maanantai 9. huhtikuuta 2018

Sisällissota-modernisaatiosta avoin vastaus dosentti Jari Ehrnroothille!

Hei!

Tässä kaipaamaasi palautetta.

Todella erikoinen kirjoitus, jonka tarkoitus on ilmeisesti Ehrnroothin suvulle uskollisesti provosoida köyhän kansan puolustajia vähintään sanallisesti kimppuun.

Muistammehan kaikki Perustuslaillisen oikeistopuolueen, jonka pitkäaikainen puheenjohtaja Georg C. Ehrnrooth totesi puoluetta lakkauttaessaan, että kommunismi on hävinnyt Suomesta joten POP kävi merkityksettömäksi puolueena. Toivon että Jari Ehrnrooth omaa edes vähän sukunsa vanhan kaartin viisautta, eikä hyökkäisi vuoden 1918 Suomen sisällissodalla tämän päivän köyhien kimppuun osittain jopa naiivilta vaikuttavalta tulevaisuudenkuvalla.

Jari Ehrnrooth kirjoittaa Yleisradion nettisivulla kolumnissaan (8.4.2018) seuraavasti:

”On loogista jos historian tässä vaiheessa aletaan korkeasti koulutetun keskiluokan piirissä nähdä vapaamatkustus ja toisten kustannuksella eläminen rakenteelliseksi epäoikeudenmukaisuudeksi, josta on päästävä eroon.”

Ilmeisesti kaikilla Suomessa koulutetuilla tohtoreilla ei ole oikein tämän ajan yhteiskuntamme tila saati tulevaisuudenkuvio selvillä. Onko Ehrnroothin suvun nykyisen ”äänitorven” uskomus pakkotyöhön yhtä kova kuin isä aurinkoisella, kun kyllähän Siperiaankin rata pakolla rakennettiin? Vai onko hän käsittänyt väärin matalapalkkatyöläisten ansiotason ja ostovoiman? Ilmeisesti Jari Ehrnrooth ei kuitenkaan tiedä, että osa pääkaupunkiseudulla asuvista työläisistä joutuu hakemaan kalliin elämän vuoksi rahaa toimeentulotukena.

Miten voi olla niin sokea ihminen dosenttina, että hän ei ilmeisesti tajua poliittisen päätöksenteon olevan aina arvopolitiikkaa jopa täällä maailman vakaimmassa valtiossa Euroopan peräpohjolassa. Ymmärrystä Ehrnroothin kirjoitus olisi saanut minulta, jos siinä ei olisi ollut näin räikeää ja vastenmielisen fasistista vertausta sadan vuoden takaa tähän aikaan. Emme voi muuttaa kansakuntamme historiaa, mutta voimme yrittää ymmärtää syitä jotka johtivat sisällissotaan vuonna 1918 vähän jälkeen Suomen itsenäisyysjulistuksen 6.12.1917.

Olen sivullisena tarkkailijana kuten ilmeisesti pappani ja ainakin molemmat mummoni, joista äidinäiti oli 20-vuotias vuonna 1918 vaikka hän oli Tampereella kenkäteollisuuden työläisenä. Sivullisen näkökulmasta on oksettavaa kuultavaa, kun punakaartilaisten ei jo anneta levätä rauhassa keskitysleiriteloitusten ja muiden vastaavien valkoisten terroritekojen jäljiltä! Haluan rauhaa yhteiskuntaamme, enkä mitään ”saunantaakse” porukan huuteluita.

Suomi ei ole vauras sisämarkkina, vaan Suomi on osa maailmantaloutta. Suomen BKT koostuu suureksi osaksi viennistä ja turismista, eikä pankkien asuntolainoituksista ja kiinteistökuplista!

Ystävällisesti Kimmo Hoikkala, Oulu
Twitter: @namekimmo



Linkin takana Jari Ehrnroothin kirjoitus:

https://yle.fi/uutiset/3-10149155

Ei kommentteja: