on kokonaisuudessaan aika järkevöityä ja asettaa selvät prioriteetit tulevaisuutta ajatellen. Vihreät ovat tämän tienneet jo kauan aikaa, että Suomen työelämän tulevaisuus ei todellaan ole suuria tuotantomääriä ja kappaletavaravientiä varten. Jos valtio ja sen kansalaiset eivät pyri harmoniseen vuorovaikutukseen luonnon kanssa, valtion merkitys globaalissa maailmassa pienenee.

sunnuntai 29. marraskuuta 2015

Toimittajan työ vaatii paljon osaamista

Millainen on hyvä toimittaja?

Toimittajat ja juontajat saavat menettää työnsä, jos toimittajat eivät onnistu lisäämään raakauutisen tai sosiaalisen median raakasisällön arvoa.

Toimittajan työssä pitää kyetä kiteyttämään laajasta lähdemateriaalista asiapitoinen kokonaisuus, jos kyseessä on asiaohjelma. Lähdemateriaalina etenkin sosiaalisen median mielipiteiden ja väitteiden viidakko kysyy todella paljon osaamista toimittajalta.

Toimittajan pitää myös kyetä muodostamaan itsenäisiä kritiikkiä sietäviä mielipiteitä kolumneihin.

Sellainen olisi hyvä toimittaja!

lauantai 28. marraskuuta 2015

Kritiikki ja luomisvoiman säilyminen

Tieteellinen kritiikki ja hankkeiden / ideoiden kritisoinnista

Kovimman kritiikin sietää ainoastaan parhaat ideat ja tutkimustyö. Tieteellisen tutkimuksen ja väittämien perusta pitää olla aina ehdoton ja kova kritiikki. Emme voi puhua yliopistojen huippututkimuksesta, jos yliopistoissa väistetään aiheellinen kritiikki näiden tutkimushankkeita ja organisaatioita vastaan.

Kulttuurikritiikkiä

Kulttuurikritikki pitää puolestaan pohjautua universaaliin rakkauskäsitykseen, joka tarkoittaa kaikenlaisen elämän kunnioittamista ja rakkaudellisen ajattoman sanoman mukaista ajattelumallia. Vain rakkaudellinen sanoma on rakkaudellisessa ympäristössä ajatonta.

Kulttuurin merkityksestä yhteiskunnassa

Ei pidä ikinä sekoittaa puhdasta business-ajattelua ja kulttuuria keskenään, koska taloudellisesti laskelmoidun kulttuuriteon tekijöiden vapaus on täysin kahlittu markkinatalouden palvelukseen. Kontrolloi mediaa ja kulttuurituotantoa yhteiskunnassa ja kontrolloit koko yhteiskunnassa vaikuttavaa asenne- ja mielipideilmastoa!

Kulttuurin markkinoinnista

En jaksa uskoa että puhtaasti markkinahenkinen ja siten usein humaania kulttuuria vastaan olevat kulttuurituotannot voivat saada yhteiskunnassa juuri mitään painoarvoa ilman hyvin merkittävää median markkinointikoneistoa. Median markkinointikoneisto ylistää tällaisia kulttuuritekoja täysin katteettomasti ja epärehellisesti. Esimerkiksi eihän parin soinnun säestys musiikissa ja sanojen rääkyminen siihen päälle ole mitään hienoa kulttuurityötä.

Merkittävien artistien ja taiteilijoiden elämästä

Taiteilijan ainoa keino säilyttää uusiutumisvoima kulttuurinteossa on säilyttää oma taiteellinen persoonallisuutensa, joka tarkoittaa lähinnä taiteilijan sisäisen lapsen pitämistä luomisvoiman lähteenä ja muuten tavanomaista elämää suurista rikkauksista huolimatta. Liialla rahalla voidaan pilata monen kyvykkään taiteilijan elämä, jos raha alkaa hallita taiteilijan ajatuksia liikaa.

perjantai 27. marraskuuta 2015

Moraali länsimaissa

Aikamme ongelma on mielestäni se ettei hyviä tekoja tehdä useinkaan aidosti, vaan näillä teoilla haetaan itselle hyötyä, jolloin puhutaan esimerkiksi ostetusta moraalista. Uskon että jokainen ajatteleva ihminen tajuaa oman käyttäytymisensä tarkoitusperät.

Joskus ihminen haluaa tuottaa muille lähinnä oman ihanne-minänsä tai sen kaltaisen ihmisen vastaisille ihmisille tai ihmisryhmille haittaa. Tähän käyttäytymismalliin pitäisi yhteiskunnassa puuttua heti ja antaa näille haitantekijöille riittävästi perusteltu palaute, jotta käyttäytymismuutos on mahdollista jo varhaisessa vaiheessa ongelma-ajattelun alkukohdassa.

Kansalaisten vihapuheet kertovat laajana ilmiönä mielestäni yhteiskunnallisesta mielenterveyden järkkymisen tasosta, ja tämä ilmiö on olemassa uskoakseni useimmissa länsimaissa. Monillakaan ihmisillä ei ole aitoa perustaa elämässään länsimaissa ainakaan. Ihmiset hakevat elämälle perustaa aivan liian usein materialistisista arvoista ja asioista.

Puolestaan oikeasti humaani ihminen perustaa elämänsä henkisille arvoille. Henkisesti valveutunut ihminen käsittää omien tunteidensa hyväksymisen tärkeyden osana ihmisyyttä. Lisäksi ihminen käsittää tunteiden ohjaavan toimintaa ja ihmisen oma toiminta puolestaan aiheuttaa ympäristön ihmisissä tunteita.

Lopuksi

Korkealla moraalilla varustettu ihminen toimii oikein, vaikka kukaan ei ole katsomassa. Anteeksiantokin voi jo olla mielessä prosessoituna, mutta ympäristön jatkuva paine ei anna tälle ajatukselle vahvaa luottamusta ja toivoa. Ei kukaan ihminen lopulta voi pärjätä täysin yksin. Ihmiset nousevat sosiaalisessa hierarkiassa vain muiden nostamina.

keskiviikko 25. marraskuuta 2015

Akateemisuus ja sen hyötyarvo?

Akateemisuuden hyöty olisi helposti pienellä testillä mitattavissa.

Yliopisto-opiskeluiden alussa tasokoe, jossa selvitetään opiskelijan perustiedot valitsemansa koulutusohjelman keskeisimmistä opeista.

Sama koe toistetaan koulutusohjelmasta valmistumisen jälkeen hiukan kysymyksiä varioimalla eli keskimäärin kuuden vuoden koulutuksen jälkeen.

Sama koe toistetaan koulutusta vastaavassa työtehtävässä toimimisen jälkeen, kun työhistoriaa on kyseisessä työtehtävässä vähintään kolme vuotta.

Vain totuus tekee ihmisen vapaaksi

Ihmiset piiloutuvat tässä ajassa erilaisten roolien taakse. Piiloutuminen on täysin ymmärrettävää, koska ympäristön sosiaalinen paine tekee ihmisistä näyttelijöitä. 

Kuitenkaan ihminen ei voi tuntea itseään vapaaksi, ellei ihminen voi olla missään tilanteissa rehellisesti oma itsensä. Todellisuuspakoa tarjotaan etenkin mediassa ja sosiaalisen median käytössäkin paetaan omaa rehellistä arviota elämäntilasta.

Ihmisellä on seesteinen mielentila, jos ihminen saa positiivisten ja negatiivisten tunteiden vuorovaikutuksen rakkaudelliseen tasapainoon, jolloin ihminen ymmärtää kaikenlaisten tunteiden merkityksen osana ihmisyyttä ja omaa minuuttaan. Ihmismieli ei voi olla myöskään tasapainossa, ellei järki ja tunteet ole tietyissä raja-arvoissa joko täysin tai liki tasapainossa.

Ei ole helppoa olla oma rehellinen itsensä, jos sosiaalisen ympäristön paine on tätä pyrkimystä vastaan.

sunnuntai 22. marraskuuta 2015

Tapahtumien toteaminen ei ole juoruamista

Tapahtumien toteaminen on aivan eri asia kuin juoru.

Juorussa aina todellisuus jää taka-alalle, jolloin oma tunnetila hallitsee viestinnän sisältöä. Juorun tietää olevan juoru viimeistään silloin, kun tarinaa kertoo kiihkossaan oletettavasti epäluotettava henkilö, joka ei ole ollut edes läsnä tapahtumapaikalla.

Ikäviäkin asioita tapahtuu ja niistä ei pidä ikinä vaieta, koska väärin käyttäytyvä ihminen ei voi mitenkään korjata käyttäytymistään ilman suoraa palautetta. Rohkeampaa on tuoda epäkohdat julki, mutta jos ne tuo julki ilman vastineoikeutta riitatilanteen toiselle osapuolelle toimii mielestäni väärin.

Onhan sanottu seuraavasti: "Juoru pysähtyy mieheen, joka on riittävän viisas."

Nimimerkki ei rikosoikeudellisia tuomioita saati syytteitä

lauantai 21. marraskuuta 2015

Juoruilijoita on lähinnä kahdenlaisia

On kahdenlaista juoruilua. Juorulla tarkoitan negatiivisesti väritettyä tapahtumaa tai aivan perätöntä väittämää.

1. Juorulla oikein haetaan sellaista tunnetilaa, että saadaan henkilöt mukaan haittamaan ja vihaamaan juorun kohdetta. Tällöin juoru saadaan mahdollisesti jatkamaan kulkuaan voimakkaimmillaan.

Esimerkki: "Kuulitko että Timpe sekoili teinihuoran kanssa? Timpe oli kuulemma yrittänyt vielä tappaa sen huoran."

2. Juorulla haetaan osittain myötätuntoista suhtautumista, vaikka juorupuheessa ei olisi ollenkaan mitään todistettavasti oikeaa.

Esimerkki: "Kuulitko että Veke sai potkut laiskuuden takia? Veke on kyllä laiska, mutta kai hän jossain voisi vielä pärjätä.

Vuodenaikojen Tampere (kirjoitettu 31.7.2010)

Vuodenaikojen Tampere
31.07.2010 - 18:22 / Kategoriat: Kulttuuri, Yleinen

Joitakin ihmisiä tuntevana sanoisin, että talvella pääsääntöisesti
odotetaan uutta kesää. Tosin otokseni on melko pieni, mutta tätä seikkaa
puoltaa myös Suomen kansan historia. Kansankuntamme historiassa on
käsittääkseni aina teolliseen vallankumoukseen asti tehty kesällä talven
varalle töitä.

Toisaalta selvä asia on myös se, että Suomi kuuluu näillä leveyspiireillä
neljän selkeästi erottuvan vuodenajan alueeseen. Vuodenajat ovat
mielestäni selvä rikkaus, jota voisi Suomen turistielinkeinon puolella
markkinoida maailmalla entistä enemmän.

Voisi ajatella sellaista matkamainosta, että koe ainoa näyttävä
kaupunkimme eli Tampere neljä kertaa vuodessa, varsinkin jos
keskustaan Takon tehtaan tilalle rakennettaisiin komee talvipuutarha!
Neljä reissua Tampereelle eri vuodenaikoina antaa selvän kuvan
kaupungista, jonka valo ei sammu koskaan!

perjantai 20. marraskuuta 2015

Itsemurhaterrorismista

Perusolettama länsimaissa on, että terroristijoukon isähahmojen vääristelemän Islamin opin perusteella ihminen manipuloidaan tappamaan itsetuhoon asti terroristijoukon tavoitteiden mukaan myös viattomia siviilejä.

Uskonnollisella manipulaatiolla voidaan toki lisätä terroristin uhrautuvaa mielenlaatua, vaikka taustalla voi olla jo pohjimmiltaan vaurioitunut mielentila. Uskonnollinen manipulaatio luo toivon kuoleman jälkeisestä paremmasta elämästä. Terroristien isähahmot voivat vielä lisätä terroristin motivaatiota tappamiseen lupauksin paremmasta kuolemanjälkeisestä elämästä, mikäli terroristi-isku menee täysin suunnitelmien mukaan.

Unohdamme tässä ajassa mielestäni liian helposti, että ei ole kuin reilut 70 vuotta aikaa, jolloin Euroopassa vallitsi täysi pimeys, jolloin lähes kokonainen yhteiskunta Saksassa oli saattamassa juutalaisia ja muuten poikkeavia kansalaisia kaasukammioon. On tärkeää tajuta, että on taisteltava kaikin keinoin liian painottuneita ja haitallisia poliittisia aatesuuntia vastaan asettaen nämä ehdottoman ja kovan kritiikin alle.

Meidän pitäisi tajuta, että vapaus on suuri arvo yhteiskunnassa, jonka perusteella myös tehokkaimmin estämme liian painottuneita kansalaisten ajatuksia, jotka voivat kääntyä tietynlaisia kansalaisia vastaan. Vapaassa yhteiskunnassa meidän ei tarvitse pelätä ajatustemme julkituloa, vaan voimme olla kukin yksilöllisiä ihmisiä ja pitää ajattelustamme kiinni siihen asti, kunnes joku osoittaa meidän olevan ehdottoman väärässä.

On ikävä tilanne, että ihmiset hakevat lohduttomissa olosuhteissa turvaa pimeyden ja epähumaanien oppien opettajista. Nähdäkseni kaiken terrorismin takana on kosto ja viha ajatukset. Halutaan kostaa oma kurjalta tuntunut elämä muille vihan vallassa. Tästä ajattelusta voinee kasvaa ulos, mutta se vaatii todella pitkää ja sitovaa psykiatrista hoitoa. Vankilaolosuhteissa terroristit saattavat jopa saada lisää pontta kostolle.

Pidetään pimeys kurissa välittämällä ympäristömme ihmisistä kaikkialla maailmassa. Muistetaan antaa valolle mahdollisuus luoda ote myös heihin, jotka vaeltavat pimeydessä!

torstai 19. marraskuuta 2015

Kriittisessä arviossa robotiikka

Jo vuosikymmeniä teollisuus on pyrkinyt automatisoimaan töitä, jotka ovat yksinkertaisia työtehtäviä tai jopa monimutkaisia prosesseja kuten paperin tekeminen. Automatisoinnin tuomat hyödyt näkyvät suoraan tuotantomäärässä ja samalla työntekijöiden tehtävät työpaikalla muuttuvat koneen huolto- ja tarkkailutehtäviksi.

Robotisaation yksi merkittävä uhkakuva tulevaisuudessa on siinä, että ihminen pyrkii tuottamaan myös sosiaali- ja terveyspalveluita robotiikan avulla liian teknisesti. Ihmisen kohtaamisen merkitys on kaikessa työssä, jossa autetaan ihmisiä hyvin merkittävä, koska ihminen on tunteellinen ja henkinen kokonaisuus, jossa auttavan ihmisen kohtaamisen merkitys on monille avuntarvitsijoille verrattain suuri. (Lue lumevaikutuksesta eli plasebosta: http://kimmofree.blogspot.fi/2011/09/lumevaikutus-lue-plasebo.html)

Ihmisen pitää ajatella asioita, joissa ihminen on parempi kuin robotti! 

Ihminen ei voi kilpailla robotin kanssa voimassa, laskentatehossa, tehokkuudessa tai virheettömyydessä. Ihminen voi puolestaan kilpailla robotin kanssa luovuudessa, kekseliäisyydessä ja oppimisessa, koska kaikki robotin toiminta ennen tekoälyn syntymistä on puhtaasti sidoksissa ihmisen ohjelmointikykyyn. Robotti ei voi kilpailla ihmisen kanssa ainakaan vielä rakkaudessa, välittämisessä ja henkisen yhteyden tuntemisessa ihmiseen.

Robotiikkaa arvioitaessa sen kokonaisvaikutus pitää arvioida tarkkaan yhteiskunnassa, jolloin arviossa on syytä kiinnittää huomio kokonaiskustannuksiin ja ihmisen vieraantumiseen luonnollisesta elämästä, johon kuuluu sekä henkinen että fyysinen taso ja erityinen tarve tuntea itsensä hyödylliseksi osaksi yhteiskuntaa! 

tiistai 17. marraskuuta 2015

Internetin valvonta, tervetuloa Suomeen!

Pahuus ei kestä ollenkaan päivänvaloa suunnitelma-asteella. Pahoilla teoilla niiden toteutuessa pidetään puolestaan pelkotiloja yllä. Siksi en ymmärrä mielipiteiden esittäjiä, joiden mukaan internettiä ei saisi valvoa enempää.

Suomalaiset antavat koko ajan mielettömästi tietoja amerikkalaisille sosiaalisen median palventuottajayrityksille. Tässä en näe vaaraa yksittäisen kansalaisen kannalta, koska sosiaalisen median yritykset haluavat vaalia hyvää yritysimagoaan. Yrityksen imago voisi alkaa heikentyä radikaalista, mikäli käyttäjäinformaatiosta tulisi joidenkin henkilöiden osalta täysin julkista.

Suurin vaara sosiaalisen median käytössä on haitalliset kaverit, joita on pitänyt luotettavina, koska tällöin he levittävät henkilöstä kaikenlaisia juttuja, huhuja ja puhdasta disinformaatiota. Toimittajienkin pitäisi toimia kahden lähteen varassa ennemminkin kuin uskoa ketään yksittäistä henkilöä sokeasti jossain asiassa, ellei tuomioistuin tai vastaava taho ole antanut asiasta tuomiota tai lausuntoa. Outoa sosiaalisen median käyttäytyminen on varsinkin niin sanotusti piilossa olevissa viharyhmissä, joissa henkilöistä ruoditaan puhtaasti spekulatiivisia asioita.

Siispä internetin ja sosiaalisen median valvonnassa ei ole kunnon kansalaisen kohdalla mitään pelättävää, kun samalla muistamme vaalia hyvää ja avointa demokratian tasoa, johon päästään vain hyvällä lasten kasvatuksella ja korkeatasoisella perusopetuksella.

Itkijät ja marisijat internetin valvontaa vastaan ovat usein lähellä niitä henkilöitä, joilla on erittäin vilpillinen menneisyys halusivatpa nämä marisijat sitä tai eivät.

maanantai 16. marraskuuta 2015

Älä kuole pimeyden voimien puolesta!

Viitteet ISIS organisaation pimeydestä ovat aivan selvät. Terroristijoukko onnistuu tehtävässään, mikäli se lisää pelkotiloja kansalaisten parissa niin sanotuissa turvallisissa yhteiskunnissa.

Terroristijärjestön rakenne lienee usein vahvasti hierarkinen. Siksi terroristijärjestön johtohenkilöiden tuntema mielihyvä sairaista vihateoista ja johtajien vallan vahvistaminen globaalissa toimintaympäristössä on terroristiorganisaation keskeinen tavoite. Nuorten turhautuneiden miesten ja hirmuoppiin kääntyneiden pitäisi huomata, että itsemurhaterrorismi ei ole tehokkain tapa vaikuttaa asioihin, varsinkin jos uhraa oman henkensä pimeyden voimien puolesta.

Terroristisen ideologian tarkoitus ei ole yhteinen hyvä, vaan keulahahmojen maksimaalinen tyytyväisyyden aste. Herätkää tähän!

perjantai 13. marraskuuta 2015

Oikeamielinen avioliitto perustuu aina rakkauteen

❤ Puhutaan niin sanotuista järkiliitoista, mutta minun mielestäni ihmisen ei pidä mennä ilman rakkautta ollenkaan naimisiin. Järkiliitossa on erittäin suuri vaara joutua vahvemman osapuolen alistamaksi. Rakkaus tuo yksinään laajan ymmärryksen tason parisuhteeseen. Ja siihen kun lisätään vielä ehdoton rehellisyys johon luottamus perustuu, niin silloin pariskunta todella taistelee yhteisen hyvän puolesta. Onnea kaikille rakkauden tiellä ja onnea myös sitä etsiville! ❤

Lopettakaa kiusaaminen!

Salaisuuksista suurimmat liittyvät selvästi rikolliseen toimintaan ja selvään haitantekoon ja toisen ihmisen tai ihmisten kiusaamiseen. Kilttien ihmisten on herättävä ja huudettava, että tämä ei voi jatkua näin. 

Pahuudelle on laitettava rajat heti eikä odottaa vuosikausia, jonka jälkeen tapahtuu itsemurhia ja lievempää itsensä vahingoittamista ja psyykkistä sairastumista, josta taas usein seuraa fyysisetkin vaivat. Lopettakaa jo se kiusan- ja haitanteko.

keskiviikko 11. marraskuuta 2015

Voit ajatella myös eri lailla

"Moi! Tässä vähän ajateltavaa. Voit ajatella, että parhaat vuotesi ovat jo henkilöhistoriaasi. Tai voit ajatella että parhaat vuotesi ovat tulevaisuuttasi, joille alat luoda pohjaa tästä päivästä alkaen. Se on ihan valintakysymys. Toivoa ei kannata menettää. Parempia vuosia voi itse kullakin vielä tulla.

Ei ole rajoja siinä milloin mielihyvä saavuttaa maksimiarvonsa. Tai tietysti jotkut elämänkokemukset voivat olla aika lähellä sitä. Se että jääkö mielihyvämaksimi ikuisesti saavuttama lienee vähän filosofinen kysymys, moikka moi Oulusta."

Videopuheena vielä sama: Vähän ajateltavaa.

Toivo, mihin se perustuu?

Toiveikas ihminen odottaa suotuisampien asioiden tapahtumista elämässä. Toiveikkuus edellyttää rauhallista ja turvallista yhteiskuntaa, jossa voimme luottaa sen toimivuuteen.

Lisäksi yhteiskunnan jossa elämme pitää olla sovussa ympäristön, luonnon, naapurivaltioiden ja koko globaalin markkinatalouden kanssa. Tämä ei tarkoita sitä, etteikö asiat voisi olla globaalilla tasolla paremmin. Ainoa järkikeino vaikuttaa globaalin tason ongelmiin on ainoastaan diplomatia valtiojohdon toimesta maailman johtaviin päätöksentekijöihin ja vaikuttaminen heidän ajatteluun.

Toiveikasta loppusyksyä ja hauskaa pikkujouluaikaa! :)

t. Kimmo Oulusta

tiistai 10. marraskuuta 2015

Henkilöarvioinnissa huomioitavaa

Ennen kuin arvioimme ketään ihmistä pitää ottaa huomioon henkilön kohtaama kasvuolosuhde lapsuudessa ja nuoruudessa. Joskus on syytä huomioida myös henkilön vanhempien kasvuolosuhde. 

lauantai 31. lokakuuta 2015

Anteeksi nettikäyttäytymiseni vuoksi

Anteeksi pyydän kaikilta käyttäytymisestäni aiheesta loukkaantuneilta. En selitä tätä sen enempää.

torstai 29. lokakuuta 2015

Aggressio musiikki

Kyllähän aggressiivinen musiikki voi olla välittävässä hengessä laadittua. Se on varmaan siinä se raja, jos aggressio saa ihmisiä liikkeelle ennemmin kuin kääntymään toisia ihmisiä vastaan.

https://www.facebook.com/kimmo.hoikkala/videos/978499138863114/?pnref=story

Musiikki vaikuttaa kansalaisiin

Moi laulajat ja lauluntekijät!

Muistakaa myös te vaalia mielenterveyttänne. Lauluillanne on suuri merkitys yhteiskunnalliseen ilmapiiriin, koska laulut aiheuttavat lähes kaikissa ihmisissä vahvoja tunnereaktioita. Jos laulut on laadittu viha aggressiossa tai muuten negatiivisin mielialoin, niin veikkaan, että sen kuulee laulusta melkein läpi. Mutta jos laulu on laadittu rakkaudellisessa ja harmonisessa mielentilassa ja se vielä tulkitaan siten niin se on perfect, that's it. Hyvää jatkoa tai hyvää tätä päivää. kyllä tässä palataan vielä asiaan.


Videolla sama puhe:
https://www.facebook.com/kimmo.hoikkala/videos/978499138863114/?pnref=story

lauantai 24. lokakuuta 2015

Julkaisuperiaatteistani

Hei!

Laitan paskaa väliin, että voin korostaa hienoja omia kirjoituksiani linkkejä jakaessani.

https://www.facebook.com/kimmo.hoikkala/videos/976401959072832/?pnref=story

Tunnusta rakkautesi - et menetä mitään rakastamalla

Tiedätkö etenkin koululainen tai nuori tai aikuinen, että voit kertoa mielitietyllesi tunteesi. Sen jälkeen tapahtuu todennäköisesti seuraavaa:

1. Hänelläkin on jonkinalaisia tunteita sinua kohtaan.

2. Hänellä ei ole rakkaudellisia tunteita sinua kohtaan ja hän sen sinulle ilmoittaa.

3. Hänellä on erittäin vahva tunne sinua kohtaan!

Toki voi tapahtua jotain ilkeämpääkin, mutta epäilen, että lähes jokainen ihminen on imarreltu, jos joku on häneen lääpällään rakkaudesta.

Tunteiden peittely on psyykkisesti erittäin kuluttavaa ja se saattaa altistaa sinut vaikeille mielenterveysongelmille.

Jos häpeämme tunteitamme, olemme ihmisyydessä vajaita. Rakastuminen on yleensä niin harvinainen ilmiö elämässä, että tee se harkintasi jälkeen täysin selväksi mielitietyllesi.

En ymmärrä tyttöjä, että mitä pelkäätte tunteissanne? Onko tyrmätyksi tulemisen pelko todellakin niin suuri? Voisin väittää, että jotain olet aistinut ihmisestä positiivista, jos häneen rakastut. Tee se vaikka viikon sisällä tästä, että ilmoitat mielitietyllesi tunteesi. Se on kuitenkin hyvin todennäköisesti teidän yhteinen voitto, vaikka teistä ei avioparia tulisikaan.

Rakastuminen ja etenkin hurmoksellinen rakastuminen on maailman paras tunne, joten älä heitä sitä hukkaan! Epäilen ettei hurmoksellisesti voi rakastua ellei poika tai mies jossain määrin tai alitajuisesti tiedä tytön tai naisen olevan häneen rakastunut. 

Tyttö voi hyvin myös sanoa suoraan pojalle, että poika on kiva, koska liian paljon tytöt jättävät rakkauden signaaleja abstraktin ilmaisun varaan.

Nalle Puh on sanonut kysymykseen mistä tiedät että olet rakastunut: "Et tiedä olevasi rakastunut, vaan tunnet olevasi rakastunut."

Pojille rohkeutta ja tytöille suorempaa viestintää, pliis! 

keskiviikko 21. lokakuuta 2015

Paras

Paras mies:

1. Lojaali
2. Rehellinen
3. Ystävällinen
4. Kiltti
5. Vahvasti myötätuntoinen
6. Vahvasti omatuntoinen
7. Tunteikas
8. Erinomainen puhuja
9. Matemaattinen lahjakkuus
10. Selviytyjä
11. Rakkaudessaan peloton
12. Herkkä aistimaan asioita
13. Luova
14. Keksijä
15. Kirjoitustaitoinen
16. Hetkessä elävä - Carpe Diem
17. Periksiantamaton
18. Rohkea
19. Toiveikas
20. Sosiaalisista tilanteista nauttiva

21. Huumorintajuinen
22. Utelias
23. Innostuva
24. Intohimoinen
25. Ahkera 
26. Itsestään huolta pitävä
27. Lapsia rakastava
28. Yksinään viihtyvä
29. Itseään aidosti rakastava
30. Vahvan itsetuntoinen
31. Vahvan itsetietoisuustason saavuttanut
32. Luotettava
33. Kaikenlaisia ihmisiä arvostava eli mies ei kannata kuolemantuomiota
34. Modernin ihmiskäsityksen isähahmo
35. Uhrautuva
36. Vahva libido
37. Jatkuvasti suoritustaan parantava
38. Hyvä kehon kunto
39. Hyvä kaatamaan puita
40. Erinomainen auton ajaja
41. Kykenee antamaan tunnustusta rehellisesti ja kannustusta niille jotka sitä vaativat
42. Moitteista vahvistuva ja kehuista inspiroituva - sisukas
43. Kielitaitoinen
44. Nuolee joka paikan
45. Hyvä kuuntelija

(Tina Turner - The Best:
https://www.youtube.com/watch?v=GC5E8ie2pdM)

tiistai 20. lokakuuta 2015

Miksi itken?

Itken lähinnä kun ajattelen muiden ihmisten kovia kohtaloita. Itken lasten kaltoinkohtelun, nuorten ja etenkin tyttöjen takia, kun he eivät kykene ilmaisemaan tunteitaan. Itken kaipuun ja ikävän takia. Itseni takia en muista itkeneen, mutta toki koskettavaa on silloin, jos joku tunteellinen henkilö tuntee myötätuntoa minua kohtaan.

torstai 15. lokakuuta 2015

Suurin osa naisia odottaa oikeaa miestä!

Ei elämä ole muiden miellyttämistä. Elämä on itsensä löytämistä ja itsensä rakastamista, jonka jälkeen voit löytää sinua aidosti rakastavan ihmisen. On sama miehenä oletko hankkijan lippis päässä, leijonakoru kaulassa, tatuoitu 10 prosenttisesti, kunhan olet oma itsesi ja nainen tulee simpsalapim. Nainen haluaa tavata miehen, joka huomioi, arvostaa ja rakastaa häntä aidosti. Älä huijaa naista tekeytymällä toisenlaiseksi mitä todellisuudessa olet. Kaikki eivät valitettavasti löydä elämänkumppania, mutta omat mahdollisuutensa voi kyllä helposti maksimoida - löydä ja ole oma itsesi!

perjantai 18. syyskuuta 2015

Ihminen kohtaa elinympäristönsä

Ihminen elää eri vaikutusten ympäristössä, joka koostuu nähdäkseni biologisten ja sosiaalisten tekijöiden ympäristöstä. Lisäksi ihmiseen vaikuttaa ympäristössä vallitsevat tunteet, jonka mielelläni erottaisin sosiaalisten tekijöiden ympäristöstä.

Biologisten tekijöiden ympäristö

Ihmisen perusaineenvaihdunta on tietenkin biologista ympäristöä, mutta ei pidä unohtaa että sosiaalisilla ja elinympäristössä vallitsevilla tunteilla on vaikutusta ihmisen biologiseen toimintaan. Ajatellaan vaikka plasebo reaktiota sairauksien hoidossa, jolloin on kyse siitä että ihmisen biologista paranemista edesautetaan ilmeisesti ympäristössä vaikuttavien välittävien tunteiden voimalla.

Sosiaalisten tekijöiden ympäristö

Sosiaalinen ympäristö on tietenkin ihmisen suhde lähinnä elinympäristönsä ihmisiin, mutta tällöin pitää huomioida myös yksipuoleinen suhde ihmisen ympäristöön. Esimerkiksi kaikki tiedotusvälineiden, kirjojen ja elokuvien vaikutus ihmiseen on passiivista vaikutusta ihmiseen. Sosiaalinen media on joskus ihmisten välistä aitoa vuorovaikutusta. Toisaalta siihen nähden paljonko sosiaalista mediaa nykyään käytetään, niin sosiaalisen median vuorovaikutteisuus ei ole kovin voimakkaalla tasolla.

Tunnetekijöiden ympäristö

Ihminen aistii ympäristönsä tunteet usein abstraktien asioiden havainnoista, joiden tulkinta voi olla hankalaa. Esimerkiksi joistakin henkilöistä huokuu toiselle henkilölle välittävä ja rakastavainen olemus, kun joku toinen henkilö voi herättää kylmiä tunnekokemuksia. Musiikin määrittäisin tunnereaktioiden yhdeksi selvimmäksi viestikeinoksi. Ilmeisesti tietynlainen musiikki herättää samanlaisissa ihmisissä samanlaisia tunnereaktioita samankaltaisissa elämäntilanteissa.

Näkökulma ihmisen ja informaation suhteeseen

Tunteiden ja analyyttisen ajattelun ollessa tasapainossa ihminen on tasapainoinen, mutta tasapainotila järkkyy impulsseista, joita tapahtuu biologisessa ja sosiaalisessa elinympäristössä tunnekokemisen muovaamana, ellei ihminen ole absoluuttinen psykopaatti. 

keskiviikko 16. syyskuuta 2015

Tekoälystä ajatuksia

Google kehittää kovaa vauhtia koneiden älykkäitä tekniikoita ja ei kai siinä mitään pahaa ole, jos kaikki mahdolliset seuraukset punnitaan tarkasti.

Ihmisaivojen vahvuus verrattuna tekoälyyn

Ihmisaivojen vahvuus tekoälyyn on siinä, että tekoäly ei kykene yhdistämään eri asioita pitkältä aikaväliltä yhdeksi uudeksi kokonaisuudeksi. Parametrit pitää olla tietyissä rajoissa ennen kuin koneäly voi tehdä luovaa prosessointia. Toisin sanoen luovuus tulee puuttumaan tekoälyltä nähdäkseni vielä monia vuosia. Toki ohjelmoitua luovuutta ja siten kyky huijaamiseen voi olla, mutta aito luovuus on mielestäni sidoksissa ihmisellä jossain määrin myös tunnekokemuksiin.

Ihminen on sosiaalinen laji

Ihminen ei saisi vieraantua aidosta sosiaalisuudesta, koska ihmiset ovat kautta aikojen olleet yhteisöllinen ja toisista huolehtiva laji, vaikka kautta aikojen on myös elänyt toisille ihmisille harmillisia ihmisiä. Tekoälyn vieraannuttaa ihmistä luonnosta ja luonnollisista toisten ihmisten kohtaamisesta yhä kauemmaksi, voiko tämä tosiaan olla järkevää.

Ihmisten hoitaminen robotiikan avulla?

Ihmisten hoitaminen ei ole puhdasta matematiikkaa, koska myös hoitohenkilön aidolla empatialla on varsin suuri merkitys potilaan kuntoutumisessa. Robotilta lienee erittäin vaikeaa saada minkäänlaista myötätuntoa, vaikka tekoäly voisi olla apuna diagnostiikassa.

Ehdoton ei robotisaatiolle ilman kriittistä yhteiskunnallista riskiarviota!

Poliitikkojen tulee kantaa vastuu, ettei liikeyrityksiä päästetä toimimaan sellaisilla elämän osa-alueilla, joiden seurauksena ihmiskunnan apatian ja epätoivon määrä yhä lisääntyy. Ihminen elää sekä ravinnosta että henkisestä läsnäolosta. Jo nyt sosiaalisen median pitäisi kantaa vastuunsa ja kannustaa ihmisiä tapaamaan enemmän eri tilaisuuksissa kasvotusten.

Uhka skenaario

Kuvitteellisesti voisi esittää tilanteen, että jonkinlaisen tietoisuuden omaava robotti kokee ympäristössä jonkun ihmisen uhkaksi, niin miten tekoäly sen jälkeen toimii? Entä jos robotti on ohjelmoitu ja luotu tappamaan?

Toivoa on

Kuitenkaan en usko, että robotiikka kykenee kehittymään mekaanisessa mielessä itse omin avuin, mutta toki ajattelua tekoäly pystyy itsenäisesti melko varmasti laajentamaan. Lisäksi ihmisen kaltaisen robotin energiantuottotekniikka pitää kehittyä vielä uudelle tasolle, jota toivottavasti ei tule ikinä tapahtumaan!

tiistai 15. syyskuuta 2015

Työtä on erilaista

Työtä on erilaista:

Palvelua

Palvelutyö on kaiken työn perusta. Huono asiakaskokemus tulee helpommin julki kuin hyvä asiakokemus.

Vaikuttamista

Elämme joko tiedostaen tai tiedostamatta koko ajan muiden ihmisten kanssa vuorovaikutuksessa. Hymyile jos hymyilyttää, koska kiltteys tarttuu joskus myös kaduilla vieraisiin ihmisiin. Haluamme yleensä saada ihmiset lähemmäksi omaa ajattelumaailmaamme, mutta samalla meidän pitäisi kunnioittaa myös ympäristössä olevien ihmisten erilaisia ajattelumalleja.

Fyysistä

Fyysisen työn määrittää hiki. Fyysisessä työssä on hyötyä hyvästä fyysisestä kunnosta. Suomen perinteikkäin fyysinen työ on liittynyt metsätöihin. Nykyään harvesterikoneiden huolto on fyysisintä metsätaloustyötä, jos ei metsurin töitä lasketa. Myös joissakin tehtaissa tehdään yhä hyvin fyysisiä töitä koska tuotannon automatisointi ei tule kyseeseen esimerkiksi työstettävien kappaleiden erilaisuudesta johtuen.

Suunnittelua

Sinulla tarvitsee olla insinöörikoulutus jos aiot suunnitella koneita tai laitteita, koska luonnontiede ja sen lainalaisuudet ovat välttämättömiä tietoja suunnitelutyössä. Toki suunnittelua voi olla myös organisaatioissa ja palveluammateissa, jolloin on kyse sosiaalisten toimintojen tavoitteellisesta hoidosta.

Ideointia

Älä lopeta ideointia ikinä. Joskus vapaa-ajallakin voi tulla hyviä ideoita työolojen kehittämiseksi ja tuotteen tai palvelun parantamiseksi. Hyvään pyrkivien asioiden ideointi on jokaisen vastuullisen kansalaisen velvollisuus!

Työstämistä

Käsitöinäkin ilman konevoimaa tehdään edelleen käsillä esineiden työstämistä. Suuret kappaleet työstetään lähes aina koneilla.

Rakentamista

Joko rakennataan valmiselementeistä tai paikalla rakennusaineista. On kokoonpanoa, talonrakennusta, telakkateollisuutta jne.

Hoivaamista

Potilaan kiitosta ei kannata hoivatöissä aliarvioida, vaan kiittäviin kommenteihin pitää jokaisen vastuullisen hoivatyöntekijän pyrkiä.

Terapointia

Terapiaa tarvitaan kaikissa työyhteisöissä jotta ne saadaan toimimaan mahdollisimman hyvin yhteisen tavoitteen mukaan. Ristikkäiset suhteet organisaation ylimmästä tuloluokasta alimpaan asti pitäisi olla esteettömät ja myös lähiverkoston tai tiimin suhteet pitää olla kaikkiin tiimin jäseniin kunnossa. Ideaalinen tiimin koko on 5-7 henkilöä.

Jne.

sunnuntai 13. syyskuuta 2015

Nerous ja linkki siihen?

Mieli rakentuu eri aivotoiminnoista, josta seuraa tietyillä aivoilla korostunut itsetietoisuuden taso ja tässä voi olla linkki nerouteen. Itsetietoisuudella tarkoitan ihmisen suhdetta vallitsevaan elinympäristöön.

Suuresta havaintomäärästä menee kaikki sekaisin, jos analysoi niiden mahdollisuutta vaikuttaa havainnoitsijan henkilökohtaiseen elämään. Psykoosi syntyy patoutuneista tunteista ja myös liian suuresta havaintomäärästä tietyn henkilökohtaisen asian ympärillä? Tyhmyys suojaa ihmistä psykoosilta, koska tyhmä ei voi tehdä niin paljon havaintoja elinympäristöstään.

Jos on havaintomäärä joka lähenee ääretöntä, ei ole silloin muuta keinoa kuin olla niin sanotusti randomsailor, koska mielenterveys voi muuten kärsiä.

Randomsailor = Ihminen on randomsailor jos hän elää Carpe Diem asenteella eli hän on vahvasti läsnä tässä hetkessä. Tämän vuoksi hänen suosikkipalvelu sosiaalisessa mediassa on Twitter. Twitter näyttää parhaiten internetin tapahtumahorisontin, kun taas Google Search on ihmiskunnan kollektiivinen muisti eri virheineen ja virheellisin tiedoin modernissa ajassa. Toki Facebook voi uutissyötteessä näyttää myös tapahtumahorisonttia jos seuraa oikeita sisällöntuottajia ja henkilöitä Facebookissa.

lauantai 12. syyskuuta 2015

Juha Sipilän hallituksen katastrofaalinen virhe!


Juha Sipilän hallitus on tehnyt virheen, mikäli he junttaamalla yrittävät kaataa ammattiyhdistysliikettä.

Työntekijäosapuoli olisi ehdottomasti pitänyt saada mukaan neuvotteluihin.

Vielä ei ole liian myöhäistä, vaikka epäilen etteivät pääministeri Juha Sipilä ja valtiovarainministeri Alexander Stubb mielellään periksi anna. Kuitenkaan Stubbin ja Sipilän toiminta ei täytä minkääntason yhteiskunta-poliitikon perusosaamisen edellytyksiä.

Yhteiskunta meillä on sitä varten, että voimme luottaa tulevaisuuteen, koska kansalaisten perustarpeista on huolehdittu ja niistä on yhä huolehdittava! Yhteiskuntapolitiikkaa pitää tehdä sillä tavoin, että neuvotteluissa on aina mukana myös ne kansalaiset joita lakiuudistukset koskevat. Olen työnantajat-hallitus-työntekijät kolmikannan puolella.

Nyt Sipilän hallitus yrittää tehdä laajat yhteiskunnalliset muutokset sormia napsauttamalla ja homma on alkanut jo mennä päin metsää. Yhteiskunnalliset sopeutumistoimet vaativat laajan kansalaistuen lisäksi myös riittävästi aikaa että ne voidaan viedä mahdollisimman häiriöttömästi läpi.

Toivon, että Sipilän hallitus avaa neuvotteluyhteydet työntekijöiden etujärjestöihin tai muuten on uusien eduskuntavaalien paikka.

Politiikan tehtävä on törmäyttää yhteiskunnassa vallitsevat erilaiset mielipidejoukot yhteiskunnassa rauhassa ilman suuria aggressioita. Neuvottele ja argumentoi menemättä henkilökohtaisuuksiin!

Parempaa politiikkaa!

t. Kimmo Hoikkala, Oulu

perjantai 11. syyskuuta 2015

Suomalaiset elävät yli varojensa ja valittavat

Suomalaisten kotitalouksien velkaantumisaste oli vuoden 2014 lopussa 121,7 prosenttia (lähde: http://www.findikaattori.fi/fi/28).

Suomen valtio on velkaa 98.405.000.000 euroa (lähde: http://velkakello.fi/).

Jokainen suomalainen kunta on käsittääkseni velkaa, joka joskus voi järkevääkin jos velka voidaan maksaa kivuttomasti takaisin.

Nyt on korkea aika myöntää että paskat on housussa. Suomalaiset käyvät nopeaa marssia kohti Kreikan tietä, ellei suuntaa käännetä.

Ratkaisu ei ole pelkästään palkkojen leikkaukset, vaan tarvitaan myös parempaa henkilöstöjohtamista ja siten työn tehokkuuden kasvamista. 

Suomalaiset ovat alkaneet valittaa kaikesta, kun tärkeämpää olisi tehdä työt kun niitä vielä on. Jokaisen suomalaisen ammattiylpeys pitäisi olla sitä luokkaa, että työtehtävät hoidetaan parhaalla mahdollisella otteella.

Työnantaja ostaa vapaa-aikaasi omaan käyttöönsä ja minä ihmettelen minne on kadonnut suomalaisten työmoraali, joka oli vahvimmillaan sotavuosien jälkeen lukuisissa tehtaissa, maataloustöissä, metsureilla ja tukkijätkillä. Virkamiehet eivät ole kai ikinä osanneet muuta kuin esittää tärkeää?

Suomalaisten olisi korkea laittaa hihat heilumaan! Ei niitä töitä kukaan ole koskaan työehtosopimuskirjalla tehnyt! Parempaa jatkoa ammattiyhdistysliike, koska olette toimineet edesvastuuttomasti maan taloustilannetta kieroon ja epärehellisesti katsoen.

Työtodistukseni jolla ei saanut töitä.


keskiviikko 9. syyskuuta 2015

Hoitoalan #leadership uusiksi

Hoitoalalle kannattaa hakeutua jatkossakin, koska väestö vanhenee (vanhushuoltosuhde kasvaa) ja työnäkymiä on varmasti. Toisaalta ei kannata odottaa suuria rikkauksia ikinä kunnan tai valtion palveluksessa. Lääkärien esimerkillä on todella merkittävä rooli koko hoitoalan käytäntöihin ja tähän on saatava muutos.
Johtoryhmän jäsenet sairaalan osastoyksikössä tai koko sairaalassa
Johtoryhmien kokoonpano pitäisi olla jokaisessa sairaalassa sellainen, että hoitajia ja lääkäreitä on sama määrä. Ja johtoryhmän puheenjohtajuus on hoitajilla, jos potilaskohtaamisten rooli on kyseissä toimipisteessä merkittävin osa työntekoa. Lisäksi osastoyksikön johtoryhmässä pitää olla myös kunnan päättäjä ja potilaiden edustus paikalla. Ryhmän koko ei saa olla suurempi kuin seitsemän henkilöä.
Pj. sairaanhoitaja
varapj. erikoislääkäri
jäsen sairaanhoitaja
jäsen erikoistuva lääkäri
jäsen kuntapäättäjä
jäsen potilasedustaja

tiistai 8. syyskuuta 2015

Sipilän hallituksen toimet riittämättömiä

Juha Sipilän hallituksen leikkaukset vaikuttavat melko minimaalisilta työtätekevän paremman kansan osan kukkaroon. Suomessa pitää huolehtia kansalaisten perustarpeista paremmin. Se on erittäin väärin, jos leikkauksia suunnataan alle 1500 euroa kuukaudessa tienaavien kansalaisten tuloluokkaan!

Suomalaiset ovat eläneet jo pitkään velaksi. Kotitalouksien velkaantumisaste oli vuoden 2014 lopussa 121,7 prosenttia (lähde: http://www.findikaattori.fi/fi/28), ja sitten vielä ihmetellään kun rahat eivät riitä. Vaikuttaa siltä että moni suomalainen on yrittänyt elintasolla paikata tunne-elämän häiriötiloja.

Suomen ongelma on aivan liian raskas julkinen sektori, jonka työllisyystilannetta on parantanut aivan liian monimutkaiseksi ja laajaksi paisunut lainsäädäntömme. Byrokratiaa yksinkertaistamalla ja suomalaisiin enemmän luottamalla saisimme hetkessä luotua todella suuret säästöt maksettavatta jäävistä virkamiesten palkoista!

Suomalaisia pitää nyt kouluttaa kohtuullisuudentajuun siten ettei huono-osaisten ihmisten perustarpeista huolehtimisesta tingitä! Lisäksi jokaisella suomalaisella pitää olla mahdollisuus edetä elämässään perustasolta vaikka tasavallan presidentiksi saakka.

maanantai 7. syyskuuta 2015

Suomessa on jatkossakin perusteollisuutta

Suomen teollisuuden rakenteeseen kuuluu jatkossakin terästuotantoa ja paperiteollisuutta, koska näillä aloilla on Suomessa erityisosaamista ja raaka-aineita. Siksi tarvitsemme vielä pari ydinvoimalaa. On hurskastelua syyttää suomalaisia muualla maailmassa, että täällä hakataan kaikki metsät, koska Suomessa metsiä pitää hoitaa jotta ne eivät kasva umpeen. Niin kauan kun paperia kulutetaan maailmassa, niin kauan sitä myös tehdään Suomessa. Olette hakanneet esimerkiksi Iso-Britanniassa suunnilleen kaikki metsänne ja sitten tullette tänne neuvomaan metsänsuojelua. Hävetkää! :)

lauantai 5. syyskuuta 2015

Projekti FPDPS

Tavoitteeni on työllistää aluksi yksi diplomityötä tekevä henkilö, josta tulisi myöhemmin projektipäällikkö kun FPDPS projekti alkaa edetä. Olisi tosi huippua, jos ensimmäisestä työkaveristani tulisi yhtiökumppani yritykseen.

Suunnitteluryhmää laajennetaan sitä mukaa kun yrityksellä on varaa palkata lisää insinöörejä. Ja tuotekehitystiimin koko on korkeintaan kuusi henkilöä. Kaikki tiimin jäsenet sitoutetaan yritykseen antamalla heille tietty omistusosuus yrityksestä.

perjantai 4. syyskuuta 2015

Akateeminen koulutus pitää uudistaa

Akateeminen koulutus pitää säätää huippukoulutusohjelmaksi, jonne valikoidutaan jo varhaisessa ikävaiheessa. Akateeminen koulutus ei ole keskivertoälyllisten kognitioiden paikka tässä ajassa.

Peruskoulun tehtävä olisi kaivaa lasten eri lahjakkuuspotentiaalit esiin taustasta riippumatta. Moni lahjakkuus ei ole ahkera läksyjen tekemisessä, jolloin oppilas ei voi pärjätä siten koulussa kuin ahkerimmat kotona aktiivisesti ohjatut koululaiset.

Pelkkä tenttipohjainen lyhytaikaisen muistin kuormittava testaaminen ei ole paras keino löytää todellisia lahjakkuuksia. Pitäisi keskittyä enemmänkin tiedon hakemisen taitoon jo peruskoulussa, koska se on ainoa taito joka älyllisissä töissä ratkaisee. Jos et nimittäin osaa hakea tässä ajassa luotettavaa tietoa, olet melko varmasti työpaikallasi melkoinen riskitekijäkin, koska virheellisillä ammattitiedoilla ei saa aikaan kuin sutta ja sekundaa.

Peruskoulussa pitäisi ehdottamasti myös panostaa sosiaalisen median käytön koulutukseen ja varoittaa sen mukanaan tuomista vaaroista sekä antaa vinkkejä sosiaalisen median persoonalliseen käyttöön omien elämän tavoitteiden mahdollistamiseksi.

keskiviikko 2. syyskuuta 2015

Koko lääkejakeluinfrastruktuurin voisi muuttaa

Jos oikein halutaan, niin osittain lääkejakelun infrastruktuurin voisi muuttaa ainakin säännöllisesti monenlaisia lääkkeitä syövien potilaiden kohdalla.

Dosetti on loistava käyttöliittymä pillereille.


keskiviikko 26. elokuuta 2015

Kovista kokemuksistani huolimatta olen kiitollinen

Moi suomalaiset ja etenkin suomalaiset artistit ja mediakenttä,

Jos joku on saanut inspiraatiota minun nettikirjoittelusta niin olen siitä vain ylpeä. Joskus ajattelen ettei ole edes suurta merkitystä, vaikka joitakin nettijulkaisujani käytetään kiusaamiseen, koska kysehän silloin vain minun arvonnoususta muiden ihmisten joukossa.

Ei pitäisi mainita Ellien nimeä. Ilmeisesti Ellie on tilanteeni tähän kaaokseen järjestänyt. Ei se minua haittaa vaikka laulatte elämästäni, koska se on oikeasti suuri kunnia.

Pahoittelen, että olen arvostellut milloin ketä vain vailla riittäviä todisteita haitanteosta elämäni suhteen. Toivon mukaan ymmärrätte kiukkuni, koska stressi on ollut ajoittain melko korkealla tasolla.

Oikeastaan voisi ajatella että suurin haaveeni on elämässä toteutunut, jos kirjoituksillani on ollut monille ihmisille suurtakin merkitystä. Kiitos.

Ystävällisin terveisin Kimmo

torstai 20. elokuuta 2015

Kiusaamisesta, mielenrauhasta ja viisastumisesta

En ymmärrä mitä oikeasti on tapahtunut, vaikka olen tuntenut painetta Suomessa koko kuluvan vuoden ajan. Erityistä stressiä olen tuntenut viime vuoden lokakuusta saakka. Olen pettynyt mutta samalla helpottunut, että olen onnistunut säilyttämään rationaalisuuteni melko hyvin kovan paineen alla.

Nettikiusaamisesta

Pahimmat nettikiusaajat ovat entisiä kavereita tai sellaiseksi tekeytyneitä henkilöitä. Nettikiusaajat levittävät kaiken mahdollisen ikävältä vaikuttavan asian kiusatusta ja lisäksi kiusaajat vielä väittävät kiusatusta asioita, jotka eivät voi pitää edes paikkaansa. Kiusattuna oleminen on itse asiassa tunnustus, koska ei ketään kiinnosta kiusata mitättömyyksiä.

Kysyin tänä kesänä äidiltäni, että miksi saan ottaa vastaan ilkeilyä jopa häneltä. Äitini vastasi että minulle on hyvä purkaa omaa pahaa oloaan, koska en reagoi liian voimakkaasti. En tiedä miten tähän pitäisi suhtautua, mutta kyllä minullakin rajat on psykologisen stressin alla.

Mielenrauhasta

Tunnen olevan kiinni suuremmassa mielenrauhassa kuin kertaakaan elämäni aikana. Tiedän että olen poikkeusyksilö, vaikka elämäni varrella lähes aina minua on pidetty heikompana ihmisenä. Oleellista elämässä on jättää reagoimatta perättömiin väitteisiin ja saattaa kunniaa loukkaavat mahdollisesti rikosoikeudelliseen vastuuseen. Tosin minulle on aivan sama, että mitä minusta on väitetty, koska tunnen itseni ihmisenä nyt ehkä paremmin kuin kukaan muu suomalainen. Olen saavuttanut itsetietoisuuden tason, jolla ei ole merkitystä mitä minusta puhutaan, vaan oleellista on se miten minä epäoleellisiin loukkauksiin suhtaudun.

Elämän näkemys

Olen sovussa menneisyyteni kanssa, elän tässä hetkessä, odotan innokkaana elämäni parhaiden hetkien tapahtumista.

Viisastumme jos annamme siihen mahdollisuuden

Jos elämäsi historia tyyliin varusmiespalveluskokemukset ovat mielestäni parasta aikaa elämässäsi, niin olisiko syytä miettiä, onko elämäsi pelkkä historia? Elämässä viisastuminen, vaikka kehitys ei oliskaan suoraviivaista, niin elämän tarkoitus voidaan ajatella olevan jatkuva viisastuminen ja elämän kokonaisvaltaisen merkityksen tajuaminen joka vuosi paremmin, kunnes aivotoiminta kyseistä viisastumista ei enää mahdollista. Kaikilla meillä on silti oikeutemme elää, vaikka aivotoiminta ei enää parhaalla mahdollisella tasolla olisikaan. 

Palvele ja auta muita jos siihen kykenet

Palvele ja auta muita ihmisiä ystävällisin toimin ja kiltein elein, josta seuraa vääjäämättä elämääsi suurempi merkitys.


sunnuntai 16. elokuuta 2015

Selityksen makua

Vuosi 2014 oli elämäni yksi merkittävämmistä vuosista ellei se ollut jopa merkittävin tähän mennessä.

Hoidin vuonna 2014 perhettäni, kirjoitin kirjan Ihmisyyden harmaa alue, vedin Suomen skitsofreniayhdistystä, pidin kokemusasiantuntijaluentoja kuntoutumisestani ja tein syksyllä vielä konekeksinnön.

Kuitenkin vuosi 2015 alkoi sosiaalisen median kansaivälisestä huomiostani hyvin erikoisissa merkeissä, kun omaiseni halusivat minut suljetulle osastolle mielisairaalahoitoon. Moni läheiseni varmasti oli tyytyväinen ja nauroi kun olin suljetulla osastolla voimakkaasti lääkittynä, mutta ei se enää niin pahalta tunnu. Helpottaa jatkosuunnitelmia aika paljon kun tietää keiden ihmisten seuraan ei kannata enää ikinä lähteä.

Mediaan levitetyistä elämääni liittyvistä huhuista pitää ottaa niitä levittäneiden tahojen vastuu, koska näin on tapahtunut. Siinäkö omaisten ja entisten kavereiden kiitos, kun Kimmo roikkuu hirsipuussa?

sunnuntai 9. elokuuta 2015

Perussuomalaiset ovat natsimielisten hallussa?



Perussuomalaisten kokema oma paremmuudentunto suhteessa muihin suomalaisiin ja etenkin maahanmuuttajiin nähden on mielestäni vaikea mielenterveydellinen ongelma. On edesvastuutonta politiikkaa puhua ihmisten eriarvoisen kohtelun puolesta ja siten luokitella poliittisena puolueena kansalaisia erilaisiin luokkiin tyylillä maahanmuuttajat versus duunarijuntit.

Ulkoministeri Timo Soini ja Jussi Halla-aho luulevat vihaa lietsomalla asiat järjestäytyvät, mutta näin ei saada aikaan kuin vastavihaa. Sen muuten näkee jo kai naamastakin kun miehellä lakkaa seisomasta?

Perussuomalaiset ovat suomi-junttien etujärjestö. Perussuomalaiset on hyvin kaukana humaanista ympäröivän todellisuuden ymmärtävästä vastuullista politiikkaa harjoittavasta puolueesta.

Timo Soini on allekirjoittanut vaikenemalla Olli Immosen ja Jussi Halla-ahon natsimieliset lausunnot. Ja tästä ei voi enää tehdä kuin yhden päätelmän, jonka mukaan perussuomalaiset on kansan enemmistölle selvästi haitallisten mielipidevoimien hallussa.

PS. Yhteiskunnan tehtävä on törmäyttää yhteiskunnan sisällä vallitsevat erilaiset mielipideilmastot turvallisessa ympärisössä. Samalla kuitenkin pitää laittaa antihumanistiset mielipiteet ehdottoman kovan kritiikin alle.

lauantai 1. elokuuta 2015

Palautetta Yleisradio ja sanomalehdistö toimittajat

Morjesta päivää Oulusta!
Tuli mieleeni muutama sana etenkin Yleisradion toimittajille, juontajille ja koskee myös koko Suomen sanomalehdistöä. Toimittajan tehtävä ei ole olla mielipideautomaatti. Toimittajan ensisijainen tehtävä on minun mielestäni journalistisesti selvittää asioiden syy-yhteyksiä kansalle. Radiojuontajien päätehtävä luulisi Yleisradiossa olevan että kansalaisia kuullaan ja heidän mielipide otetaan huomioon. Mutta se että joku narsistinen radiojuontaja täysin epäanalyyttisin ajatteluvalmiuksin käsittelee joitakin asioita Radio Suomessa keskellä päivää, mistä se kertoo? Kertooko se siitä että kansaa halutaan tyhmentää vielä entisestään. Ei kansa ole niin tyhmää, että älkää aliarvioiko kansaa. Kyllä täällä tiedetään missä täällä mennään ilman toimittajiakin, jos toimittajat eivät tee töitänsä. Koettakaa nyt tehdä niitä töitäkin välillä. Kiitos!

Sama vielä videona:
https://www.facebook.com/kimmo.hoikkala/videos/vb.100001091109503/934846633228365/?type=2&theater

Honesty and truth

"You know the truth."

Video here:
https://www.facebook.com/kimmo.hoikkala/videos/vb.100001091109503/934539223259106/?type=2&theater

perjantai 31. heinäkuuta 2015

Mitä on totuus?




Iltaa Oulusta!
Mitä on totuus? Voin kertoa mitä se ei ole.
Totuus ei ole sitä että väitetään sosiaalisessa mediassa takanapäin henkilöistä asioita jotka eivät pidä paikkaansa. Totuus ei ole sitä. 
Kiitos huomiostanne.

Sama vielä videopuheena:
https://www.facebook.com/kimmo.hoikkala/videos/vb.100001091109503/934596433253385/?type=2&theater

torstai 30. heinäkuuta 2015

Peruskoulu ja vanhoillislestadiolaisuus

"Morjesta taas Oulusta!
Nyt muutama sana peruskoulusta ja vanhoillislestadiolaisuudesta. Peruskoulu lanseerattiin Suomessa 1970-luvulla ja peruskoulun keskeinen tavoite oli saada suomalaiset ajattelemaan itsenäisesti ja vastuullisesti. Onko tähän tavoitteiseen päästy, se on kyllä aika hyvä kysymys. Vanhoillislestadiolaisuus on puolestaan yksi Suomen evankelis-luterilaisen kirkon herätysliikkeistä. Vanhoillislestadiolaisuuden herärätysliikkeen pääkonttori sijaitsee Oulussa ja sen vaikuttavuus voi olla alueella varsin merkittäväkin täällä Oulussa. Vanhoillislestadiolaisuus opettaa lapsesta asti sen jäsenet käyttäytymään tiettyjen sääntöjen mukaan. - Elämässä pitää olla tavallaan sääntöjä, mutta jos ne ovat järjenvastaisia niin säännöt pitäisi kumota. Ihmisillä tulee olla vapaus, jos ei selvästi haitata muiden ihmisten olemista. Vanhoillislestadiolaisuuden päätapahtuma on kesäisin järjestettävät Suviseurat. Olen kaksi kertaa ollut suviseuroissa. Ei siinä mitään. Mutta toivoisin, että vanhoillislestadiolaisuus alkaisi noudattaa enemmän peruskoulun 1970-luvulla asettamia tavoitteita, että suomalaisista kasvatetaan itsenäisesti ja vastuullisesti ajattelevia kansalaisia ja siihen ei säännöillä päästä. Ikävä kyllä näin se asia on. Morjesta nyt."

Sama vielä videona:
https://www.facebook.com/kimmo.hoikkala/videos/vb.100001091109503/934008979978797/?type=2&theater

keskiviikko 29. heinäkuuta 2015

Suomalainen konsensus pohjautuu akateemisuuteen





Koulutususkovaisten Suomessa ei ole tilaa muuta kuin pilkkusäännöille ja oikeakielisyysneroille. Suomalaisten vaikuttajien motto lienee: "Näin on aina toimittu ja näin tullaan aina toimimaan!"

Meille hyville ajattelijoille, joilla ei ole akateemista pätevyyttä sanotaan virallisten filosofien toimesta ehkä seuraavasti: "Hyvä ajatus, mutta väärin ajateltu!"

Suomessa on haudattuna akateemisen ylivallan alla rakkaus, luovuus, kiltteys, uteliaisuus ja intohimo. Suomalainen konsensus on sama asia kuin valikoiva onni sen kansalaisille. Suomi on todellakin valikoivan onnen maa! 

Suomi on pienten piirien maa, koska kaikki todelliset vaikuttajat tuntevat toisensa erilaisista poliittisista edustustehtävistä huolimatta. Konsensus tappaa suomalaisia, josta yksi esimerkki on noin 900 vuotuista itsemurhaa.

Suomalainen todella vaikuttava piilokorruptio ja kansalaisten potentiaalin viemäristä alasveto ei voi olla yhteiskuntamme etujen mukaista politiikka! Ajatelkaa suomalaiset itse, koska jos ulkoistat ajattelun rumille akateemisille idiooteille, niin voit olla varma että lapsiemme elinolosuhde tulee entisestään heikentymään.

Suomi-neito on hyvin narsistinen

Suomessa saa hirveän mediahuomion yhdellä muutaman lauseen Facebook päivityksellä, jossa tosin ihannoidaan natseja, mistä tämä kertoo?

Kansanedustaja Olli Immonen ei vaikuta humaanilta ajattelijalta, mutta eikö hänelläkin ole sama ilmaisunvapaus kuin muilla? Tosiasia on, että suomalaisessa sosiaalisessa mediassa on huhuiltu ainakin jo talvesta saakka Facebook uutiskommentoinneissa Adolf Hitleriä esiin. Nyt Olli Immonen täytti pitkään kaivatun tarpeen suomalaisten piirissä.

Video Olli Immosen ajojahdista:
https://www.facebook.com/kimmo.hoikkala/videos/vb.100001091109503/933183260061369/?type=2&theater

Merkilliseksi "meillä on unelma" tapahtuman tekee mielestäni se, että pääpuhuja ikikansanedustaja Erkki Tuomioja kehotti minua jo viime vuoden puolella menemään epäsuorasti psykiatriseen hoitoon, kun olin huolissani sosiaalisessa mediassa laajalti saamasta huomiostani. Meillä on unelma päivänä myös vihreiden puheenjohtaja laittoi minut estolistalle Twitterissä. Mitä suvaitsevaisuutta se on?

Nyt kysytään taas ulkomailla miltä suomalaisten käyttäytyminen vaikuttaa. Voinette olla huoletta, koska olemme yhä vahvemmin maailman epäaidoin ja epärehellisin mallioppilas. Suomi on valtiona narsistinen persoonallisuus, jolle on tärkeintä mitä muut ajattelevat Suomesta, eikä pääasia ole mitä Suomi ajattelee itsestään!