sunnuntai 5. elokuuta 2018

Argumentum ad auctoritatem tappaa kansalaiskeskustelua?

Kansalaiskeskustelun taso kohentuisi, jos mahdollisimman moni tajuaisi, että viha on toissijainen tunne. Jokaisen kansalaiskeskustelijan pitäisikin miettiä, että miksi tuntee niin negatiivisia tuntemuksia joistakin kanssakeskustelijoista. Ad hominem argumentaatiovirhe on edelleen hyvin yleinen sosiaalisessa mediassa, vaikka herjaamiseen kohteeksi kaikki eivät aivan helposti joudukaan. Entä jos miettisimme enemmän omia tunteitamme viestinnässämme ihan oikeasti?

Auktoriteetteihin vetoaminen on toinen tyypillinen argumentaatiovirhe sosiaalisen median keskusteluissa. Kun keskustelussa vedotaan auktoriteettiin, niin se on sama asia kuin sanoa epäsuorasti toiselle: "turpa kiinni!" Toisaalta joskus auktoriteetilla perusteltu mielipide voi tuoda keskusteluun merkittävää lisäarvoa, vaikka samalla pitäisi tajuta että maailmassa on kovin vähän ehdottomia totuuksia. Auktoriteettiin vetoamisen huono puoli on sokea luottamus ja oman ajattelun tyrehdyttäminen.

Mielipideilmastojen lähentyminen olisi silti tärkeää, kunhan se tapahtuisi moraalisesti kestävällä tavalla. Itse uskon aikakautemme humanistiseen ja edelleen kehittyvään käsitykseen elämästä. Pyrin kansalaiskeskustelijana esittämään kritiikkiä, koska paras kriitikki on kehityksen siemen, vaikka aina en tässä tietenkään onnistu. Koen silti suurta onnistumisen tunnetta kansalaiskeskustelijana, jos otaksun saaneeni jonkun henkilön ajattelemaan asioita hieman itselle poikkeavasta tyylistä.

Moraalisesti puhtaampana itseään pitävän suuri velvollisuus on silti yrittää oikaista moraalisesti pimeämmässä olevaa keskustelijaa. Emme aina onnistu kuitenkaan tässä ja tärkeää on osata myöntää tietenkin myös oma erehtyväisyys. Moraalikäsityksen muutospotentiaali on just kansalaiskeskustelun nautinto ja rakkaudellinen haaste samanaikaisesti. Kansalaiskeskusteluun kuuluu kiinteästi tunteet, mutta jos emme niitä tunnista itse niin miten voimme silloin edes kehittyä keskustelijoina?

Ei kommentteja: