sunnuntai 8. huhtikuuta 2018

Ex-Itsarikandi kertoo itsemurhien syistä!

Tulee vielä aika, jolloin 30000 itsemurhan kautta viimeisen 30 vuoden aikana kuollutta suomalaista voi levätä rauhassa. Onhan itsemurhien vuosittainen esiintyvyys ollut jo 30 vuotta liki joka vuosi tuhannen itsemurhan tuntumassa Suomessa.

Syyt ovat yhteiskunnallisia!

Itse näen merkittävän syyn itsetuhoiseen käyttäytymiseen tunne-elämän vaikeudessa ja vallitsevassa yhteiskuntakulttuurissa. Edellisen väittämän voi perustellakin melko helposti ja siihen voidaan löytää lisänäyttöä itsemurhan tehneiden yhtenevää nettikäyttäytymistä tutkimalla.

MILLOIN halveksunta loppuu?

Milloin itsemurhaan ajetut kansalaiset saavat arvoisensa kohtelun? Luku suurenee aina vuosi vuodelta, mutta se on vaikeeta käsittää? Ihan kuin itsemurhaan menehtyneet eivät ole olleet edes olemassa Suomessa.

Yhteiskuntakulttuuri on osittain itsetuhoinen Suomessa!

Tiettävästi vuosisatoja sitten itsemurhat olivat harvinaisia. Ihmiset eivät käsitä, että sopivissa olosuhteissa kukaan ei ole suojassa itsemurhalta. Kun luodaan yhteiskunnallista kulttuuria esimerkiksi musiikin muodossa, niin olisi tärkeää noudattaa suurta vastuuta eikä toimia kuten tällä
hetkellä: musiikintekijät saastuttavat ihmisten mielen omilla kaipuu-fantasioillaan.

Taistelutahtoa just sinulle!

Lujaa taistelutahtoa tuhansilla tällä hetkelläkin itsetuhoisia ajatuksia omaaville suomalaisille! Siispä, toivotan voimia sinnittelyyn elämässä itsetuhoisista ajatuksista huolimatta, koska periksiantavana et näe mahdollista muutosta!

Ei kommentteja: